Veronpalautuksen maksupäivä vaihtelee yksilöllisten tietojen perusteella. Mitä enemmän muutoksia omissa verotiedoissa tapahtuu, sitä myöhemmälle verotuksen valmistuminen menee.
OmaVeron sivuilta pääset katsomaan ajankohtaiset tiedot siitä, miten paljon veronpalautuksia maksetaan sekä mikä on veronpalautuksen maksupäivä.
Mistä näen omat veronpalautukset?
Aiemmin veronpalautusten maksupäivä oli kaikille sama, mutta nyt maksupäiviä on useita. Suurin osa saa veronpalautuksen elokuussa tai syyskuussa, kuitenkin viimeistään joulukuussa. Maksupäivään vaikuttaa se, milloin verotus päättyy sekä se, oletko sinä tai puolisosi tehneet muutoksia verotukseen.
Oman verotuksen tiedot pääset lukemaan OmaVerosta. Löydät omilta sivuiltasi palautettavan summan sekä päivämäärän, milloin veronpalautus maksetaan tilillesi.
Jos veronpalautus ei näy tililläsi, voi olla ettet ole ilmoittanut nykyistä tilinumeroasi Verohallintoon. Voit ilmoittaa sen vielä jälkikäteenkin OmaVerossa.
Veronpalautuksen maksupäivä voi muuttua
Mikäli itse tai puolisosi on tehnyt veroilmoitukseen muutoksia, voi veronpalautuksen maksupäivä siirtyä sen vuoksi. Veronpalautuksen määrä voi pienentyä, jos veronpalautuksia käytetään esimerkiksi veron maksamiseen tai ulosotossa oleville veloille.
Jos muutokset on tehty, saat uuden verotuspäätöksen ja tiedon summasta, mitä Verohallinto maksaa sinulle takaisin lokakuun loppuun mennessä. Löydät ajantasaisen tiedot OmaVerossa, jos veronpalautuksen maksupäivää siirretään tai verotuksen päättymispäivä on muuttunut.
Ilmoita tilinumero Verohallinnolle
Verohallinto maksaa veronpalautuksen tilillesi vain, jos olet antanut Verohallinnolle tilinumerosi. Tilinumeron voi käydä ilmoittamassa OmaVerossa netin välityksellä.
Jos muutoksia on tehty, saat lokakuun loppuun mennessä uuden verotuspäätöksen ja tiedon veronpalautuksen määrästä. Löydät ajantasaiset tiedot OmaVerosta, jos veronpalautuksen maksupäivää siirretään tai verotuksen päättymispäivä on muuttunut.
Veronpalautuksen maksupäivät vuonna 2025
Vuonna 2025 veronpalautusten maksupäivät määräytyvät henkilöasiakkailla sen mukaan, milloin oma verotus päättyy.Verotuksen päättymispäivä vaihtelee henkilökohtaisesti, mutta puolisoilla se on aina sama. Verotuksen päättymispäivän voi tarkistaa OmaVerosta tai saamastaan verotuspäätöksestä.
Veronpalautusten maksupäivät vuonna 2025 ovat seuraavat:
- Jos verotuksesi päättyy toukokuussa, veronpalautus maksetaan 3.7.2025.
- Jos verotuksesi päättyy kesäkuussa, veronpalautus maksetaan 4.8.2025.
- Jos verotuksesi päättyy heinäkuussa, veronpalautus maksetaan 3.9.2025.
- Jos verotuksesi päättyy elokuussa, veronpalautus maksetaan 3.10.2025.
- Jos verotuksesi päättyy syyskuussa, veronpalautus maksetaan 3.11.2025.
- Jos verotuksesi päättyy lokakuussa, veronpalautus maksetaan 3.12.2025.
Veronpalautus maksetaan ilmoittamallesi pankkitilille. Jos tilinumeroa ei ole ilmoitettu, palautus maksetaan maksuosoituksena. Veronpalautukselle maksetaan myös hyvityskorkoa, joka vuonna 2025 on 2,5 %.
Voiko veronpalautuksen saada ennakkoon?
Veronpalautusta ei ole mahdollista saada Verohallinnolta etukäteen missään tilanteessa. Ainoa tapa saada veronpalautus ennakkoon, on hakea kulutusluottoa veronpalautuksen määrän verran. Halutessasi voit maksaa lainan kerralla pois sitten, kun olet saanut veronpalautukset tilillesi.
Laina ei kuitenkaan ole ilmaista rahaa. Jos haluaa saada veronpalautuksen etukäteen, pitää sinun ottaa mahdollisesti korkeakorkoinen laina, jossa puhutaan jopa 20 % vuosittaisesta korosta. Toki lyhytaikaisessa lainassa korkoa ei ehdi välttämättä kertyä kovin paljon parissa kuukaudessa. Mutta jos otat pitkän takaisinmaksuajan, korko vaikuttaa kokonaishintaan merkittävästi.
Kilpailuta lainat helposti netissä!
Kilpailuta yli 30 pankin ja rahoitusyhtiön lainat Euronderin lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä lainahakemus.
Mistä voi saada veronpalautuksen verran kulutusluottoa?
Täytä yksi lainahakemus Euronderin kautta, niin tavoitat jopa yli 30 lainantarjoajaa. Voit jo hetken kuluttua saada useita lainatarjouksia. Saat tarjouksista ilmoituksen kätevästi sähköpostiisi.
Vertaile tarjouksia toisiinsa. Heti ensimmäistä lainatarjousta ei kannata hyväksyä suorilta, koska se ei välttämättä ole edullisin vaihtoehto. Voit säästää merkittävän määrän rahaa valitsemalla oikean vaihtoehdon!
Näet lainatarjouksestasi kaikki tärkeät tiedot. Löydät lainan koron, kuukausierän, laina-ajan, lainasumman ja muut tiedot helposti lainatarjouksestasi. Voit vielä tässä vaiheessa päättää, hyväksytkö lainatarjouksen vai et. Saat lainan tilille nopeimmillaan jopa saman päivän aikana.
Lainan korko
Mitä pidempi takaisinmaksuaika on, sitä enemmän maksat ylimääräisiä kustannuksia. Esimerkiksi vuodessa maksettu laina tulee todennäköisesti huomattavasti halvemmaksi kuin 15 vuoden aikana maksettu laina.
Mitä parempi rahallinen tilanteesi on, sitä parempikorkoista lainaa voit saada. Nykyään lainan korko saa olla korkeintaan 20 %, ja yleensä pankit myöntävät lainaa alkaen 5 % korosta. Lyhytaikainen ja pieni lainasumma on tavallisesti korkeakorkoisempi. Jos haluat pienemmän koron, kannattaa harkita pidempää takaisinmaksuaikaa.
Lainasumma
Euronderin kautta voit kilpailuttaa lainat 1000 ja 70 000 euron väliltä. Mitä suurempi summa on kyseessä, sitä vaikeampi sitä on saada. Kannattaa miettiä myös lainan hakemista kumppanin kanssa, sillä yhdessä saatte lainaa todennäköisemmin.
Jotkut pankit eivät myönnä yksittäiselle hakijalle yli 50 000 euroa lainaa. Näitä isoja summia kannattaa hakea yhdessä, jos vain mahdollista. Voit kuitenkin aina tehdä lainahakemuksen ilman sitoutumista ja katsoa, minkälainen lainasumma on tarjolla!









