Autorahoitus yksityiseltä, kun ostat auton yksityiseltä
KKäytettyjen autojen kauppa käy kiivaana Suomessa. Maassamme myydään vuosittain yli 500 000 käytettyä autoa. Niistä merkittävä osa, yli 100 000 autokauppaa, tehdään kahden yksityishenkilön välillä – silloin ajankohtaiseksi voi tulla myös autorahoitus yksityiseltä.
Auton voi nykyään rahoittaa monella eri tavalla. Karkeasti jaettuna lainavaihtoehdot ovat joko vakuudellisia tai vakuudettomia. Yksityishenkilöiden välisessä autokaupassa vakuudeton autolaina on tavallisesti paras vaihtoehto.
Yksityiset myyjät haluavat tavallisesti saada koko summan kerralla, eikä osamaksumahdollisuutta yleensä ole. Siksi autorahoitus kannattaa hoitaa kuntoon jo etukäteen ja lähteä vasta sitten hieromaan kauppoja ja koeajamaan autoa.
Kun siis olet ostamassa autoa yksityiseltä ja tarvitset rahoituksen sitä varten, kilpailuta autolainat Euronderissa. Voit kilpailuttaa lainat palvelussamme jopa 70 000 euroon saakka. Lainojen vertailu on erittäin helppoa. Sinun tarvitsee täyttää ainoastaan yksi lainahakemus ja voit sillä saada lukuisia tarjouksia eri pankeista ja rahoitusyhtiöistä – lainahakemuksesi välitetään yli 30 pankille ja rahoitusyhtiölle. Halvin tarjous on helppo vertailla. Rahoja ei tarvitse odotella pitkään, vaan saat ne tilillesi parhaassa tapauksessa jo samana arkipäivänä.

Miksi kannattaa valita vakuudeton autolaina yksityiseltä ostettaessa?
Vakuudeton autolaina antaa sinulle vapauden ostaa auto mistä tahansa – yksityiseltä myyjältä tai vaikka ulkomailta. Sinun ei tarvitse sitoa vakuudeksi omaisuutta tai ajoneuvoa, vaan voit hakea juuri sen summan, jonka tarvitset, ja lähteä koeajamaan kiinnostavaa autoa saman tien.
Vakuudeton autolaina on joustava myös silloin, kun suunnittelet lisähankintoja. Samalla hakemuksella voit kattaa esimerkiksi peräkärryn, kattotelineet tai muut auton lisävarusteet. Näin säästät aikaa ja rahaa – sinulla on vain yksi lyhennettävä laina, eikä useita erillisiä maksusopimuksia.
Lainan kilpailuttaminen käy helposti Euronderin kautta. Täytä hakemus milloin tahansa verkossa – vakuudeton autolaina on haettavissa 24/7, ja rahat maksetaan tilillesi arkipäivänä toimistoaikaan.
Kun ostat auton yksityiseltä vakuudettoman autolainan avulla, saat auton heti omiin nimiisi. Toisin kuin liikkeiden rahoituksessa, voit myydä auton koska haluat, tai vaikka lähteä sillä ulkomaille ilman rajoituksia. Rahoitusyhtiön rajoitukset eivät sido sinua.
Lisäksi vakuudeton autolaina tarjoaa joustoa takaisinmaksuun. Laina-aika voi olla 1–15 vuotta, mutta voit maksaa lainan takaisin nopeammin tai jopa kerralla, jos haluat. Halutessasi voit myös hakea lyhennysvapaita kuukausia pidemmän lainakauden aikana.
Valitse omaan talouteen sopiva lainasumma ja maksuaika
Alla olevassa taulukossa on esimerkkinä erikokoisia autolainoja eri maksuajoilla. Näet taulukosta arvion kunkin lainan kuukausierästä. Tämä auttaa sinua hahmottamaan, miten laina-aika vaikuttaa kuukausierän kokoon. Autolainalaskurin avulla voit arvioida tarkemmin omaan talouteesi sopivan lainanmaksuajan.
Tarkista auton kunto ennen ostamista
Yksityishenkilöiden välisessä autokaupassa sovelletaan kauppalakia. Myyjä on vastuussa myymänsä auton kunnosta. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi kaupan purkaminen voi olla hankalaa, jos autossa ilmenee jokin vika ostamisen jälkeen. Ostajan ja myyjän pitää päästä sopimukseen autokaupan perumisesta. Jos kyseessä on selkeästi tietoinen petos, on asia mahdollista viedä oikeuteen. Oikeusprosessit ovat kuitenkin pitkiä ja raskaita.
Ongelmien välttämiseksi auto on syytä tarkistaa huolellisesti ennen ostamista. Jos ostajalla itsellään ei ole riittävästi kokemusta ja tietoa autoista, mukaan kannattaa ottaa asiasta tietävä kaveri.
Auton historiasta voi ottaa selvää Trafin kautta. Sieltä löytyy tietoa esimerkiksi auton edellisistä omistajista. Jos omistajia on ollut epäilyttävän paljon, kannattaa selvittää mikä siihen on syynä. Välttämättä kyse ei ole siitä, että autossa olisi jotain vikaa. Esimerkiksi urheiluautojen ylläpito on kallista, joten autoa saatetaan pitää omistuksessa sen vuoksi vain vähän aikaa.
Kannattaa ottaa selvää myös auton huoltohistoriasta. Sitä voi selvittää sähköisestä tai paperisesta huoltokirjasta. Jos sellaisia ei ole, on luotettava myyjän sanaan.
Autolle voi myös tehdä kuntotarkastuksen, vähän samaan tapaan kuin asuntokaupan yhteydessä. Katsastusaseman tai autokorjaamon suorittamasta kuntotarkastuksesta hyötyy sekä ostaja että myyjä. Kyseessä on pieni kustannus, joka voi pelastaa myöhemmiltä paljon suuremmilta kuluilta ja vaivalta.

Huomioi nämä asiat yksityisten välisessä autokaupassa
Auton ostaminen yksityiseltä voi olla taloudellisesti järkevä tapa hankkia auto. Ennen kuin ryhdyt kauppoihin, on kuitenkin tärkeää ottaa huomioon tiettyjä asioita, jotta kaikki sujuu mutkattomasti ja reilusti.
Koeajo ja kuntotarkastus
Auto kannattaa käydä tarkastamassa itse paikan päällä päivänvalossa. Tarkista ainakin tuulilasin ja renkaiden kunto, maalipinta sekä sisätilojen siisteys. Voit halutessasi käyttää auton ammattilaisen tekemässä kuntotarkastuksessa. Käy myös koeajamassa auto ja kiinnitä huomiota esimerkiksi näihin asioihin:
- Käynnistyykö ja kiihtyykö auto normaalisti?
- Syttyykö kojelautaan ylimääräisiä merkkivaloja?
- Toimivatko jarrut normaalisti?
- Toimivatko auton sähkölaitteet, kuten penkinlämmittimet ja ikkunat?
Kauppojen tekeminen kirjallisesti
Paperit pitäisi tehdä kahtena kappaleena, olipa kyseessä auton ostaminen autoliikkeestä tai yksityiseltä. Traficomin sivuilta löytyy luovutuskirja, joka toimii myös kauppakirjana. Auton myyjä voi luoda netissä varmenteen, jolla auto on helppo rekisteröidä omiin nimiin netissä tai konttorilla.
Onko yksityiseltä ostetussa autossa takuuta?
Myyjä on vastuussa virheistä käytetyn auton kaupassa. Jos auto ei vastaa tietoja, joita myyjä on siitä antanut tai auton kunto osoittautuu oletettua huonommaksi, kaupassa on virhe. Myyjän täytyy kertoa kaikki olennaiset tiedot auton ominaisuuksista ennen kaupantekoa.
Myyjän vastuu ei kuitenkaan ulotu virheisiin, joista myyjä on kertonut ostajalle ennen kauppoja eikä myöskään tavallisesta kulumisesta johtuviin vikoihin. Myyjä ei ole vastuussa myöskään sellaisista vioista, jotka ostajan olisi itse pitänyt havaita autoa tarkastaessaan tai vioista, jotka ostaja on aiheuttanut omalla toiminnallaan.
Laskelma: voit säästää jopa tuhansia euroja kilpailuttamalla autorahoituksen nopeasti netissä
Voit kilpailuttaa autorahoituksen nopeasti Euronderissa. Kun täytät hakemuksen verkkosivuillamme, välitämme sen kymmenille eri lainantarjoajille. Voit saada monta tarjousta yhdellä maksuttomalla hakemuksella. Voit valita tarjousten joukosta itsellesi parhaiten sopivan ja edullisimman. Lainan kilpailuttaminen on näin vaivatonta ja yksinkertaista.
Alla olevasta esimerkkilaskelmasta näet, kuinka paljon voit säästää hakemalla lainan Euronderin kautta ja vertailemalla saamiasi tarjouksia. Laskelma on laskettu 12 000 euron lainalle 4 vuoden maksuajalla.
Laina | Nimelliskorko | Tilinhoitomaksu (kk) | Todellinen vuosikorko | Luottoa jälijellä (kk) | Kuukausierä | Lainanhoito-kustannukset yhteensä | Kokonais-kustannus |
Laina A | 17,14 % | 8 € | 18,55 % | 48 | 355,13€ | 5 046,24 € | 17 046,24 € |
Laina B | 15,05 % | 5 € | 17,07 % | 48 | 339,27 € | 4 044,95 € | 16 284,95 € |
Laina C | 10,13 % | 4 € | 11,37 % | 48 | 309,10 € | 2 594,92 € | 14 834,92 € |
Euronder lainavertailu | 5,40 % | - | 5,54 % | 48 | 278,53 € / kkSäästöä jopa 76,6 €/kk! | 1 369,44€ | 13 369,44€ Säästöä jopa 3 676,8 €! |
Esimerkki osoittaa, että voit pienentää lainanhoitokustannuksia huomattavasti, kun kilpailutat 12 000 euron lainan palvelussamme. Säästö voi olla jopa 3 676,8 euroa!
On kuitenkin tärkeää muistaa, että lainatarjoukset ovat asiakaskohtaisia. Lainojen korot perustuvat luotonmyöntäjän tekemään riskiarvioon, minkä vuoksi sama henkilö voi saada lainaa eri paikoista eri korolla. Tee lainahakemus nyt, niin saat pian tietää, millaisella hinnalla saat lainaa nyt. Hakemuksen tekeminen ei velvoita ottamaan lainaa.
Ennen lainahakemuksen tekemistä kannattaa harkita yhteishakijan lisäämistä hakemukseen. Yhteishakija voi parantaa mahdollisuuksia saada lainaa entistä paremmilla ehdoilla. Yhteishakijan kanssa haetun lainan korko voi olla matalampi, mikä auttaa säästämään lisää rahaa.
Miksi vakuudeton laina on paras auton rahoitus yksityiseltä ostettaessa
Vakuudeton laina on joustava rahoitusratkaisu, jolla saat auton omaksesi ilman käsirahaa ja ilman tarvetta asettaa omaisuutta lainan vakuudeksi. Saat pilkottua hinnan mukavasti sopivan kokoisiin eriin, eikä sinun tarvitse maksaa suurta viimeistä erää, jollainen autoliikkeen osamaksussa monesti on.
Vakuudetonta lainaa haetaan netistä, joten hakuprosessi on yksinkertainen. Lainapäätös voi tulla jo muutamien minuuttien kuluttua. Rahat voit saada tilillesi jo yhden arkipäivän kuluttua. Tämä on tärkeä asia yksityisten välisessä kaupanteossa, jossa kaupat voivat edetä nopeallakin tahdilla.
Vakuudettoman lainan avulla voit hallita taloutesi kuormitusta. Määrittelemällä itsellesi sopivan maksuaikataulun, voit suunnitella talouttasi etukäteen ja varmistaa, että kuukausierät ovat sopivan kokoisia.
Autorahoituksen hakeminen yhteishakijan kanssa
Yksi tapa tehdä autorahoituksesta edullisempi, on hakea lainaa yhteishakijan kanssa. Yhteishakija voi tuoda mukanaan monia etuja sekä avata ovet parempiin lainatarjouksiin.
Yhteishakija on henkilö, joka hakee lainaa päähakijan kanssa yhdessä. Yhteishakijan mukanaolo vahvistaa hakijoiden maksukykyä, mikä voi parantaa lainan ehtoja sekä helpottaa lainan saamista. Yhteiselle lainalle voi saada matalamman koron. Pienempi korko tarkoittaa tietysti lisää säästöjä.
Kun kahden hakijan tulot otetaan huomioon, maksukyky on yleensä parempi kuin yksittäisen hakijan. Siksi kaksi hakijaa yhdessä voivat saada isomman lainasumman. Tästä voi olla hyötyä esimerkiksi uuden tai kalliimman auton hankinnassa.
Kumpikin hakija on lainasta vastuussa samalla tavalla. Maksuja voidaan siis periä kummalta tahansa. Siksi onkin tärkeää, että hakijat keskustelevat lainan ottamisesta ennen hakemuksen tekemistä ja sopivat myös, miten mahdollisissa ongelmatilanteissa toimitaan.
Näin haet vakuudetonta autolainaa Euronderista
1. Täytä lainahakemus
2. Vertaile lainatarjouksia
3. Valitse paras lainatarjous
Autorahoituksen kilpailutus Euronderin kautta on erittäin helppoa. Sinun tarvitsee täyttää vain yksi ilmainen, helppo lainahakemus nettisivuillamme ja voit sillä saada useita lainatarjouksia.
Voit kilpailuttaa lainat lainavertailupalvelu Euronderissa jopa 70 000 euroon saakka. Kilpailuttamalla voit löytää edullisen lainan ja säästää merkittäviä summia rahaa joka kuukausi.
Voit pian saada lainatarjouksia. Kaikki tarjoukset lähetetään sinulle sähköpostitse ja sen lisäksi voit vertailla niitä kirjautumalla yhteistyökumppaneidemme verkkopalveluihin, jossa tarjoukset järjestyvät koron mukaan. Vertaile tarjouksia rauhassa. Usein ainakin osa niistä on voimassa monta viikkoa, joten sinulla on aikaa pohtia asiaa rauhassa.
Vakuudetonta lainaa voi hakea täysi-ikäinen, jolla on puhtaat luottotiedot ja vakaa tulot. Vakuuksia tai takaajia ei tarvita. Lainaa voi hakea myös yhdessä toisen henkilön kanssa. Yhdessä voitte saada suuremman lainan ja matalamman koron.
Usein kysyttyä autorahoituksesta yksityiseltä:
Voiko yksityiseltä ostaa auton rahoituksella?
Yksityiseltä voi ostaa auton autolainalla. Voit maksaa auton hinnan kerralla myyjälle ja saat itse lyhentää lainaasi erissä kuukausittain.
Kenelle autorahoitus myönnetään?
Autorahoitusta voi hakea täysi-ikäinen, jolla on puhtaat luottotiedot ja vakaat palkka- tai eläketulot. Autorahoitus voidaan myöntää, jos hakijan taloudellinen tilanne ja maksukyky on hyvä.
Mistä autolaina, jos ostan auton yksityiseltä?
Kilpailuta autolainat Euronderissa. Voit saada yhdellä täysin ilmaisella hakemuksella monta lainatarjousta eri pankeista ja rahoitusyhtiöistä. Vertaile lainatarjoukset, valitse niistä paras ja allekirjoita lainasopimus verkkopankkitunnuksilla. Rahat voit saada tilille jopa jo samana arkipäivänä.
Voiko autorahoituksen maksaa kerralla pois?
Kyllä voi. Tavallisesti laina-aika sovitaan 1 - 15 vuoden mittaiseksi lainan koosta riippuen. Lainan voi silti maksaa pois kerralla, jos niin haluat.
Kannattaako yksityiseltä ostaa autoa?
Usein auton saa halvemmalla, kun sen ostaa yksityiseltä. Ennen auton ostoa täytyy perehtyä sen historiaan ja kuntoon sekä tehdä koeajo. Jos ostajalla ei ole paljoa kokemusta ja tietämystä autoista, kannattaa mukaan ottaa asiasta tietävä kaveri.
Voiko yksityisen autokaupan perua?
Yksityiselläkin myyjällä on vastuu myymänsä auton kunnosta. Ostajalla voi olla oikeus purkaa kauppa, jos autossa ilmenee jokin vika. Virheestä on reklamoitava myyjää kohtuullisessa ajassa. Reklamointi ja virheen korjaamisesta sopiminen voi olla yksityishenkilön kanssa hankalampaa kuin autoliikkeen kanssa. Jos kyseessä on selkeä petos, asian voi viedä oikeuteen, mutta oikeusprosessit ovat pitkiä ja hankalia.
Voiko auton myydä, vaikka rahoitusta on jäljellä?
Jos auto on rahoitusyhtiön nimissä, sitä ei voi myydä itsenäisesti, vaan asiasta pitää sopia rahoitusyhtiön kanssa. Jos sen sijaan olet ostanut auton vakuudettomalla autolainalla, auto on sinun nimissäsi ja voit myydä sen vapaasti.
Mitkä ovat vakuudettoman autorahoituksen edut?
Vakuudeton autolaina on todella nopea, sillä rahat saa tilille parhaassa tapauksessa jo samana päivänä. Auton voi ostaa tällaisella lainalla mistä tahansa. Voit ostaa uuden liikkeestä tai käytetyn yksityiseltä. Kilpailutettu autolaina tulee usein halvemmaksi kuin autoliikkeen tarjoama rahoitus ja saat maksettua lainan erissä kuukausittain, aivan kuten osamaksun.
