Avioeron hinta – miten selvitä taloudellisesti avioeron jälkeen?
Avioero on raskas kokemus henkisesti ja usein myös taloudellisesti. Lähtökohtaisesti avioeron hintaan vaikuttaa kaksi asiaa: käräjäoikeuden käsittelymaksut ja eron riitaisuus. Halvimmillaan avioero saattaa maksaa vain käräjäoikeuden pakollisten käsittelymaksujen verran. Jos ero on riitaisa, voi omaisuudesta mennä osituksessa jopa puolet.
Varsinaisen avioeroprosessin lisäksi erosta aiheutuu todennäköisesti paljon muitakin kuluja. Edessä on muutto ainakin toisella puolisolla. Elämisen kulut kasvavat, kun niitä ei ole enää jakamassa kaksi ihmistä. Henkilökohtaisesta taloudellisesta tilanteesta kannattaa pyrkiä huolehtimaan jo avioliiton aikana. Näin itsellä voi olla hieman rahaa säästössä ylimääräisten kulujen kattamiseen. Lyhytaikaisten, kertaluontoisten kulujen kattamiseen voi myös hakea kilpailutetun lainan.
Avioeron hinta vuonna 2025
Avioeron minimihinta on 310 euroa. Tämä koostuu käräjäoikeuden käsittelymaksuista, jotka maksetaan kahdessa osassa: ensimmäinen hakemus maksaa 210 euroa ja vahvistusvaihe 100 euroa.
Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, tarvitaan lisäksi ositus, eli omaisuuden jakaminen. Tämän voi tehdä itse, mutta moni käyttää asianajajan apua, jolloin osituksen hinta on tyypillisesti 200–3000 euroa. Hinta riippuu esimerkiksi siitä, käytetäänkö verkkopalvelua vai perinteistä lakitoimistoa.
Jos ero on riitainen, kulut kasvavat merkittävästi. Pesänjakajan käyttö voi nostaa osituksen hinnan jopa 4000–6000 euroon. Riitaisissa tilanteissa asianajajat veloittavat usein noin 250 euroa tunnilta, ja prosessi voi kestää pitkään.
Muita mahdollisia kuluja
Avioeron hinta ei jää pelkästään viranomaismaksuihin tai ositukseen. Usein toinen puolisoista joutuu muuttamaan, mikä tuo mukanaan kustannuksia: uuden kodin vuokra tai asuntolaina, kalusteet ja muuttokulut. Lisäksi elämisen kulut nousevat, kun niitä ei enää jaeta kahden aikuisen kesken.
Omaisuuden jakaminen voi myös aiheuttaa veroseuraamuksia, kuten varainsiirto- tai luovutusvoittoveroja, ja joissain tapauksissa lahjaveroja. Näissä tilanteissa kannattaa kysyä neuvoa ammattilaiselta.
Riitaisa avioero nostaa kustannuksia
Tyypillisesti sopuisakin ositus maksaa yli 1000 euroa. Summa kasvaa huomattavasti, kun avioero on riitaisa. Jos ositusta ei saada tehtyä sovussa, voidaan tarvita ulkopuolista asiantuntijaa, eli pesänjakajaa. Asianajajat veloittavat työstään tavallisesti noin 250 euroa tunnilta. Tästä voi laskeskella, minkä verran riitaisa ero saattaa tulla maksamaan. Usein pesänjakajan käyttäminen vähintään tuplaa kulut, joten osituksesta saattaa tulla kuluja jopa 4000-6000 euroa. Lisäksi ositus vie enemmän aikaa, kun siinä käytetään pesänjakajaa.
Riitely siis nostaa avioeron kustannuksia huomattavasti. Suurimmat riidat tulevat tavallisesti yhteisestä asunnosta sekä lasten huoltajuudesta ja elatusmaksuista. Jos asioista ei saada sovittua pesänjakajankaan avulla, käräjäoikeus päättää kenelle asunto menee ja kumpi saa lasten huoltajuuden. Tämä nostaa kustannuksia entisestään ja asioiden järjestäminen tätä kautta vie tietysti enemmän aikaa.
Miten avioeron hintaa voi pienentää?
- Sopikaa asioista etukäteen. Mitä vähemmän riitaa, sitä vähemmän kuluja.
- Laadi avioehto. Se helpottaa omaisuuden jakamista ja ehkäisee riitoja.
- Käytä valmiita pohjia tai verkkopalveluja. Näin voi säästää lakimieskuluissa.
- Suunnittele taloutesi avioliiton aikana. Yhteinen omaisuus kannattaa merkitä molempien nimiin ja kerryttää myös omia säästöjä.

Avioehto helpottaa omaisuuden jakamista
Avioehdon hinta on 200–500 euroa, mutta se voi säästää tuhansia euroja eron hetkellä. Avioehdon avulla puolisot voivat sopia, mikä omaisuus pidetään erillään ja mikä jaetaan. Avioehdon voi tehdä ennen häitä tai myöhemmin, ja se täytyy rekisteröidä Digi- ja väestötietovirastoon ennen kuin avioerohakemus jätetään.
Avioero vaikuttaa henkilökohtaiseen talouteen
Elämäntilanteen muutoksiin kannattaa pyrkiä varautumaan jo avioliiton aikana. Eteen saattaa tulla avioero, perheenjäsenen sairastuminen tai mikä tahansa muu hankala tilanne, jolloin omista säästöistä on hyötyä.
Avioliiton aikana hankittu yhteinen omaisuus kannattaa merkitä molempien nimiin. Tällä tavalla omaisuudesta tulee myös lain silmissä yhteistä. Omaa taloudellista tilannetta kannattaa pyrkiä suojaamaan liiton aikana, jotta ei käy niin, että tulet vain kerryttäneeksi puolisosi omaisuutta eikä sinulle jääkään juuri mitään.
Avioeroon voi upota tuhansia euroja. Lisäksi eron jälkeen elämäntilanne näyttää hyvin erilaiselta. Kulut kasvavat, kun kaikki pitää maksaa yksin. Tällaisiin asioihin voi yrittää varautua jo etukäteen kerryttämällä itselle omaisuutta ja säästämällä rahaa. Myös avioehdon tekeminen on järkevää.
Usein elintaso laskee avioeron myötä. Yksin asuminen on kalliimpaa, joten asuinneliöistä pitää todennäköisesti tinkiä. Muutkin arjen kulut nousevat, kun toinen henkilö ei ole jakamassa niitä. Budjetin laatiminen auttaa hahmottamaan, minkä verran rahaa menee mihinkin.
Kilpailuta lainat helposti netissä!
Kilpailuta yli 30 pankin ja rahoitusyhtiön lainat Euronderin lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä lainahakemus.
Lyhytaikainen laina huonekalujen ja muiden tarpeellisten tavaroiden hankintaan
Usein eron jälkeen on pakko muuttaa. Osa huonekaluista ja muista tavaroista saattaa jäädä ex-puolisolle, joten uuteen kotiin pitää hankkia paljon uutta. Tähän tarkoitukseen voit hakea rahoitusta Euronderista. Vertaile lainat palvelussamme, niin voit säästää huomattavia summia rahaa. On tärkeää vertailla sekä pienet että suuret lainat, sillä eri lainanantajat tarjoavat erilaisia korkoja ja erot voivat olla merkittäviä. Euronderin kautta voit hakea lainaa 1000 – 70 000 euroa ilman vakuuksia.
Lainojen vertailu on helppoa. Sinun ei tarvitse lähettää hakemusta erikseen jokaiseen pankkiin tai rahoitusyhtiöön. Täytä vain yksi hakemus Euronderissa, niin saat vertailtua yli 30 pankin ja luotonmyöntäjän lainatarjoukset. Kaikki tarjoukset lähetetään sinulle sähköpostitse. Sen lisäksi voit vertailla niitä kirjautumalla yhteistyökumppaneidemme verkkopalveluihin, jossa tarjoukset järjestyvät automaattisesti koron mukaan.
Kun olet lähettänyt lainahakemuksen, alat saada tarjouksia yleensä muutaman minuutin sisällä. Vertaile tarjouksia rauhassa. Kun olet valinnut edullisimman ja muutenkin sopivimman tarjouksen, allekirjoita sopimus verkkopankkitunnuksilla ja toimita mahdollisesti vaaditut liitteet. Sen jälkeen saat rahat tilillesi jo yhden työpäivän kuluessa.
Voit kilpailuttaa palvelussamme monenlaisia vakuudettomia lainoja. Kulutusluottoa, pikalainaa ja muita kertaluontoisia lyhytaikaisia lainoja voit käyttää yksittäisten hankintojen tekemiseen. Näitä lainoja lyhennetään erissä kuukausittain. Jos haluat joustavamman rahoitusratkaisun, voit hakea joustoluottoa. Joustoluotto toimii samaan tyyliin kuin luottokortti, mutta et saa fyysistä korttia, vaan luottotilin, josta saat nostaa rahaa omalle tilillesi sen verran kuin haluat, silloin kun haluat. Kyseessä on jatkuva laina, eli luotto palautuu jälleen käyttöösi, kun olet maksanut sitä takaisin. Jos sinulle on kertynyt monia osamaksuja ja luottoja, niin yhdistelylainan avulla voit tasapainottaa talouttasi ja säästää lainanhoitokuluissa tuntuvia summia rahaa.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Mitä avioero tulee maksamaan?
Avioero maksaa vähintään käräjäoikeuden pakollisten maksujen verran, eli 310 euroa. Lisäksi rahaa kuluu osituksen tekemiseen ja veroihin. Omaisuuden ositus maksaa tavallisesti noin 200-3000 euroa, mutta jos ero on riitaisa, voivat kulut nousta huomattavasti tätä korkeammaksi.
Miten velat jaetaan avioerossa?
Lähtökohtaisesti kumpikin puoliso vastaa itse omasta velastaan. Puolisot vastaavat yhdessä velasta, joka on vain toisen puolison nimissä mutta joka on tehty perheen elatusta varten. Yhteisestä avioliiton aikana otetusta velasta puolisot vastaavat yhdessä.
Mikä on avioehto?
Avioehdossa sovitaan, miten omaisuus jaetaan, kun avioliitto päättyy. Avioehto voi koskea koko omaisuutta tai vain osaa siitä.
Mitä ositus tarkoittaa avioerossa?
Ositus tarkoittaa sitä, että puolisoiden varallisuus jaetaan. Jos avioehtoa ei ole tehty, molempien nimissä oleva omaisuus lasketaan yhteen ja puolitetaan niin, että molemmille tulee tasan saman verran omaisuutta.
Onko erossa pakko tehdä ositusta?
Ositusta ei ole pakko tehdä, jos kumpikaan puoliso ei vaadi sitä. Ositus on suoritettava, jos toinen puoliso niin vaatii.
Mitä tapahtuu, jos ositusta ei ole tehty?
On suositeltavaa tehdä ositus, jotta myöhemmin ei tule epäselvyyksiä. Puolisot eivät esimerkiksi voi myydä ilman puolison lupaa sellaista omaisuutta, jonka ositusta ei ole tehty.
Onko pakko suostua ositukseen?
Ositus tehdään, jos ainakin toinen puoliso sitä vaatii. Riitaisassa tilanteessa käräjäoikeus voi määrätä pesänjakajan suorittamaan osituksen.
Kauanko kestää avioeron toinen vaihe?
Ensimmäisessä vaiheessa avioero laitetaan vireille. Sen jälkeen alkaa kuuden kuukauden harkinta-aika. Avioeron toisen vaiheen hakemus pitää jättää 6-12 kuukauden kuluttua harkinta-ajan alkamisesta. Avioeron astuminen voimaan kestää keskimäärin 8 kuukautta.
Meneekö avioerossa aina kaikki puoliksi?
Avioerossa omaisuus jaetaan yleensä puoliksi, jos avioehtoa ei ole tehty avioliiton aikana. Molempien omaisuus lasketaan yhteen ja sitten puolitetaan tasan.
Meneekö velat puoliksi avioerossa?
Yleensä kumpikin puoliso vastaa itse omasta velastaan. Yhdessä otetusta velasta vastataan yhdessä. Vain toisen puolison nimissä olevasta velasta vastataan yhdessä, jos velka on tehty perheen elatusta varten.
Pitääkö tehdä ositus, jos on avioehto?
Jos puolisoilla on avioehto, ositusta ei tehdä, vaan silloin kyseessä on omaisuuden erottelu. Avioehdossa on määritelty, mikä omaisuus jää avio-oikeuden ulkopuolelle.
Pitääkö avioehtoa noudattaa?
Avioehtoa ei ole pakko noudattaa. Puolisot voivat jakaa omaisuutensa vapaasti. Jos toinen puoliso kuitenkin haluaa, että avioehtosopimusta noudatetaan, hän voi vedota avioehtosopimukseen.
Pitääkö avioerohakemus maksaa heti?
Avioeroa haetaan kaksivaiheisesti. Avioeron vireille laittaminen maksaa 200 euroa. Tästä alkaa harkinta-aika, jonka jälkeen voi jättää toisen vaiheen hakemuksen. Toinen vaihe maksaa 100 euroa.
Paljonko avioeron pesänjakaja maksaa?
Tavallisesti pesänjakajan tekemä ositus maksaa noin 1 500 euroa, mutta kustannukset nousevat, jos ero on riitaisa ja siinä tarvitaan enemmän ulkopuolista asiantuntijaa. Yleensä palkkio jaetaan puoliksi osapuolten kesken. Pienituloiset voivat saada oikeusavustajan oikeusaputoimistosta.
Miten omaisuuden ositus tehdään avioerossa?
Puolisoiden omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan kahtia. Jos puolisoilla on avioehtosopimus, kumpikin puoliso pitää omissa nimissään olevan omaisuuden.
Miten selvitä avioerosta?
Avioero on usein raskas prosessi, joka mullistaa elämän ja vaikuttaa myös taloudelliseen tilanteeseen. Elämäntilanteiden muutoksiin kannattaa pyrkiä valmistautumaan jo etukäteen esimerkiksi säästämällä rahaa ja huolehtimalla siitä, että omaisuutesi on sinun nimissäsi.









