Vuonna 2024 on monia kryptovaluuttoja, joita kannattaa seurata. Yksi nyrkkisääntö kuitenkin kannattaa painaa alkuun mieleen: Keskity suurten ja tunnettujen kryptovaluuttojen pariin, koska niiden toiminta tulee määrittämään koko markkinan kehitystä.
Tässä artikkelissa olemme listanneet kryptovaluutat, jotka vaikuttavat koko markkinaan ja ovat siksi mielenkiintoisia koko alan kehitykselle. Tällä hetkellä moni kryptovaluutta, jopa tunnetuimmatkin ovat menettäneet huipustaan jopa 70 – 90% arvostaan ja niiden palautuminen tulee kertomaan merkittävästi tulevaisuudesta.
Seuraa näitä kryptovaluuttoja, ja tiedät miten markkinat tulevat kehittymään tulevaisuudessa!

Bitcoin (BTC)
Bitcoinista on sanottu olevan digitaalinen vastine kullalle. Se onkin pitänyt paikkaansa kryptovaluuttojen ykkösenä jo sen julkaisusta lähtien ja sen vuoksia sitä kannattaa seurata erittäin tarkasti. Onhan sen markkina-arvokin lähellä puolta kaikista kryptovaluutoista.
Viime aikoina on kuitenkin puhuttu Bitcoinin kurssin olevan osakemarkkinoita sekä kultaakin parempi sijoitus, joten se on alkanut saamaan entistä enemmän jalansijaa sijoittajien mielessä. Bitcoinilla on valoisa tulevaisuus vielä edessään ja se on pääsemässä osaksi maailman suurimpia rahastoja, jolloin siihen pääsee käsiksi entistä suurempi määrä sijoittajia.
Vaikka Bitcoin on alun perin rakennettu toimimaan maksuvälineenä, niin siitä on tullut enemmänkin sijoituskohde, josta ei haluta luopua. Mitä enemmän siihen sijoittaminen kiinnostaa ihmisiä, sitä enemmän sen arvo tulee nousemaan eikä sitä haluta käyttää vaihdantaan.
Bitcoinin kurssikehitys
Bitcoin perustettiin vuonna 2009 ja sen kurssikehitys on saanut monia mielenkiintoisia käänteitä vuosien varrella. Senteistä kymmeniin, satoihin ja kymmeniin tuhansiin vuosien varrella on pitänyt sisällään monia erilaisia käänteitä ja melkein joka vuosi Bitcoin on kokenut kymmenien prosenttien laskuja, jopa hyvinkin lyhyessä ajassa.
Kuitenkin pitkällä aikavälillä katsottuna Bitcoinin arvo on noussut hurjia määriä ja jos vuosien aikana olisi ostanut tasaisesti Bitcoinia sen perustamisesta lähtien, olisi todennäköisesti miljonääri. Alkuvaiheessa muutamilla euroillakin olisi jo omaisuutta satoja tuhansia euroja ja moni analyytikko uskoo Bitcoinin arvon nousevan entistä suuremmaksi vuosien varrella.
Mihin Bitcoinia käytetään?
Bitcoin on täysin digitaalinen tuotos, tietokanta, joka pitää sisällään tiedon kaikista tapahtuneista ostoksista sekä vaihtokaupoista. Lohkoketjua ylläpitävät louhijat, jotka vahvistavat tietojen oikeellisuuden ympäri maailmaa. Kun vaihtokauppa on vahvistettu monen tekijän toimesta, uusi lohko lisätään lohkoketjuun ja Bitcoinit vaihtavat omistajaa.
Bitcoin on luotu maksuvälineeksi sekä mahdollistamaan jokaiselle henkilölle oma pankki taskussaan, johon mikään keskitetty taho ei voi koskea. Verkko toimii hajautetusti ympäri maailmaa ja sen ylläpitäminen on tarpeeksi houkuttelevaa, jotta sitä ei haluta lopettaa. Sen vuoksi sen arvo on noussut erittäin paljon ja sitä ei enää käytetä maksuvälineenä, vaan rahan arvon säilyttäjänä kullan tapaan.
Bitcoin yhteenveto
Bitcoin on ensimmäinen kryptovaluutta ja pysynyt ensimmäisenä kryptovaluuttana aina sen luomisesta lähtien. Bitcoiniin sidottu raha on tällä hetkellä n. 50% koko kryptovaluuttamarkkinoista. Se luotiin inflaatiota sekä pankkeja vastaan ja sen vuoksi, että jokaisella olisi mahdollisuus olla täysin vastuussa omista varoistaan ilman ulkopuolisen tahon rajoituksia.
Bitcoin ei kuitenkaan ole muuttunut maksuvälineeksi, vaan siitä on tullut käytännössä kryptovaluuttamaailman kulta. Sitä ostetaan ja sen arvon annetaan nousta hiljalleen eikä siitä haluta luopua helpolla. Sen vuoksi markkinoille onkin tullut uusia maksamiseen tarkoitettuja kryptovaluuttoja, jotka toimivat ketterämmin maksamisen välineenä.
Ethereum (ETH)
Ethereum on ollut jo vuosia kakkosena kryptovaluuttamarkkinoilla, se ei kuitenkaan tarkoita sen olevan täsmälleen sama asia, kuin esimerkiksi Bitcoin. Bitcoinia käytetään maksuvälineenä sekä nykyään enemmän arvon säilyttäjänä sijoittajien toimesta.
Ethereumiin taas rakennetaan erilaisia sovelluksia ja siihen voi koodata esimerkiksi helposti uusia kryptovaluuttoja. Usein kuitenkin kryptovaluuttojen markkinat menevät sillä tavalla, että ensin Bitcoinin arvo nousee ja sen jälkeen Ethereum.
Jo vuosia näitä kahta on pidetty matalariskisinä sijoituskohteina kryptovaluutoissa. Tällä hetkellä Bitcoinin osuus kryptovaluutoissa olevasta rahasta on n. 50% ja Ethereumin osuus n. 20%.
Ethereumin kurssi
Ethereumin kurssi on seurannut pitkälti Bitcoinin kurssia vuosien varrella. Ethereumin huippu nähtiin marraskuussa 2021, jolloin yhden kappaleen arvo oli yli 4000 euroa. Vuotta aiemmin yhden kappaleen arvo oli n. 200 euroa, joten arvon nousu oli vuodessa tuhansia prosentteja.
Ethereumin hintakehitys ei kuitenkaan lähtenyt samoista tekijöistä, kuin Bitcoinin. Sen hintakehitykseen vaikutti uudet ja pitkään odotetut kehitykset lohkoketjun rakenteessa sekä NFT-tokenien hurja suosio. Maailman kallein NFT-tokeni myytiin 38 000 Etherumin hinnalla, joka sai sen nousemaan uutisotsikoihin suoraan. Myös pitkään odotettu Proof of Stake kehitys sai Ethereumin seuraajat ostamaan lisää.
Mihin Ethereumia käytetään?
Ethereum on lohkoketju, kuten Bitcoin, mutta Ethereumin päälle voidaan rakentaa ohjelmoitavia ohjelmia tai vaikka uusia kryptovaluuttoja. Sitä kutsutaan ns. toisen tason lohkoketjuksi. Alustalle koodatut järjestelmät voivat toimia samaan tapaan hajautetusti ja turvallisesti, kuin Bitcoin.
Hyvä esimerkki Ethereumin käyttötarkoituksesta on hajautettu rahoitus. On tehty sellainen ohjelma, jonne voit pantata esimerkiksi 1 Ethereumin ja saada panttaamasi verran Ethereumia lainaksi koska tahansa missä tahansa. Jos Ethereumin arvo laskee, menetät panttaamasi summan ja taas jos sen arvo nousee, saat voittoa. Voit kuitenkin missä tahansa vaiheessa maksaa Ethereumin takaisin ja siten saada lainaa ilman byrokratiaa tai viiveitä.
Ethereum yhteenveto
Ethereum on toisen asteen lohkoketju, joka luotiin siitä ajatuksesta, että Bitcoin ei tarjoa mahdollisuutta rakentaa koodattuja sovelluksia tai muita ominaisuuksia. Ethereumin lohkoketju on kaikista suurin toisen asteen lohkoketju, johon rakennetaan erilaisia hajautettuja sovelluksia sekä erilaisia rahoituksen palveluita.
Ethereum on pysynyt jo vuosia toisella sijalla suurimman kryptovaluutan paikalla. Ethereum on tällä hetkellä n. 20 % kaikesta rahasta, mitä kryptovaluuttoihin on sidottuna. Se on myös toiseksi vakain sijoitus kaikista kryptovaluutoista.

XRP (XRP)
XRP on lohkoketju, jonka tarkoituksena on toimia rahoitusmaailman tukena varojen siirrossa. Pankit voisivat hyödyntää XRP:tä kryptovaluuttojen tapaan erittäin nopeassa sekä kustannustehokkaassa varojen siirtämisessä rajojen yli. Tällä hetkellä pankkien maksujärjestelmät ovat hitaita ja kalliita ja XRP auttaisi siinä.
XRP on ollut jo vuodesta 2020 lähtien Amerikan SEC:n kynsissä ja taistellut erilaisia haasteita vastaan jo vuosia. XRP:n ja SEC:n välinen kamppailu tulee olemaan merkittävä merkkipaalu kryptovaluutoille. Jos XRP voittaa taiston täysin eikä siinä ole mitään epäselvää, tulee jatkossa olemaan muilla kryptovaluutoilla helpompaa ja se tuo sijoittajille varmuutta lähteä mukaan kryptovaluuttoihin.
XRP on pitkään kehitellyt yhteistyötä erilaisten pankkien kanssa ja mikäli se ei koe suurempia ongelmia jatkossa, tulee sen arvo todennäköisesti nousemaan kysynnän kasvaessa. Kannattaa seurata ehdottomasti XRP:n kehitystä esimerkiksi Twitterissä tai muissa sosiaalisen median kanavissa.
XRP kurssikehitys
XRP on julkaistu vuonna 2013 ja sen alin hinta on ollut jopa 0,003 dollaria vuonna 2014. Vaikka hinta on siitä muuttunut vuosien varrella, niin se ei ole lähelläkään huippuhintaa vuosien takaa tällä hetkellä. Huipussaan XRP muista suuremmista kryptovaluutoista poiketen oli vuonna 2018, jolloin yhden kappaleen arvo oli yli 3 dollaria.
Siitä seurasi monta vuotta kestävä lasku, joka nousi taas vuonna 2021 miltei kahteen dollariin. Tällä hetkellä XRP on muiden kryptovaluuttojen tapaan laskenut ja hinta on n. 60 senttiä kappaleelta. Ei siis lähelläkään aiempia huippulukemia, mutta silti muutama vuosi sitten ostaessa tuonut tuhansien prosenttien nousin sijoittajille!
Mihin XRP käytetään?
XRP tarkoitus on parantaa kansainvälistä rahan siirtoa sekä muutamien muiden kryptovaluuttojen siirtämistä. Järjestelmän hyödyllisyys tulee sen kustannustehokkaasta tavasta toimia sekä nopeudesta. XRP:n lähettäminen toiseen maahan kestää muutamia sekunteja verrattuna pankkisiirtoon, jossa voi mennä monia päiviä.
Projektia lähdettiin kehittämään Bitcoinin julkaisun jälkeen, koska siinä huomattiin olevan tiettyjä rajoitteita varojen siirtämistä varten. XRP toiminta ei ole hajautettu vaan se perustuu keskitettyyn tahoon, mikä takaa nopeat siirrot sekä saumattoman toiminnan. Se on tietysti täysin kryptovaluuttojen hajautettua agendaa vastaan, mutta taas pankkien ja muiden instituutioiden mieleen.
XRP yhteenveto
XRP on luotu tarjoamaan yksityishenkilöille, rahoituslaitoksille, pankeille sekä instituutioille mahdollisuus siirtää rahaa nopeasti ja helposti ympäri maailmaa. XRP on luotu Bitcoinin kehittämisen jälkeen, koska sen kehittäjät huomasit ettei Bitcoin tarjoa tarpeeksi joustavia ominaisuuksia rahan siirtämiseksi.
XRP on ollut jo monia vuosia pitkässä taistossa Amerikan viranomaisten kanssa. XRP lakitaiston tuloksena määritellään kaikki jatkossa tehtävät hyökkäykset kryptovaluuttoihin liittyvissä projekteissa. Jos XRP voittaa lakitaiston kokonaan, luo se tietä kryptovaluuttojen jatkuvalle kehitykselle sekä uusille innovaatioille ilman pelkoa valtioiden rajoituksista.

Polygon (MATIC)
Polygon on erikoisempi, kuin muut kryptovaluutat. Se on lohkoketjualusta, joka on suunniteltu toimimaan muiden lohkoketjujen kanssa. Se on rakennettu Ethereumin lohkoketjuun ja se korjaa Ethereumissa olevia rajoitteita mm. skaalautuvuuteen liittyen.
Yksi erittäin kiinnostava asia Polygonissa on sen yhteistyöt erilaiset yritysten kanssa. Walt Disney, Starbucks, Meta ja Nike ovat valinneet Polygonin alustakseen, jossa ne julkaisevat NFT tokeninsa. Alustoja on monia muitakin, joten Polygonin kanssa solmittu yhteistyö on merkittävä.
Vaikka Polygon on jo kärkikahinoissa kryptovaluuttojen listauksessa, niin sillä on silti tilaa kasvaa entisestään. Tässä vaiheessa se on jo hieman vähemmän riskaabeli sijoitus, koska sen arvo on jo noussut ja teknologia kehittynyt aiemmasta.
Polygon kurssikehitys
Polygonin kurssikehitys seuraa muiden suurempien kryptovaluuttojen tavoin koko kryptovaluuttamarkkinaa. Vuosien varrella Polygonin kurssi on vaihdellut aina sentin osista moniin dollareihin. Vuoden 2021 alku puolella yhden Polygonin arvo miltei 100 kertaistui muutamassa viikossa.
Vaikka Polygonin arvo on huipustaan laskenut jopa 90%, niin se on silti top 10 parhaan joukossa kryptovaluuttojen osalta. Polygonin teknologia kehittyy jatkuvasti ja se solmii uusia yhteistöitä isojen brändien kanssa, mikä petaa sille menestyvää tulevaisuutta.
Mihin Polygonia käytetään?
Polygonia voisi ajatella olevan Ethereumin internet. Se yhdistää ja auttaa erilaisia lohkoketjuja keskustelemaan Ethereum-lohkoketjun kanssa sekä auttaa kehittämään lohkoketjujen verkkojen toimintaa. Polygonia halutaan käyttää sen nopean transaktioajan takia sekä matalien vaihdantakustannusten takia.
Polygonin yksi haitoista on se, ettei se ole oma lohkoketjunsa. Jos Ethereum lopettaisi toiminnan, loppuisi myös Polygonin tuomat hyödyt ja sen arvo laskisi täysin nolliin. Polygon aikoo tulevaisuudessa olla johtavassa asemassa peleihin sekä NFT-tokeneihin liittyvissä kryptovaluuttaprojekteissa.
Polygon yhteenveto
Polygon on Intiasta lähtöisin oleva kryptovaluutta ja alusta, joka julkaistiin tehostamaan sekä yhdistämään Ethereum-lohkoketjuun sopivia projekteja sekä lohkoketjuja. MATIC kryptovaluutat ylläpitävät sekä turvaavat Polygon verkkoa sekä niitä käytetään maksuvälineenä transaktioita tehdäkseen verkossa.
Polygonin ajatuksena on ollut tarjota mahdollisuus lohkoketjuille keskustella keskenään, joka tarjoaa mahdollisuuden skaalata toimintaa suuremmaksi. Sen koko ekosysteemi on luotu se ajatus mielessä, että skaalaus olisi helpompaa. Jokaiselle eri sovellukselle voidaan luoda ns. oma verkkonsa, jonka ansiosta eri toimenpiteet voidaan käsitellä rinnakkain eikä niitä tarvitse käsitellä järjestelmän pääasiallisessa verkossa.

Aave (AAVE)
Aave on kryptovaluutta sekä hajautettu alusta, jonka kautta voit lainata sekä pantata kryptovaluuttaa. Aave käyttää älysopimuksia automatisoidakseen prosessinsa siitä miten alusta jakaa varoja, miten pantattua omaisuutta hallitaan ja miten erilaiset kulut lasketaan. Järjestelmä on rakennettu avoimeen koodiin perustuen, joten kaikki muutokset ovat luettavissa netistä reaaliajassa.
Aave on keskittynyt ylivakuudellisiin lainoihin eli käyttäjien pitää pantata kryptovaluuttaa enemmän, kuin mitä he haluavat lainata. Tämä suojaa lainaajia ilman että ne menettävät varojaan ja mahdollistaa automaation avulla, että pantattu omaisuus muutetaan rahaksi, jos sen arvo laskee liikaa nopealla aikavälillä.
Voit myös Aave kryptovaluuttaa hyödyntää arvon säilyttäjänä sekä vaihdannassa suurimmassa osassa pörssejä sekä pantata kryptovaluuttaa Aaven alustalle saaden siitä korkoa. Tällä tavalla sijoittaminen ja panttaaminen hyödyttää sinua enemmän, kuin pelkkä hallussapito.
Aave kurssihistoria
Ensimmäiset tiedot pörsseissä Aaven kurssihistoriasta ovat vuoden 2020 loppupuoliskolla, hieman alle sadassa dollarissa kappaleelta. Vuoden 2021 kesä olikin hajautetun rahoituksen kulta-aikaa ja sinä aikana Aaven hinta nousi yli 600 dollariin kappaleelta. Matalimmassa pisteessä Aave kävi 2022 kesällä n. 50 dollarin paikkeilla ja se ei siitä ole kovin paljon tähänkään päivään mennessä noussut.
Aave oli arvokkaampi vuonna 2020 kun se julkaistiin verrattuna vuoden 2023 hintaan. Toisaalta kaikkiin kryptovaluuttoihin on kohdistunut samanlaiset alamäet arvon laskussa ja Aave tarjoaa täysin erilaista palvelua muihin verrattuna. Kannattaa seurata Aavetta, sillä onhan se myös suomalainen toimija, joka menestyy kryptovaluuttamarkkinoilla.
Mihin Aavetta käytetään?
Aave on Ethereum-lohkoketjun päälle rakennettu protokolla, joka tarjoaa automatisoituja kryptovaluuttoihin perustuvia lainoja. Alusta tarjoaa muun muassa ylipantattuja lainoja, tarkoittaen sitä, että jos lainaat yhden Ethereumin, niin voit saada sitä vastaan korkeintaan 0,8 Ethereumia lainaa. Jos Ethereumin arvo laskee alkuperäisestä arvostaan liikaa, voi järjestelmä automaattisesti likvidoida omaisuuden.
Kaikki käyttäjät voivat myös pantata omia Aave-kolikoitaan alustalle. Käyttäjän on mahdollista tarjota omaisuuttaan muille lainattavaksi ja saada korkotuloja omaisuudelleen. Protokollan sisällä oleva kryptovaluutta voidaan menettää tiettyjen ehtojen puitteissa, mutta järjestelmän automaation vuoksi kaikki tiedot ovat helposti luettavissa eikä käyttäjä voi lupautua sellaiseen, mitä ei tietäisi etukäteen.
Aave yhteenveto
Aave on hajautettu kryptovaluuttoihin perustuva laina-alusta, jonka avulla käyttäjät voivat lainata sekä pantata kryptovaluuttaa. Aave käyttää älysopimuksia automatisoidakseen prosessinsa sekä pitääkseen järjestelmän turvallisena. Lainat ovat ylivakuudellisia, joka pitää huolen siitä, ettei lainaajat menetä varojaan, jos esimerkiksi kryptovaluutan arvo laskee liikaa.
Aave protokolla on rakennettu Ethereum-lohkoketjun päälle ja sen natiivivaluuttana toimii AAVE, jota voi vaihtaa suurimmassa osassa kryptovaluuttapörssejä ympäri maailman. Alusta mahdollistaa käyttäjille tavan pantata kryptojaan ja saada siitä itselleen korkotuloja. Aave on suomalainen projekti alun perin.
Mistä voin saada kryptovaluuttaa?
Vuonna 2024 paras kryptovaluuttapörssi on vain käsiesi ulottuvilla. Eri pörssit tarjoavat usein erilaisia kryptovaluuttoja, kuin toinen pörssi, mutta suurimmat kryptovaluuttapörssit tarjoavat artikkelissa listaamiamme valuuttoja. Kryptovaluutat ovat olleet pitkään olemassa ja ne ovat osa nopeasti kehittyvää kryptovaluuttojen maailmaa.
Kannattaa tutustua tarkkaan omiin suosikkeihin ja valita itselleen sopiva kryptovaluutta sekä pörssi, mistä sitä ostaa. Se on vain sinusta kiinni kuinka monessa projektissa olet mukana ja millä summalla. Kryptovaluuttaan sijoittaminen on mahdollista aloittaa vaikka muutamalla eurolla ja voit rauhassa seurata sijoituksiesi kehitystä.
Suosituimmat kryptopörssit

- Kryptot: Yli 100 erilaista kryptovaluuttaa.
- Asiakastuki: Asiakaspalvelu englanniksi.
- Kaupankäyntikulut: Vaihtelee 0,50 % ja 3,99 % välillä.
• Jos tarvitset tarkempia ja ajankohtaisia tietoja kustakin pörssistä, suosittelemme vierailemaan niiden virallisilla verkkosivuilla tai ottamaan yhteyttä niiden asiakaspalveluun. Tämä varmistaa, että saat kaikista luotettavimmat ja ajantasaisimmat tiedot.
Kryptovaluuttojen markkinat muuttuvat koko ajan ja esimerkiksi Twitterissä löytyy suurin osa uusista projekteista, joihin haluat kiinnittää huomiotasi. Internet on myös täynnä huijauksia, joten kannattaa olla varuillaan kryptovaluutoista, joista ei tiedä kovin paljon.
Käyttäjät voivat ostaa kryptovaluuttaa monista eri pörsseistä. Olemme kertoneet muissa artikkeleissamme hiukan enemmän tietoa erilaisista pörsseistä, joista voit ostaa kryptovaluuttaa. Suurin niistä pörsseistä on ehdottomasti Binance, mutta monia muitakin löytyy ja pienellä tutkimisella löydät lähes varmasti itsellesi parhaimman vaihtoehdon.
Usein kysytyt kysymykset kryptovaluutoista
Miksi Bitcoin on edelleen merkittävä kryptovaluutta?
Bitcoin on markkinajohtaja ja sen markkina-arvo on noin puolet koko kryptomarkkinoista. Se toimii "digitaalisena kultana" ja sen hintakehitys vaikuttaa merkittävästi koko markkinan suuntaan. Vaikka Bitcoin on alun perin luotu maksuvälineeksi, siitä on tullut ennen kaikkea arvon säilyttäjä.
Miten Polygon eroaa muista kryptovaluutoista?
Polygon on lohkoketjualusta, joka on suunniteltu parantamaan muiden lohkoketjujen, erityisesti Ethereumin, suorituskykyä. Se keskittyy skaalautuvuuteen ja nopeuteen, mikä tekee siitä houkuttelevan vaihtoehdon yrityksille, kuten Walt Disneylle ja Starbucksin NFT-projekteille. Polygonin arvo liittyy sen kykyyn yhdistää erilaisia lohkoketjuja ja parantaa niiden toimintaa.
Mistä voin ostaa näitä kryptovaluuttoja?
Kryptovaluuttoja voi ostaa monista eri pörsseistä, kuten Binance, joka on yksi maailman suurimmista kryptopörsseistä. Eri pörssit tarjoavat erilaisia kryptovaluuttoja, ja suosittuja kryptovaluuttoja, kuten Bitcoin, Ethereum, XRP, Polygon ja Aave, löytyy laajasti saatavilla. On tärkeää tutkia eri vaihtoehtoja ja valita itselleen sopivin pörssi.
Mitä Aave tarjoaa käyttäjilleen?
ave on hajautettu alusta, jonka kautta käyttäjät voivat lainata ja pantata kryptovaluuttaa. Se tarjoaa ylivakuudellisia lainoja, mikä tarkoittaa, että käyttäjät voivat saada lainaa vastineeksi panttaamastaan kryptovaluutasta. Aave on automatisoitu älysopimuksilla ja se on suosittu hajautetussa rahoituksessa.
Mikä tekee XRPstä erityisen?
XRP on suunniteltu helpottamaan ja nopeuttamaan kansainvälistä rahansiirtoa. XRP tavoitteena on tehdä rahansiirrosta tehokkaampaa ja edullisempaa kuin nykyisillä pankkijärjestelmillä. XRP on myös ollut keskeisessä asemassa taistelussa Yhdysvaltain viranomaisia vastaan, ja sen oikeudenkäynnit voivat vaikuttaa koko kryptomarkkinoihin.
Mihin Ethereumia käytetään ja miten se eroaa Bitcoinista?
Ethereum on enemmän kuin kryptovaluutta; se on alusta, jonka päälle voi rakentaa hajautettuja sovelluksia ja uusia kryptovaluuttoja. Ethereum on suosittu muun muassa hajautetun rahoituksen ja NFT-tokenien ansiosta. Se eroaa Bitcoinista siinä, että Bitcoin toimii enemmän arvon säilyttäjänä, kun taas Ethereum tarjoaa joustavuutta ohjelmoitavien sovellusten rakentamisessa.





