Täytä hakemus

Palkkaennakko tarkoittaa sitä, että työnantaja maksaa osan palkasta työntekijälle jo ennen varsinaista tilipäivää. Usein kyse on alle 1 000 euron summasta. Palkkaennakkoa haetaan ottamalla yhteyttä omaan esihenkilöön tai palkanlaskentaan ja esittämällä pyyntö ennakon maksamisesta. Pyyntö kannattaa tehdä kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostilla, ja siinä tulee kertoa, kuinka paljon palkkaennakkoa pyydetään ja miksi.

Työnantaja päättää, myöntääkö ennakon, eikä ole velvollinen maksamaan sitä. Jos palkkaennakko myönnetään, se maksetaan sovitusti ennen varsinaista tilipäivää ja vähennetään bruttopalkasta palkanmaksun yhteydessä.

lue tästä miten palkkaennakkoa haetaan

Palkkaennakko ennen ja nyt

Joskus käy niin, että edellisen kuukauden tulot ovat jo huvenneet arjen kuluihin, mutta rahalle olisi akuuttia tarvetta vielä tämänkin kuukauden aikana. Tällaisessa tilanteessa työntekijä on monesti pyytänyt työnantajalta palkkaennakkoa. Palkkaennakko on voinut olla esimerkiksi joitakin satoja euroja, ja tuo summa on vähennetty seuraavasta palkasta.

Palkkaennakko eli förskotti on ollut hyvin yleinen käytäntö ihan viime vuosiin asti varsinkin rakennusteollisuudessa ja palvelualoilla. Valtion työntekijöille ja kunta-alalla työskenteleville palkkaennakkoa ei ole yleensä maksettu.

Vuonna 2019 voimaan astunut tulorekisteri aiheutti kuitenkin sen, että monet työnantajat ovat luopuneet palkkaennakon myöntämisestä kokonaan. Ennen palkkaennakon antaminen oli helpompaa, koska ilmoitukset palkoista tehtiin hitaammalla syklillä. Nykyään palkkaennakko pitää ilmoittaa tulorekisteriin viiden päivän kuluessa sen maksamisesta ja siitä pitää tehdä palkkalaskelma aivan kuten tavallisesta palkasta. Monet yritykset ovat katsoneet, että ilmoitusvelvollisuus lisää hallinnollista taakkaa niin paljon, että palkkaennakon maksamisesta on parempi luopua.

Palkkaennakon pyytäminen on saattanut vähentyä viime vuosina myös sen vuoksi, että markkinoille on tullut monia rahoituspalveluita, joista saa helposti ja nopeasti pieniä lainoja. Lisäksi suurella osalla ihmisistä on lompakossa luottokortti, jota voi hyödyntää, kun rahapula yllättää ja palkkapäivään on vielä aikaa.

Joissakin yrityksissä palkka maksetaan kaksi kertaa kuukaudessa. Puolet palkasta maksetaan kuun puolivälissä ja toinen puolikas loppukuussa. Jos rahat tuntuvat usein loppuvan kesken kuukauden, voisi tällaiseen käytäntöön siirtyminen olla hyvä ratkaisu.

Kilpailuta lainat helposti netissä!

Kilpailuta yli 30 pankin ja rahoitusyhtiön lainat Euronderin lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä lainahakemus.

Kilpailuta pankit

Palkkaennakon pyytäminen

Jos tarvitset palkkaennakkoa, kannattaa ensin tarkistaa, onko työpaikallasi käytössä jokin virallinen käytäntö ennakon pyytämiseen. Käytännöt voivat vaihdella suuresti eri yritysten välillä, ja etenkin yksityisellä sektorilla mahdollisuus palkkaennakkoon saattaa olla olemassa. Julkisella puolella palkkaennakkoa myönnetään erittäin harvoin, koska palkanmaksu noudattaa tiukasti sovittua aikataulua.

Palkkaennakkoa kannattaa pyytää suoraan omalta esihenkilöltä tai palkanlaskijalta. Pyyntö on hyvä tehdä kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostilla, ja siinä kannattaa perustella, miksi ennakkoa tarvitaan. Samalla on hyvä mainita haluttu summa. Yleisesti kohtuullinen summa palkkaennakolle on alle 1 000 euroa, sillä kyseessä on vain osa tulevasta palkasta, ei ylimääräinen lisämaksu. Työnantajan on helpompi hyväksyä pyyntö, jos se koskee pientä ja perusteltua summaa.

On hyvä muistaa, että vuoden 2019 tulorekisteriuudistuksen jälkeen myös palkkaennakosta on tehtävä palkkalaskelma ja se on ilmoitettava Verohallinnolle viiden päivän kuluessa maksusta. Tämä voi lisätä työnantajan hallinnollista työtä, joten kaikkialla ei enää suostuta ennakkoja maksamaan. Silti joissain yrityksissä ennakkoa voidaan myöntää, jos asia hoidetaan selkeästi ja ajoissa. Kun pyydät ennakkoa, osoita luotettavuutta ja vastuullisuutta: ilmoita täsmällisesti, kuinka paljon tarvitset ja milloin palkanmaksu tapahtuu, jotta työnantaja voi sovittaa maksun ja ilmoituksen aikatauluihin.

Miten palkkaennakkoa haetaan? puhelin osamaksulla netista Euronder

Jos palkkaennakkoa ei ole mahdollista saada, voit hakea edullisen vakuudettoman lainan

Palkkaennakkoon liittyy nykyään kaikenlaista byrokratiaa. Siksi moni työnantaja on luopunut förskotin myöntämisestä kokonaan. Jos työnantaja ei anna palkkaennakkoa, tai et halua sellaista pyytää, voit sen sijaan hakea edullisen vakuudettoman lainan. Saat lainan tilille erittäin nopeasti, jopa samana arkipäivänä. Vakuudettomasta lainastakin saa siis nopeasti avun, kun rahapula yllättää.

Näin haet lainaa Euronderista:

1. Täytä ilmainen lainahakemus.
2. Vertaa lainatarjouksia. Voit saada jopa lähes 30 tarjousta.
3. Valitse sopiva laina ja allekirjoita sopimus verkkopankkitunnuksilla.

Lainojen kilpailuttaminen on tärkeää, koska sillä tavalla voit saada merkittäviä säästöjä. Kun kyse on palkkaennakosta, puhutaan usein melko pienistä summista, joistakin sadoista euroista tai korkeintaan tuhannesta eurosta. Korkea korko tarkoittaa silti paljon enemmän maksettavaa sinulle. Ei ole järkeä ottaa korkeakorkoista lainaa, jos tarjolla olisi muitakin vaihtoehtoja. Kilpailuttamalla voit löytää edullisemman luoton. Pienellä vaivalla voit saada paljon säästöjä.

Lainojen kilpailuttaminen kannattaa ottaa tavaksi. Sillä tavalla voit varmistua, että lainasi ovat aina mahdollisimman edullisia. Myös olemassa olevat lainat voi kilpailuttaa, ja vertailu kannattaa suorittaa säännöllisesti. Sen voi tehdä esimerkiksi kerran vuodessa. Sähkösopimuksen ja puhelinliittymän kilpailuttaminen ovat itsestäänselvyyksiä monelle, mutta lainojen vertaileminen on yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää. Kirjoita kalenteriin ylös muistutus, jotta muistat varmasti vertailla lainat.

Hae lainatarjous

Usein kysytyt kysymykset palkkaennakosta:

Palkkaennakko on palkanmaksu, joka on tehty ennen palkkapäivää. Ennakkoon maksettu osuus palkasta vähennetään varsinaisena palkkapäivänä maksettavasta palkasta.

Työnantaja päättää, myönnetäänkö palkkaennakkoa. Ainakin julkisella sektorilla palkkaennakon antaminen on harvinaista.

Palkkaennakkoa pyydetään työnantajalta. Työnantaja päättää myönnetäänkö sitä.

Kaikilla työpaikoilla ei myönnetä palkkaennakkoa. Tämä johtuu yleensä siitä, että palkkaennakon antamisesta koituu yleensä lisäkustannuksia ja vaivaa.

Jos palkkaennakkoa ei voi saada, voit hakea edullisen kulutusluoton. Luottoa haetaan netistä ja saat rahat tilillesi parhaassa tapauksessa jo saman päivän aikana.

Saat lyhytaikaisen lainan nopeasti Euronderin lainavertailun kautta. Tavoitat yhdellä maksuttomalla hakemuksella jopa yli 30 lainantarjoajaa. Rahat siirretään tilillesi yhden arkipäivän kuluessa, parhaassa tapauksessa jo samana päivänä.

Työnantajan ei ole pakko maksaa palkkaennakkoa. Tulorekisterin käyttöönoton jälkeen palkkaennakon antamisesta on tullut enemmän kuluja, minkä vuoksi sen myöntämisestä on pitkälti luovuttu.