Asiantuntijat arvioivat, että korkotasojen huippu saavutettiin syksyllä 2023 ja vuoden 2024 aikana korot laskevat hitaasti. Alkuvuodesta 2024 markkinat ennustivat, että 12 kuukauden euribor laskee kolmen prosentin alapuolelle kesällä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan korko pyöri noin 3,5 prosentin tuntumassa.

Korkotasojen muutokset vaikuttavat ihmisten rahatilanteeseen paljon, koska suurin osa suomalaisten asuntolainoista on sidottu euriboriin. Euriboria käytetään myös luottokorteissa, kulutusluotoissa ja yrityslainoissa. Monissa muissa Euroopan maissa käytetään enemmän kiinteitä korkoja, joten Suomessa korkojen muutokset vaikuttavat yleensä nopeammin.

12 kk euribor ennuste 2024

Ohjauskorot ohjaavat markkinoiden korkoja, kuten euribor-korkoja. Kun Euroopan keskuspankki (EKP) laskee ohjauskorkoaan, euribor-korot laskevat. Joulukuun 2023 kokouksessaan EKP piti ohjauskorkonsa ennallaan eli neljässä prosentissa. Kesäkuun 2024 kokouksessa korkoa alennettiin maltillisesti 3,75 prosenttiin. (lähde: Yle.fi)

Markkinat ja monet pankit ennustavat edelleen, että korot laskevat lisää vuoden 2024 aikana, mutta että lasku on erittäin maltillista. Esimerkiksi POP Pankki arvioi, että 12 kuukauden Euribor on vuonna 2024 keskimäärin 3,5 % ja vuonna 2025 3,2 %. (lähde: PopPankki.fi)

Handelsbanken uskoo korkojen laskevan loivasti vuonna 2024. Handelsbankenin ekonomistit arvioivat, että EKP:n seuraavat koronlaskut tapahtuvat syksyllä ja loppuvuodesta. (lähde: HS.fi)

Myös Nordea uskoo, että EKP jatkaa koronlaskuja ja sen myötä euriborit laskevat. Nordea odottaa, että EKP:n ohjauskorko olisi 3,25 % vuoden 2024 lopussa ja 2,25 % vuoden 2025 lopussa. (lähde: Nordea.fi)

Euribor ennuste 2024-2025 Euribor ennuste 2024 2025 Euronder.fi 2

Euribor ennuste 2025

12 kuukauden ja 3 kuukauden euriborin ennustetaan pysyvän 2–3 prosentin välillä vuoden 2025 ajan. Arvioiden mukaan korot pysyvät tuolla tasolla useamman vuoden. Nollakorkoihin ei siis olla palaamassa ainakaan lähivuosina. Korkotason pitkäaikainen ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, koska niin moni asia vaikuttaa niihin. (lähde: Iltalehti.fi)

Miksi korot ovat nousseet?

Korkoja nostamalla yritetään hidastaa liian kovaa inflaatiota eli hintojen nousua. Tavoite on saada inflaatio jälleen noin 2 prosentin tuntumaan. Kokonaisinflaation arvioidaan olevan vuonna 2024 keskimäärin 2,5 % ja vuonna 2025 2,2 %. (lähde: ecb.europa.eu)

Euriborin ennustaminen on haastavaa

Asiantuntijoidenkin ennusteisiin ja arvioihin liittyy aina epävarmuuksia. Kenelläkään ei ole kristallipalloa, josta saisi varman tiedon siitä, mille tasolle korot asettuvat tulevaisuudessa. Mitä pidemmän ajan päähän euriboria yritetään ennustaa, sitä epävarmempi ennuste on.

Euriborin kehitystä voidaan arvioida melko luotettavasti noin vuoden päähän. Asiassa on kuitenkin monta muuttujaa, joten arvio voi mennä pahastikin pieleen. Ennusteet saattavat muuttua nopeasti, jos taloudelliset olosuhteet muuttuvat.

Euribor-ennusteet perustuvat esimerkiksi seuraaviin asioihin:

  • Keskuspankin politiikka
  • Markkinoiden odotukset
  • Inflaatio, bruttokansantuotteen kasvu ja muut talousindikaattorit
  • Geopoliittiset tekijät

Euribor-korot nyt

Tarkista Suomen Pankin sivuilta, millä tasolla euribor-korot ovat tänään.

LISÄTIETOA LAINOISTA