Lahjaverolaskuri – laske lahjaveron määrä
Lahjaverolaskurin käyttöohjeet:
Kun omaisuutta siirretään toiselle ilman korvausta, puhutaan lahjasta. Suomessa suuremmista lahjoista pitää maksaa veroa. Lahjaverolaskurilla lasket lahjaveron määrän helposti ja nopeasti. Syötä laskuriin lahjan arvo euroina, niin näet maksettavan veron määrän ja sinulle jäävän osuuden.
Veroluokkia on kaksi
Lahjaveroprosentti riippuu siitä, mikä on suhteesi lahjanantajaan. Sen vuoksi laskurissa on veroluokka 1 ja veroluokka 2.
Veroluokkaan 1 kuuluvat lähimmät sukulaiset, esimerkiksi aviopuoliso, rekisteröidyn parisuhteen osapuoli, lapset, lapsenlapset, vanhemmat, isovanhemmat.
Veroluokkaan 2 kuuluvat muut kuin lähimmät sukulaiset, esimerkiksi perheen ja suvun ulkopuoliset henkilöt, sisarukset ja sisarusten lapset.
Mikä lahjavero on?
Suomessa toiselle henkilölle ilman korvausta siirtyvästä omaisuudesta pitää maksaa veroa, jos lahjan arvo ylittää tietyn summan. Vuonna 2025 lahjaveron raja on 5000 euroa. 4999 euroa ja sitä vähemmän saa siis lahjoittaa toiselle henkilölle verovapaasti kolmen vuoden aikana. Jos lahjan arvo on 5000 euroa tai yli, siitä pitää maksaa veroa. Jos lahjoja annetaan useita, ja kolmen vuoden ajanjaksolla annettujen lahjojen yhteismäärä on 5000 euroa tai yli, pitää lahjavero maksaa.
Jos siis esimerkiksi lahjoitat toiselle henkilölle nyt kerralla lahjan, jonka arvo on 4000 euroa, ei hänen tarvitse maksaa siitä lahjaveroa. Mutta jos lahjoitat esimerkiksi 6000 euroa, lahjan saajan pitää maksaa vero.
Jos lahjoitat yhdelle henkilölle nyt 4000 euroa ja seuraavan kolmen vuoden sisällä vielä 3000 euroa lisää, pitää saajan maksaa lahjavero. Tämä johtuu siitä, että lahjojen yhteissumma on yli 5000 euroa. Jos sen sijaan lahjoitat nyt esimerkiksi 4000 euroa, ja vasta yli kolmen vuoden päästä annat lahjan samalle henkilölle seuraavan kerran, veroa ei tarvitse maksaa.
Lahjan arvo määräytyy sen mukaan, mikä sen arvo on lahjoitushetkellä. Lahjaveroprosentti määräytyy sen perusteella, mikä on lahjan arvo ja mikä on lahjansaajan suhde lahjan antajaan (katso kohta Veroluokkia on kaksi). Veroprosentti on sitä korkeampi, mitä suurempi lahjan arvo on. Ilmoituksen lahjasta tekee lahjansaaja itse. Ilmoitus pitää tehdä kolmen kuukauden sisällä lahjan saamisesta.
Lahjan arvon määrittäminen
Rahalahjan arvo on tietysti helppo määrittää. Aina lahjoitettava asia ei kuitenkaan ole rahaa, vaan se voi olla esimerkiksi esine tai kiinteistö. Tällaisessa tilanteessa lahjan arvon määrittäminen voi olla hankalaa.
Arvopaperien ja rahasto-osuuksien arvon saa selville esimerkiksi pankista tai arvopaperiyhtiöstä. Asuinhuoneiston, kiinteistön tai mökin arvon voi määritellä asiantuntija, esimerkiksi kiinteistönvälittäjä. Arvon määrittelemiseen voi käyttää myös vertailukauppoja eli kauppoja, joissa on myyty vastaavanlaista omaisuutta.
Lahjaluonteisesta kaupasta pitää maksaa veroa
Jos omaisuus myydään normaalia matalammalla hinnalla, puhutaan lahjaluonteisesta kaupasta. Tällöin siis omaisuuden kauppahinta on pienempi kuin omaisuuden käypä arvo. Jos tällaisia kauppoja tehdään, verottaja puuttuu asiaan ja lahjavero pitää maksaa.
Kyseessä on lahjaluonteinen kauppa, kun myyntihinta on enintään 75 % omaisuuden arvosta. Lahjaluonteisesta kaupasta pitää maksaa veroa.
Veron määrä lasketaan laskemalla omaisuuden käyvän arvon ja maksetun kauppahinnan erotus. Tästä erotuksesta maksetaan lahjavero veroluokka-asteikon mukaan.
Tee verottajalle lahjaveroilmoitus
Kun saat lahjan, mieti oletko saanut samalta henkilöltä lahjan viimeisen kolmen vuoden aikana. Jos et ole, ja nyt saamasi lahja on alle 4999 euron arvoinen, veroa ei tarvitse maksaa. Jos kolmen vuoden aikana saamasi lahjan tai lahjojen arvo ylittää 4999 euroa, vero tulee maksaa.
Lahjan saajan tulee itse tehdä lahjaveroilmoitus, jos lahjan tai lahjojen arvo on 5000 euroa tai yli. Ilmoituksen voi tehdä OmaVero-palvelussa. Ilmoitus pitää tehdä kolmen kuukauden sisällä lahjan saamisesta tai siitä päivästä, kun kolmen vuoden aikana yhdeltä henkilöltä saatujen lahjojen yhteissumma on 5000 euroa tai sen yli.
Verovapaasta lahjasta ei ole pakko tehdä veroilmoitusta. Joissain tapauksissa se kuitenkin kannattaa tehdä. Esimerkiksi rahasto-osuuksista kannattaa jättää ilmoitus, vaikka kyse olisi verovapaasta lahjasta. Jos lahjansaaja myöhemmin myy rahasto-osuudet, lahjaveropäätöksestä voi helposti selvittää, mikä oli niiden arvo sillä hetkellä, jolloin lahja saatiin. Tätä kutsutaan hankintamenoksi. Hankintamenoa tarvitaan, kun rahasto-osuuksien myynnin jälkeen lasketaan verottajaa varten myyntivoiton koko.
Verovapaat lahjat
Voit lahjoittaa toiselle henkilölle verovapaasti enintään 4999 euroa kolmen vuoden aikana.Jos antamasi lahjan arvo ylittää tuon summan, pitää lahjansaajan maksaa vero.
Verovapauden raja on lahjoittajakohtainen. Eli jos annat verovapaan lahjan jollekin henkilölle, lahjansaaja voi saada samalla ajanjaksolla verovapaita lahjoja muiltakin henkilöiltä.
Lahjaveroasteikot
Lahjaveron määrä Suomessa määräytyy lahjan arvon sekä lahjansaajan ja lahjanantajan välisen suhteen perusteella. Lahjansaajat jaetaan kahteen veroluokkaan, joista veroluokka 1 koskee lähimpiä sukulaisia, kuten vanhempia, isovanhempia, lapsia ja lapsenlapsia. Veroluokka 2 taas kattaa muut henkilöt, kuten ystävät, puolisot ilman virallista aviosuhdetta sekä esimerkiksi sisarusten lapset.
Vuonna 2017 lahjaverotuksen alarajaa korotettiin: ennen vuotta 2017 lahjavero piti maksaa, jos lahjan arvo ylitti 4 000 euroa. Vuodesta 2017 lähtien raja nousi 5 000 euroon. Tämä tarkoitti, että 4 999 euron arvoisia lahjoja tai sitä pienempiä ei verotettu, kunhan lahjojen yhteismäärä samalta lahjanantajalta kolmen vuoden aikana ei ylittänyt rajaa.
Vuonna 2025 lahjaveron verovapaa alaraja on edelleent 5 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että yhdeltä henkilöltä voi saada lahjoja yhteensä 4 999 euroa kolmen vuoden aikana ilman, että niistä tarvitsee maksaa veroa. Jos lahjojen yhteismäärä ylittää 5 000 euroa kolmen vuoden ajanjaksolla, lahjansaajan tulee maksaa veroa koko summasta, ei pelkästään ylittävästä osuudesta. Lahjasta tulee tehdä lahjaveroilmoitus Verohallinnolle kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun raja ylittyy.
Veroprosentti määräytyy lahjan arvon ja veroluokan mukaan – mitä suurempi lahja ja etäisempi sukulaisuussuhde, sitä korkeampi veroprosentti. Vuonna 2025 lahjaveroprosentteihin ei ole tullut muutoksia, mutta verovapaan rajan korotus ensi vuonna 7 500 euroon tarjoaa enemmän liikkumavaraa verottomille lahjoille.