Kotitalousvähennys on verohelpotus, jota saa erilaisista remontti-, siivous- ja hoitotöistä.
Euronderin kotitalousvähennyslaskuri laskee puolestasi, minkä verran saat kotitalousvähennystä yrityksellä tai työntekijällä teetetystä työstä.
Valitse ensin haetko vähennystä yksin vai yhdessä puolison kanssa. Kerro sitten ostitko työn yritykseltä vai palkkasitko sitä varten itse työntekijän.
Kirjoita laskuriin vielä työn hinta veroineen.
Laskuri näyttää kotitalousvähennyksen määrän sekä laskennan perusteet.
Laskurista näkyy työn osuus euroissa, kotitalousvähennysprosentti sekä omavastuun määrä.
Kuinka paljon kotitalousvähennystä voi saada vuonna 2025?
Kotitalousvähennystä saa kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä sekä remonteista. Vuodesta 2025 alkaen vähennystä saa myös kotona annetusta fysioterapiasta ja toimintaterapiasta.
Arvonlisäverollisesta työn osuudesta voi vähentää 35 %. Omavastuu on 150 euroa. Vähennyksen enimmäismäärä on 1600 euroa/henkilö vuodessa. Maksimivähennyksen saat, kun laskussa on työn osuutta vähintään 5000 euroa. Kun palkkaat työntekijän, saat vähentää 13 % palkasta ja työnantajan sivukulut.
Kotitalousvähennys on henkilökohtainen. Voit siis saada puolisosi tai avopuolisosi kanssa yhdessä kotitalousvähennystä yhteensä 3200 euroa vuodessa. Molempien puolisoiden pitää maksaa omavastuu. Jos kotitalousvähennyksen määrä on alle 1600 euroa vuodessa, voi koko vähennyksen hakea vain toisen puolison verotuksessa. Tällöin omavastuu veloitetaan vain yhden kerran. Jos toisen puolison vähennyksen enimmäismäärä ylittyy, verottaja siirtää ylimenevän osuuden automaattisesti aviopuolison verotukseen.
Pidä taloutesi hallinnassa ja vältä turhat kulut!
Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaat säästö- ja lainavinkit suoraan sähköpostiisi
Kotitalousvähennyksen määräaikaiset korotukset
Kotitalousvähennykseen on tehty määräaikaisia korotuksia. Vuonna 2025 kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä voi saada vähennystä enintään 1600 euroa/henkilö vuodessa. Myös öljylämmityksestä luopumisesta voi saada korotettua vähennystä, enintään 3 500 euroa. Öljylämmityksen osalta korotus on voimassa vuosina 2022–2027. Öljylämmityksestä luopumisesta voi vähentää 60 % työn osuudesta. Omavastuu on 150 euroa vuodessa henkilöltä.
Millaisista töistä kotitalousvähennyksen voi tehdä?
Kotitalousvähennystä saa kotona tai vapaa-ajanasunnossa teetetyistä remontti-, hoiva- ja kotitaloustöistä. Vähennystä saa myös kakkosasunnossa tehdyistä töistä, mutta ei sijoitusasunnon remontista tai uudisrakentamisesta.
Vähennyksen saa esimerkiksi seuraavista töistä:
- sisätilojen remontit, kuten pintaremontti, keittiö- tai saunaremontti
- omakotitalon kellarin remontointi
- omakotitalon sähkö- ja putkityöt
- ulkorakennuksen maalaus
- siivous
- piha-alueen hoito
- lumenluonti.
Verottajan sivuilta löytyy tarkempi lista töistä, joista saa kotitalousvähennyksen.
Työt pitää teettää ulkopuolisella yrityksellä tai työntekijällä. Vähennystä ei saa, jos työt tekee itse tai ne tekee samassa taloudessa asuva henkilö. Yrityksen pitää olla ennakkoperintärekisterissä. Jos yritys ei ole rekisterissä, ei vähennystä voi saada. Työt voi teettää myös yleishyödyllisellä yhteisöllä, jolloin tekijän ei tarvitse olla ennakkoperintärekisterissä.
Kotitalousvähennystä ei voi saada, jos samasta työsuorituksesta saa jotakin avustusta, kuten lasten kotihoidon tukea, korjausavustusta, ARAn energia-avustusta tai ELY-keskuksen avustusta öljylämmityksestä luopumiseksi. Jos olet hakenut jotakin avustusta, mutta et ole saanut vielä päätöstä siitä, odota päätöksen saapumista ennen kuin teet ilmoituksen kotitalousvähennyksestä. Jos saat avustuksen, et voi saada kotitalousvähennystä. Jos et saa avustusta, saat kotitalousvähennyksen.
Kotitalousvähennystä ei saa lakisääteisistä töistä, kuten nuohouksesta. Sitä ei saa myöskään esimerkiksi kuntotarkastuksista tai mittauksista, eikä asunnon laajennustöistä.
Kokeile myös remonttilaina-laskuriamme
Remontit ovat usein suuria ja kalliita operaatioita. Siksi niitä varten voidaan tarvita lainaa.
Euronderin kautta voit hakea remonttilainaa ilman vakuuksia enintään 70 000 euroa. Maksuaika on 1–15 vuotta, mutta voit toki maksaa lainan pois alkuperäistä sopimusta nopeamminkin, jos haluat.
Remonttilainalaskuri auttaa sinua suunnittelemaan remonttiprojektin rahoitusta. Helppokäyttöinen laskuri laskee hetkessä minkä verran lainaa tarvitse remonttiin.
Laskuriin kirjoitetaan materiaalikustannukset, remontointityön kustannukset sekä oman rahoituksen määrä ja lainan tiedot. Laskuri näyttää rahoituksen tarpeen ja lainan kuukausierän. Näet laskurista myös kotitalousvähennyksen määrän.
Katso myös muut laskurit:
- Koron nousu -laskuri
- Korkoa korolle laskuri
- Prosenttilaskurit
- Veroprosenttilaskuri
- Ulosottolaskuri
- Perintöverolaskuri
- Lahjaverolaskuri
- Kuukausipalkka tuntipalkaksi ja tuntipalkka kuukausipalkaksi
Usein kysyttyä kotitalous-vähennyksestä:
Miten lasken kotitalousvähennyksen?
Saat kotitalousvähennyksen määrän laskettua helposti Euronderin laskurilla. Yrityksellä teetetyn työn osuudesta voi vähentää 35 %. Tästä vähennetään vielä 150 euron omavastuu. Jäljelle jäävä summa on kotitalousvähennyksen määrä.
Miten käytän kotitalousvähennyslaskuria?
Laskurista valitaan, haetaanko vähennystä yksin vai yhdessä puolison kanssa ja teetetäänkö työt yrityksellä vai työntekijällä. Lisäksi laskuriin kirjoitetaan työn osuus veroineen. Laskuri näyttää vähennyksen ja omavastuuosuuden määrän.
Miten kotitalousvähennys ilmoitetaan?
Kotitalousvähennys ilmoitetaan OmaVerossa. Vähennyksen voi ilmoittaa verokortille, jolloin edun saa heti. Tai sen voi ilmoittaa veroilmoituksessa, jolloin etu huomioidaan veronpalautuksessa tai jäännösverossa.
Saako nuohouksesta kotitalousvähennyksen?
Nuohouksesta ei saa kotitalousvähennystä, sillä kyse on lakisääteisestä palvelusta. Mistään lakisääteisestä palvelusta ei saa kotitalousvähennystä.
Milloin ei saa kotitalousvähennystä?
Vähennystä ei saa, jos työ teetetään yrityksellä, joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Kotitalousvähennystä ei saa kunnan palveluista eikä sellaisesta osuudesta, josta vakuutusyhtiö on maksanut korvauksia. Kotitalousvähennystä ei saa silloinkaan, jos samasta työsuorituksesta saa jotakin tukia, kuten omaishoidon tuki, korjausavustus tai ARAn energia-avustus.
Kumman puolison kannattaa hakea kotitalousvähennys?
Kotitalousvähennyksen voi ilmoittaa kumman tahansa verotuksessa. Vähennys siirtyy puolisolle, jos toisella puolisolla ei ole riittävästi veroja maksettavana.
Mitä saa laittaa kotitalousvähennyksiin?
Kotitalousvähennystä saa kotona tai vapaa-ajanasunnolla tapahtuvista remontti-, siivous- ja hoitotöistä. Vähennyksen saa, jos työt on teetetty ulkopuolisella yrityksellä tai työntekijällä. Kotitalousvähennyksen määrä on 35 % työn osuudesta.
Mistä ei saa kotitalousvähennystä?
Kotitalousvähennystä ei saa itse tehdystä työstä eikä materiaalikustannuksista tai matkakuluista. Vähennystä ei saa myöskään kunnan tai kaupungin palveluista tai sellaisesta osuudesta, jonka vakuutusyhtiö on korvannut.
Saako ilmalämpöpumpusta kotitalousvähennystä?
Ilmalämpöpumpun asennustyöstä saa kotitalousvähennyksen.
Saako kotisiivouksesta kotitalousvähennystä?
Kyllä, siivouspalveluista saa kotitalousvähennyksen.
Milloin kotitalousvähennys kannattaa jakaa puolison kanssa?
Jos työn osuuden määrä on yli 5000 euroa, vähennyksen voi jakaa puolison kanssa, jolloin molemmat saavat hyödyn. Molempien pitää maksaa omavastuu.
