Täytä hakemus
Täytä hakemus

Kuinka paljon voin saada lainaa? Tämä on kysymys, jota moni pohtii ennen lainahakemuksen täyttämistä – etenkin, jos kuukausitulot ovat 2 000, 3 000 tai 4 000 euroa. Vaikka tulot ovat yksi tärkeimmistä lainanmyöntämiseen vaikuttavista tekijöistä, ne eivät yksin ratkaise lopputulosta. Lainan määrään vaikuttavat myös muun muassa olemassa olevat velat, kuukausittaiset menot, asumiskustannukset, luottotiedot, perhetilanne, mahdollinen rinnakkaishakija, lainan käyttötarkoitus sekä se, haetaanko vakuudellista vai vakuudetonta lainaa.

Lainapäätös perustuu ennen kaikkea maksuvaraan – eli siihen, kuinka paljon rahaa sinulle jää käteen pakollisten menojen jälkeen. Pankit ja muut luotonmyöntäjät arvioivat maksukykysi tämän maksuvaran perusteella. Yleisesti ottaen velanhoitomenojen suositeltu enimmäisosuus nettotuloista on noin 30–40 %. Jos tulot ovat korkeammat ja muut menot maltilliset, tätä osuutta voidaan venyttää.

2000 euron nettotulot

Jos sinulla on esimerkiksi 2 000 euron nettotulot kuukaudessa, ilman muita merkittäviä velkoja ja kohtuullisilla elinkustannuksilla, voit saada lainaa noin 10 000–20 000 euroa. Tässä tapauksessa kuukausierä voisi olla noin 150–300 euroa riippuen laina-ajasta ja koroista.

3000 euron nettotulot

Kun kuukausitulot nousevat 3 000 euroon, mahdollisuutesi paranevat merkittävästi. Tällaisilla tuloilla on realistista saada 20 000–35 000 euron laina, etenkin jos luottotiedot ovat kunnossa ja muita lainoja ei ole rasitteena. Jos sinulla on rinnakkaishakija, tämä summa voi nousta vieläkin korkeammaksi.

4000 euron nettotulot

Jos taas tienaat 4 000 euroa kuukaudessa, ja kuukausittaiset menot ovat hallinnassa, voit saada lainaa jopa 40 000–60 000 euroa ilman vakuuksia. Tällöin maksuvara on riittävä kattamaan isommankin kuukausierän, ja takaisinmaksu onnistuu usein ongelmitta.

Kannattaa kuitenkin huomata, että Euronderin kautta voi hakea lainaa jopa 70 000 euroon asti ilman vakuuksia. Tätä suuremmat lainat edellyttävät vakuuksia, kuten kiinteistöä tai muuta omaisuutta. Tällöin lainapäätökseen vaikuttaa myös vakuuden arvo eikä pelkästään tulot ja maksuvara.

Koska ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat, lainasummat voivat olla täysin eri suuruisia kahdella henkilöllä, joilla on saman verran tuloja. Esimerkiksi 3 000 euron tuloilla elävä yksineläjä voi saada paljon enemmän lainaa kuin saman verran tienaava henkilö, jolla on nelihenkinen perhe, suuremmat asumismenot ja olemassa olevia osamaksuja.

Siksi tarkin tapa arvioida kuinka paljon voit saada lainaa, on laskea oma maksuvarasi: listaa kaikki kuukausittaiset menot ja vähennä ne nettotuloistasi. Tuloksen avulla voit arvioida, kuinka suurta kuukausierää jaksat maksaa. Lainalaskurin avulla voit sitten selvittää, millaista lainasummaa kyseinen kuukausierä vastaa eri laina-ajoilla.

Lopuksi, muistathan, että voit aina tehdä maksuttoman lainahakemuksen. Silloin näet konkreettisesti, kuinka paljon sinulle ollaan valmiita tarjoamaan juuri sinun tilanteessasi.

Euronderin kautta voit saada jopa 70 000 euroa lainaa ilman takaajia tai vakuuksia. Meidän avullamme pystyt siis toteuttamaan isojakin haaveita. Nyt voit vihdoin ostaa oman vapaa-ajan asunnon tai nykyaikaisen auton, tai vaikkapa viedä perheesi ihanalle lomamatkalle. Vakuudettoman lainan käyttökohdetta ei ole määritelty valmiiksi, kuten on esimerkiksi asuntolainan suhteen, vaan voit käyttää rahat mihin haluat.

Vakuudeton laina tarkoittaa sitä, että sinun ei tarvitse laittaa omaisuuttasi lainan vakuudeksi. Sinun täytyy kuitenkin olla täysi-ikäinen ja sinulla tulee olla puhtaat luottotiedot sekä säännölliset palkka- tai eläketulot. Säännölliset tulot toimivat ikään kuin lainan vakuutena.

Arvioi lainamäärä
Hakija 1

HAKIJA 2

Laske
Arvioitu lainan määrä
Laina-aika:

0 vuotta

Korko:

0.0 %

Kuukausierä:

0.00 €

Lainamäärä:

0.00 €

Hae lainaa

Mitkä asiat vaikuttavat siihen paljonko voin saada lainaa

Lainan määrään vaikuttavat useat tekijät, kuten tulot, menot ja vakuudet. Lisäksi eri lainanantajilla voi olla hieman erilaisia vaatimuksia ja kriteereitä lainan myöntämiselle. Siksi lainan määrä voi vaihdella paljon lainanantajien välillä.

v

Palveluntarjoaja saa lähettää minulle sähköpostitse ja tekstiviestitse ajankohtaista tietoa ja tarjouksia palveluntarjoajan ja sen yhteistyökumppanien tuotteista ja palveluista.

Arvioitu kuukausierä 0

  • Korko alk. 4.5%
  • Ilmainen lainahakemus
  • Ei sitoutumista
  • Lainapäätös nopeasti

Esimerkki lainakustannuksista: Luoton määrä 0 €. Nimelliskorko 0 %. Luoton todellinen vuosikorko 0 %. Avausmaksu 0 €. Takaisinmaksuaika 0 v. Luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 0 €. Luotonmyöntäjien lainasummat vaihtelee 1000-70 000€, nimelliskorko 4,41–20% (todellinen vuosikorko 4,5-38%) ja laina-aika 1–15v. välillä.

Etsin parhaita tarjouksia

Luottotiedot
Luottotiedoista ilmenee lainanhakijan mahdolliset maksuhäiriömerkinnät. Luottotiedot ovat tärkeä osa lainanhakua, sillä ne kertovat lainanantajalle hakijan maksukyvystä ja -historiasta. Jos luottotiedoissa on maksuhäiriömerkintöjä, ei lainaa tavallisesti voi saada ollenkaan.

Tulot
Luotonmyöntäjät tarkistavat yleensä hakijan tulot ennen kuin myöntävät lainan. Periaatteessa mitä suuremmat tulot ovat, sitä suuremman lainan voi saada. Laskelmissa voidaan kuitenkin ottaa huomioon myös menot, jo olemassa olevat velat sekä muu maksukäyttäytyminen. Jos henkilö elää jatkuvasti yli varojensa, lainaamisen saatetaan arvioida olevan liian riskialtista.

Lainan käyttötarkoitus
Lainan käyttötarkoitus voi vaikuttaa lainasumman kokoon. Esimerkiksi asuntolainaa tai muita vakuudellisia pankkilainoja myönnetään sen verran, minkä verran jonkin tietyn kohteen ostamiseen tarvitaan rahaa.

Kulutusluotoissa sen sijaan ei tarvitse kertoa tarkkaan mihin tarkoitukseen rahat aiotaan käyttää. Kulutusluotoissa muut asiat siis vaikuttavat lainan kokoon enemmän.

Vakuudet
Euronderista haettavissa vakuudettomissa lainoissa suurin mahdollinen summa on 70 000 euroa. Jos tarvitset tätä isomman lainan, pitää sinulla olla vakuuksia. Vakuus antaa turvaa lainanantajalle siinä tapauksessa, että et pysty maksamaan lainaa takaisin. Vakuudeksi kelpaa omaisuus, joka on melko helppo muuttaa rahaksi ja joka yleensä säilyttää arvonsa hyvin. Tällaisia ovat esimerkiksi omistusasunnot ja mökit sekä metsäomaisuus.

Mitä enemmän vakuuksia on, sitä suurempi lainasumma on mahdollinen. Jos taas vakuuksia ei ole tai niitä on vain vähän, on myönnettävä lainasumma todennäköisesti pienempi. Usein pienet, esimerkiksi alle 10 000 euron lainat, ovat joka tapauksessa vakuudettomia.

Yhteishakija
Yhteishakijan lisääminen lainahakemukselle pienentää luotonmyöntäjän riskiä. Lainaa saa siksi todennäköisemmin yhdessä yhteishakijan kanssa. Kahden ihmisen on yhdessä mahdollista saada isompi laina. Lisäksi yhteishakijan kanssa lainan voi saada pienemmällä korolla.

Takaisinmaksuaika
Takaisinmaksuaika voi vaihdella muutamista kuukausista useisiin vuosiin tai vuosikymmeniin. Tavallisesti pidemmällä maksuajalla voi saada suuremman lainan ja lyhyemmät laina-ajat on tarkoitettu pienemmille luotoille. Takaisinmaksuajan pituus vaikuttaa lainan kokonaiskustannuksiin. Mitä pitemmältä ajalta korkoja kertyy, sitä kalliimmaksi laina tulee. Lyhytaikaisemmasta lainasta korkoja kertyy lyhyemmältä ajalta, joten kokonaiskustannukset voivat jäädä maltillisemmiksi.

Kilpailuta lainat helposti netissä!

Kilpailuta yli 30 pankin ja rahoitusyhtiön lainat Euronderin lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä lainahakemus.

Kilpailuta pankit

Voinko saada lainaa ilman säännöllisiä tuloja?

Kaikki eivät saa perinteistä kuukausipalkkaa. Huomattava osa ihmisistä on freelancereita, yksityisyrittäjiä tai provisiopalkatuissa työsuhteissa. Yhä useampi tekee myös osa-aikatyötä tai keikkatyötä. Tuloja siis on, mutta ne eivät ole säännölliset eikä niiden määrää pysty välttämättä arvioimaan tarkasti etukäteen. Tulot voivat olla varsin hyvät vuositasolla, mutta tulojen ennustettavuus on vaikeaa.

Lainaa voi olla mahdollista saada tällaisessakin tilanteessa. Riippuu lainanantajasta, mitkä tulot sisällytetään maksuvaraan. Siihen ei välttämättä sisällytetä peruspalkan päälle maksettavia bonuksia eikä tukia ja etuuksia. Voit silti hakea lainaa, vaikka et olisi varma, voitko saada sitä. Lainan hakeminen ei sido tai velvoita mihinkään. Lainahakemuksen täyttäminen vie vain hetken ja on ilmaista. Luotonmyöntäjät arvioivat tilannettasi ja pohtivat, voidaanko laina myöntää.

Useimmat lainanantajat vaativat hakijalta vakaita ja riittävän suuria tuloja. Näin he voivat varmistua siitä, että hakijan on mahdollista maksaa laina takaisin. Toisaalta pieniä lainoja voi saada myös pienillä tuloilla. Lainan ottamista kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan etenkin, jos säännöllisiä tuloja ei ole tai tulot ovat kovin pienet.

Jos sinulla on vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta, kuten omistusasunto tai arvopapereita, voit hakea pankista vakuudellista lainaa. Voit myös käyttää luottokorttia ostosten maksamiseen, vaikka sinulla ei ole säännöllisiä tuloja. Voit tehdä ostoksia kaupoissa ja verkkokaupoissa tavalliseen tapaan, mutta rahoja ei veloiteta heti tililtäsi, vaan niistä tulee myöhemmin lasku. Voit maksaa laskun kerralla, jolloin summasta ei välttämättä kerry korkoa, tai voit lyhentää sitä erissä. Jos lyhennät luottokorttivelkaa erissä, joudut maksamaan siitä myös korot ja kulut. Ota tämä huomioon luottokorttia käyttäessäsi. Korot ja kulut saattavat olla yllättävän korkeat.

Vaihtoehtoja siis löytyy, ja lainaa voi saada sellainenkin henkilö, jonka tulot ovat epäsäännölliset. Jos sinulla on säästöjä tai omaisuutta, voit hakea pankista vakuudellista lainaa. Euronderin nettisivuilta voit hakea lainaa ilman vakuuksia 70 000 euroon asti. Ja lisäksi voit tarvittaessa käyttää luottokorttia ostosten maksamiseen.

Lue lisää aiheesta sivuilta: Lainaa opiskelijalle tai Lainaa eläkeläiselle.

Kuinka paljon voin saada lainaa? - Tässä artikkelissa selviää vastaus kysymykseen

Täytä lainahakemus tarkasti ja oikein

Lainahakemus auttaa lainanantajaa arvioimaan hakijan luottokelpoisuutta ja maksuvaraa sekä muita tekijöitä, jotka vaikuttavat lainan myöntämiseen. Kun hakemus on täytetty tarkasti ja oikeilla tiedoilla, lainanantaja voi tehdä lainapäätöksen nopeasti ja helposti. Näin voidaan välttyä epäselvyyksiltä ja viivästyksiltä, jotka saattavat hidastaa lainanhakuprosessia. Lainahakemuksen täyttäminen huolellisesti on siis erittäin tärkeää.

Lainahakemuksessa kysytään hakijan henkilötietoja, kuten nimeä, syntymäaikaa, osoitetta ja henkilötunnusta. Näitä tietoja käytetään henkilöllisyyden varmistamiseen ja maksukyvyn arvioimiseen. Lisäksi pitää antaa tietoja tuloista ja menoista. Lainanantaja arvioi niiden perusteella, kuinka paljon pystyt lyhentämään lainaa kuukausittain ja minkä kokoinen laina voidaan myöntää.

Lisäksi lainanantaja voi pyytää muitakin tietoja, kuten tietoja työpaikasta ja työsuhteesta, koulutuksesta, perhesuhteista, säästöistä ja veloista. Kaikki nämä tiedot auttavat lainanantajaa kartoittamaan hakijan taloudellista tilannetta ja arvioimaan sopivaa lainan määrää.

Hakemuksessa kysytään tietysti myös haettavaa lainasummaa sekä laina-aikaa. Näiden pitää olla sopivassa suhteessa toisiinsa. Suuri lainasumma ja lyhyt laina-aika on harvoin hyvä vaihtoehto. Silloin kuukausierästä tulee iso ja riskit kasvavat huomattavasti. Jos taloudellisessa tilanteessa tapahtuu muutoksia, saattaa lainan lyhentämisessä tulla ongelmia. Siksi kuukausibudjettiin pitäisi jättää aina vähän väljyyttä.

Paljonko voin saada lainaa riippuu tuloista ja menoista sekä luottotiedoista

Paljonko voin saada lainaa 2000, 3000 tai 4000 euron kuukausituloilla?

Lainan määrä riippuu monista muistakin tekijöistä kuin tulojen määrästä. Siihen vaikuttavat esimerkiksi velat, menot, lainan käyttötarkoitus, rinnakkaishakija sekä takaisinmaksuaika. Eniten luotonmyöntäjiä kiinnostaa tulojen ja menojen suhde. Luotonmyöntäjä laskee, minkä verran sinulle jää rahaa kuukausittain pakollisten menojen jälkeen. Tätä kutsutaan maksuvaraksi. Lisäksi lainasummaan vaikuttaa käytettävissä olevien vakuuksien arvo, jos olet hakemassa vakuudellista lainaa. Euronderin palvelusta voit hakea lainaa enintään 70 000 euroa ilman vakuuksia. Tätä suurempia summia pitää hakea suoraan pankeilta ja silloin kyseessä on vakuudellinen laina.

Ihmisten tilanteet vaihtelevat suuresti. Eri ihmiset voivat saada samankokoisilla tuloilla erikokoisen lainan, jos elämäntilanteet ovat erilaiset. Esimerkiksi parisuhteessa oleva lapseton, joka omistaa pari sijoitusasuntoa, voi todennäköisesti saada isomman lainan kuin henkilö, jolla on monta lasta mutta ei vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta, vaikka heidän tulonsa olisivat yhtä suuret. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että lapsiperheen menot ovat suuremmat, joten lainanhoitoon jää vähemmän rahaa.

On siis mahdotonta sanoa, minkä verran lainaa voi saada milläkin tuloilla tuntematta henkilön muuta tilannetta. Yleisesti kuitenkin ajatellaan, että velanhoitoon saisi mennä korkeintaan noin 30-40 % nettotuloista. Nettotulot tarkoittavat tuloja, joista on vähennetty verot ja muut lakisääteiset maksut. Toisaalta mitään sitovaa ylärajaa ei ole olemassa. Jos nettotulot ovat vaikkapa 10 000 euroa kuukaudessa, jää elämiseen mukavasti rahaa, vaikka asumiseen menisi puolet nettotuloista.

Laske maksuvara, niin saat tietää, millaisen lainan voit saada tuloillasi. Sama kaava pätee, olivatpa kuukausitulosi sitten 2000, 3000 tai 4000 euroa tai mitä tahansa muuta. Kirjoita taulukkoon kaikki kuukausittaiset menot. Niitä voivat olla esimerkiksi vuokra tai yhtiövastike, ruokakulut, matkustaminen, vakuutukset, harrastukset ja muiden lainojen lyhennykset. Laske kaikki menot yhteen ja vähennä tuo summa nettotuloistasi. Näin saat tietää maksuvaran. Koko maksuvaraa ei kuitenkaan kannata laskea tulevan lainan lyhentämiseen, sillä kuukausittaisiin menoihin on hyvä jättää myös vähän pelivaraa.

Voit kokeilla lainalaskurillamme, minkä verran lainaa sinun olisi mahdollista saada. Laske ensin, millaiseen kuukausierään sinulla on varaa, eli minkä verran pystyt lyhentämään lainaa kuukausittain. Tämän jälkeen pystyt arvioimaan laskurilla sopivaa lainan määrää. Lainalaskuri näyttää heti arvion kuukausierästä, todellisesta vuosikorosta, lainan kokonaiskustannuksista sekä monista muista luvuista.

Jokaisella lainanantajalla on omat kriteerinsä, joiden perusteella lainapäätökset tehdään. Siksi lainasummat voivat vaihdella suuresti lainanantajien välillä. Voit tehdä lainahakemuksen ja kokeilla, millaista lainasummaa sinulle tarjotaan tällä hetkellä mistäkin pankista.

Kuinka paljon voin saada lainaa? Yhdistelylaina pienilla tuloilla Euronder.fi

Paljonko pienituloinen voi saada lainaa?

Lainan määrä riippuu todella monista tekijöistä. Tulot ovat vain yksi asiaan vaikuttava osanen. Menoilla ja maksuvaralla on suuri vaikutus siihen, mikä on sopiva lainan määrä. Luonnollisesti lapsettomalla pariskunnalla jää enemmän rahaa käteen pakollisten menojen jälkeen kuin perheellä, jossa on lapsia ja vaikkapa vain toinen aikuisista käy töissä. Siksi myös lainamäärät vaihtelevat, vaikka tulot olisivat samat.

Yleisesti ottaen pienituloisen on vaikeampi saada lainaa kuin hyvätuloisen. Lainanantajat tarkistavat aina hakijan maksuvaran ennen lainan myöntämistä. Tulojen tulee olla riittävät ja niiden tulee riittää lainanlyhennysten lisäksi kaikkiin pakollisiin menoihin. Olisi hyvä, että rahaa jäisi hieman säästöönkin.

Pienistä tuloista huolimatta lainaa voi saada hieman enemmän, jos hakijalla on vakuuksia. Vakuus voi olla esimerkiksi omistusasunto, metsäomistus tai arvopaperit. Myös rinnakkaishakijasta voi olla hyötyä pienituloiselle lainanhakijalle, jos rinnakkaishakijan taloudellinen tilanne on parempi.

Lainan määrä voi vaihdella huomattavasti lainanantajien välillä. Tavallisesti pienituloinen voi saada ainakin pieniä kulutusluottoja tai muita pieniä lainoja. Voit huoletta tehdä lainahakemuksen palvelussamme, sillä pelkkä hakemuksen tekeminen ja tarjousten katsominen ei velvoita ottamaan lainaa.

Kuinka paljon voin saada lainaa? lainan maksaminen Euronder

Rinnakkaishakijan kanssa voitte saada yhdessä isomman lainan

Rinnakkaishakija eli yhteishakija tarkoittaa henkilöä, joka hakee lainaa yhdessä toisen hakijan kanssa ja joka jakaa vastuun lainasta. Rinnakkaishakijan kanssa on usein mahdollista saada isompi laina kuin yksin, sillä myös hänen tulonsa huomioidaan laskelmissa. Toinen hakija pienentää lainanmyöntäjän riskiä, joten lainalle voi myös saada paremmat ehdot ja matalamman koron. Pienissä lainoissa ei välttämättä tarvita rinnakkaishakijaa. Mitä isompi laina, sitä enemmän hyötyä yhteishakijasta tavallisesti on.

Molemmat hakijat vastaavat koko lainasummasta. Toisinaan yhteishakijaksi alkava voi ajatella olevansa vastuussa vain lainan puolikkaasta. Näin ei siis ole, vaan molemmat ovat samalla tavalla vastuussa koko lainasummasta. Jos maksut viivästyvät, lainaa peritään yhtä lailla päähakijalta kuin yhteishakijaltakin.

Yhteishakijasta voi olla hyötyä etenkin, jos päähakijalla on pienet tai epäsäännölliset tulot tai määräaikainen työsuhde, joka on päättymässä pian. Lisäksi rinnakkaishakijasta on hyötyä lähes aina, kun lainaa haetaan 10 000 euroa tai enemmän.

Rinnakkaishakijaa koskevat samat vaatimukset, eli myös hänen pitää olla täysi-ikäinen, jolla on puhtaat luottotiedot ja vakaat tulot. Jos rinnakkaishakijalla on esimerkiksi maksuhäiriöitä tai hänen tulonsa ovat kovin pienet tai epäsäännölliset, ei rinnakkaishakijasta välttämättä ole hyötyä. Tällaisessa tapauksessa yhteishakijasta voi pahimmillaan olla jopa haittaa.

Lue lisää aiheesta sivulta: Lainaa yhteishakijan kanssa.

Hae edullinen lainatarjous!

Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa 30 pankkia turvallisesti verkossa.

Kilpailuta vakuudettomat lainat Euronderissa

Euronderin lainavertailussa voit vertailla vakuudettomia lainoja 1000 eurosta aina 70 000 euroon saakka. Saat kilpailutettua jopa yli 30 pankin ja rahoitusyhtiön lainat yhdellä ilmaisella hakemuksella. Luottojen korot vaihtelevat, joten kannattaa pyrkiä etsimään mahdollisimman matalakorkoinen laina. Samalla saat vertailtua myös lainojen muita ominaisuuksia, joten voit löytää itsellesi sopivan lainan.

Täytä ilmainen lainahakemus nettisivuillamme. Ensimmäisiä lainatarjouksia voi tulla jo parin minuutin kuluttua. Voit tarkastella tarjouksia yhteistyökumppaneidemme verkkopalveluista, jossa ne järjestyvät automaattisesti koron mukaan. Tämä ominaisuus tekee tarjousten vertailusta erittäin helppoa.

Voit hakea lainaa, jos olet täysi-ikäinen ja sinulla on puhtaat luottotiedot sekä palkka- tai eläketuloja. Lainaa voi hakea myös yhdessä toisen henkilön kanssa. Yhdessä voitte saada suuremman lainan paremmilla ehdoilla. Lainahakemuksen tekeminen ei velvoita mihinkään, joten voit kokeilla, minkä verran voisit saada lainaa tällä hetkellä.

Yleisimmät syyt, jotka estävät saamasta lainaa

Aivan kaikille lainoja ei siis valitettavasti myönnetä. Seuraavaksi käymme läpi neljä yleisintä syytä, jotka voivat estää sinua saamasta lainaa.

1. Huolimattomuus laskujen maksamisen kanssa

 Jos unohdat maksaa laskun eräpäivään mennessä muutaman kerran, ei se vielä vaikuta mihinkään. Mutta jos unohtelu on jatkuvaa, luottoluokitusta ei enää voida pitää kovin hyvänä. On siis tärkeää huolehtia siitä, että laskut tulee maksettua aina ajoissa. Täsmällisyys viestittää lainanantajille, että he voivat luottaa siihen, että maksat myös lainat takaisin sovitusti.

2. Riittämättömät tulot

Yleensä lainoja ei myönnetä henkilölle, jonka velat ovat yhteensä yli 75 % hänen tuloistaan. Jos velkoja on liikaa suhteessa tuloihin, ei takaisinmaksu enää välttämättä onnistu. Sen vuoksi uusia lainoja ei myönnetä, jos entisiä on paljon maksamatta.

Tässä asiassa on kuitenkin vaihtelua eri lainanantajien välillä. Jotkut rahoituslaitokset ovat joustavampia kuin toiset. Joten jos olet epävarma siitä, voitko saada lainaa, voit aina tehdä lainahakemuksen Euronderin kautta.

3. Ei vakituista työtä tai muita vakaita tuloja

Yksi tärkeimmistä lainan saamisen ehdoista on vakituinen työpaikka. Henkilölle, jolla ei ole riittävän suuria säännöllisiä tuloja, ei myönnetä lainaa. Lainaa voi saada myös, vaikka ei olisi työelämässä. Tällöinkin hakijalla täytyy kuitenkin olla esimerkiksi säännölliset eläketulot.

4. Virheelliset tiedot lainahakemuksessa

Ole tarkkana lainahakemusta täyttäessäsi. Jos esimerkiksi kirjaat olemassa olevat lainasi lainahakemukselle huomattavasti pienempänä kuin mitä ne todellisuudessa ovat, se saattaa johtaa lainahakemuksen hylkäämiseen.

Tärkeimpiä lainan saamiseen vaikuttavia tekijöitä ovat luottotiedot ja tulot. Voit silti lähettää lainahakemuksen, vaikka et olisi aivan varma täytätkö lainaehdot. Voit tehdä Euronderin nettisivuilla ilmaisen lainahakemuksen. Yhdellä hakemuksella voit saada useita lainatarjouksia pankeilta ja rahoituslaitoksilta mitä tahansa hankintaa varten. Hakemuksen lähettäminen ei sido sinua mihinkään. Voit vertailla tarjouksia rauhassa.

Euronderin kautta voit hakea lainaa niin pieniin kuin isoihinkin hankintoihin: voit hakea vakuudetonta lainaa 1000 eurosta jopa 70 000 euroon asti!

Hae lainatarjous

Usein kysytyt kysymykset lainamäärästä:

Lainan määrä riippuu esimerkiksi tuloista, menoista, mahdollisesta toisesta hakijasta sekä lainan takaisinmaksuajasta. Nyrkkisääntönä pidetään, että lainanhoitokuluihin saisi mennä nettotuloista korkeintaan noin 30-40 %.

Lainavertailun avulla voit säästää paljon rahaa ja löytää tarpeisiisi sopivan lainan. Lainojen korot ja kulut vaihtelevat paljon luotonmyöntäjän mukaan. Lisäksi luotonmyöntäjien vaatimukset lainanhakijan suhteen vaihtelevat jonkin verran, minkä vuoksi lainan määrä ja lainan ehdot saattavat vaihdella.

Lainatarjous on aina henkilökohtainen, koska korko, lainan määrä ja lainan ehdot ovat asiakaskohtaisia. Jokaisen hakijan tilannetta arvioidaan yksilöllisesti. Korkoon vaikuttavat esimerkiksi hakijan taloudellinen tilanne, maksuvara, luottotiedot, elämäntilanne ja työsuhde. Jokaisen henkilön taloudellinen tilanne on yksilöllinen, joten myös lainatarjous on yksilöllinen. Lainatarjous on tarkoitettu vain sille henkilölle, joka hakemuksen on tehnyt, eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle.

Euronderin palvelussa voit hakea lainaa enintään 70 000 euroa ilman vakuuksia ja takaajia. Tätä suuremmat summat pitää hakea suoraan pankeilta, ja niitä varten tarvitaan vakuuksia tai takaajia.

2000 euron nettotuloilla voi saada vakuudetonta lainaa tyypillisesti noin 10 000 – 20 000 euroa, jos muita velkoja ei ole ja menot ovat kohtuulliset.

Tämä perustuu siihen, että lainanhoitomenojen ylärajaksi suositellaan noin 40 % nettotuloista, eli maksimissaan noin 800 euroa kuukaudessa voisi mennä lainan lyhennyksiin, korkoihin ja kuluihin. Lainan lopullinen määrä riippuu takaisinmaksuajasta, korosta ja hakijan kokonaisuudesta, mutta ilman vakuuksia 10 000–20 000 euroa on realistinen arvio.

2500 euron nettotuloilla voi saada vakuudetonta lainaa tyypillisesti noin 15 000 – 30 000 euroa, jos muita velkoja ei ole ja menot pysyvät kohtuullisina.

Yleisenä nyrkkisääntönä pidetään, että lainanhoitokuluihin voi mennä noin 30–40 % nettotuloista. 3000 euron kuukausituloilla tämä tarkoittaa, että lyhennyksiin ja korkoihin voisi käyttää noin 900–1200 euroa kuukaudessa. Tämän perusteella lainan määrä voi vaihdella suuresti, mutta esimerkiksi 30 000-45 000 euron laina näillä tuloilla onnistuu.

4000 euron nettotuloilla 40 000–50 000 euron laina on hyvin mahdollinen, jos talous on muuten kunnossa. Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole suuria olemassa olevia velkoja ja kuukausittaiset menot ovat hallinnassa.

5000 euron nettotuloilla voit saada lainaa jopa 60 000 euroa ilman vakuuksia, ja vakuudellisena lainana mahdollisesti selvästi enemmän.

Lainan määrä riippuu siitä, paljonko rahaa jää kuukausittain pakollisten menojen jälkeen. Jos sinulla ei ole muita lainoja tai suuria menoja, maksukykysi on todennäköisesti erittäin hyvä.

6000 euron nettotuloilla voi yleisesti saada vakuudetonta lainaa noin 50 000–70 000 euroa.

Luotonmyöntäjät vaativat, että lainanhakijalla on vakaat palkka- tai eläketulot. Toisaalta nykyään moni tekee töitä freelancerina, yksityisyrittäjänä tai on provisiopalkatussa työsuhteessa. Yhä useampi tekee myös osa-aikatyötä tai keikkatyötä. Näissä töissä tulot eivät välttämättä ole säännölliset ja tulojen määrä voi vaihdella paljon. Osa pankeista voi silti myöntää lainan, jos tulot ovat vuositasolla riittävän suuret.

Palvelussamme voit hakea lainaa ilman vakuuksia ja takaajia enintään 70 000 euroa. Sitä suurempia lainasummia pitää hakea suoraan pankeilta ja niihin tarvitset vakuuksia tai takaajia. Sopiva lainan määrä riippuu sinun yksilöllisestä taloudellisesta tilanteestasi. Siihen vaikuttaa esimerkiksi tulot ja menot, työsuhde, muut velat ja lainan takaisinmaksuaika.

LUE LISÄTIETOA LAINOISTA