Viitenumerolaskuri

Viitenumerolaskurilla teet helposti viitenumerot laskuillesi. Viitenumeron avulla lasku voidaan kohdistaa oikeaan laskuun. Viitenumeroa ei voi keksiä itse, koska viitenumeron viimeinen numero on tarkistenumero, joka lasketaan tietyllä matemaattisella kaavalla laskunumerosta. Eli jos tarkistenumero on väärä, ei pankki kelpuuta viitenumeroa. Viitenumerolaskuri laskee viitenumeron laskunumeron pohjalta oikein, eli sitä voi huoletta käyttää viitenumerona.

Laskussa viitenumerot sijaitsevat yleensä eräpäivän ja maksettavan summan vieressä. Käyttämällä viitenumeroita oikein, taloushallintojärjestelmät osaavat merkitä maksun oikealle laskulle eikä manuaalista työtä tarvitse juurikaan tehdä maksuja vastaanottaessa.

Viitenumerolaskuri

Mikä on viitenumero?

Laskussa pitää olla viite tai viesti. Viitenumero on laskulle tehty numerosarja, mikä toimii tunnistekoodina laskun käsittelyssä.

Kotimaisessa laskussa viitenumero on yleensä 4-20 merkin pituinen. Kannattaa kuitenkin pitää viitenumero mahdollisimman lyhyenä kirjotusvirheitä vältten.

Lähettämällä myyntilaskun viitenumerolla, laskun maksaja voi käyttää laskussasi olevaa viitenumeroa ja järjestelmä tunnistaa laskun maksetuksi. Mikäli tätä numeroa ei käytä, voi lasku näkyä maksamattomana ja et välttämättä tiedä onko raha vastaanotettu.

Jotkut laskun toimittajat saattavat pyytää laskunumeron kirjoittamista viestikenttään.

Kannattaa kuitenkin maksaa lasku sen tekijän antamilla tiedoilla, sillä joissain tilanteissa viitenumeron käyttämättä jättämisestä voi syntyä ylimääräisiä kuluja tai vahingossa jopa maksumuistutuksia.

Pidä taloutesi hallinnassa ja vältä turhat kulut!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaat säästö- ja lainavinkit suoraan sähköpostiisi

Viitenumero laskuissa

Viitenumeroita voidaan ajatuksissaan välttää käyttämästä yrittäjän alkuvaiheessa, sillä monesti ei ole edes tietoa kannattaako tai pitääkö sellasia käyttää. Alusta lähtien kannattaa toiminta rakentaa skaalautuvaksi ja mahdollisimman helpoksi tulevaisuudessa.

Markkinoilla on tarjolla monia eri taloushallintojärjestelmiä minne voi syöttää laskulle omat viitenumerot ja näin pysyy laskusi maksujen seuranta ajan tasalla helposti.

Mitä kaikkea lasku sisältää?

Kaikissa laskuissa tulee arvonlisäverolain mukaan olla vähintään seuraavat tiedot:

  • Laskupäivä
  • Laskun numero
  • Y-tunnus
  • Myyjän nimi ja osoite
  • Ostajan nimi ja osoite
  • Tavarat ja palvelut, lukumäärä, kuvaus
  • Toimituspäivä
  • Yksikköhinta, hyvitykset ja alennukset
  • Veron peruste ja verokanta sekä veron määrä.

Laskussa voi näiden lisäksi olla muitakin lisätietoja tai tietyissä tapauksissa jopa vähemmän tietoja, mikäli ehdot täyttyvät. Kevennetyt laskumerkintävaatimukset tulevat kyseeseen esim. enintään 400 euron laskuissa ja kuiteissa, vähittäiskaupan kuiteissa, ravintolapalveluissa tai henkilökuljetuksissa sekä pysäköintimittarilla.

Viitenumerolaskurin käyttöohjeet

Taloushallintojärjestelmät eivät anna laittaa mitä tahansa viitenumeroita laskuille.

Viitenumerolaskuri hoitaa manuaalisen työn puolestasi ja sinun ei tarvitse tehdä laskukaavoja viitenumeroiden kokoamiseksi.

Viitenumerolaskurin käyttöohjeet ovat suhteellisen yksiselitteiset: Syötä laskunumero ja paina nappia ”Laske”.

Laskuri laskee sinulle oikeanlaiset viitenumerot seuraaville kymmenelle laskullesi kädenkäänteessä.

Viitenumerolaskuria voit käyttää Euronderin sivustolla kuinka monta kertaa haluat veloituksetta.

Laske viitenumerot helposti

Kokeile laskuria ja käytä sitä taloushallintosi apuna. Viitenumeroiden laskeminen ei ole ikinä ollut näin helppoa. Syötät vain laskuriin laskun numeron ja saat kädenkäänteessä itsellesi numerot kymmenelle tulevalle laskulle.

Valitse Euronderin viitenumerolaskuri ja säästät aikaa paljon tärkeämpiin töihin. Viitenumeron kirjoittaminen käsin on kovin työlästä ja joudut käyttämään laskinta sen laskemiseen.

Miten viitenumerolaskuri toimii ?

Viitenumerolaskurimme tekee sinulle laskunumeron perusteella suomalaisen viitenumeron käyttäen laskunumeroasi pohjana laskukaavalle. Laskukaavan rakenteesta sinun ei tarvitse murehtia, muistat vain sen, että viitenumerolaskurimme käyttö on sinulle helppoa ja ilmaista. Voit tehdä niin monta viitenumeroa kun ikinä tahdot.

Viitenumeron tekemisessä noudatetaan maasta riippuen erilaisia standardeja. EU pyrkii vaatimaan maita käyttämään eurooppalaista ISO-standardia viitenumeroiden tekemiseen.

Mitään yhtä tapaa ei vielä ole kaikki maat omaksuneet, joten yleinen tapa on käyttää tietyn maan omaa viitenumerotyyliä ja laskutapaa. Kansainvälinen maksuviite voi alkaa RF kirjaimilla ja sisältää myös muitakin kirjaimia. Yleensä myös kansainvälinen viitenumero voi olla pidempi kuin kotimainen.

Onko viitenumero pakollinen?

Viitenumeroa ei ole pakko laittaa laskulle, mutta sen lisäämällä helpotat taloushallintoasi. Laskun viitteen lisäämällä pystyt kätevämmin selvittämään mitkä laskut ovat maksettu. Viitenumerosta voidaan käyttää myös nimitystä maksuviite.

Viitenumeron käyttö helpottaa laskun lähettäjää sekä vastaanottajaa. Laskuttajan kannattaa lisätä laskulle aina viitenumero, joka säästää aikaa ja rahaa sekä helpottaa maksun yhdistämistä oikealle laskulle.

Joissain tilanteissa pankki voi veloittaa viitteettömistä maksuista ylimääräisiä kuluja. Joitain maksuja ei edes voi tehdä ilman viitenumeroa tai viestiä.

Jos saat laskun missä on maksuviite, sitä käyttämällä kohdistuu maksusi oikeaan paikkaan ja säästyt mahdollisilta viivästysmaksuilta. Maksun vastaanottajan kirjanpitojärjestelmä ei välttämättä tunnista laskua ilman viitenumeroa.

Mitä jos maksan väärälle viitenumerolle?

Väärälle viitenumerolle maksaminen ei onneksi aiheuta sen suurempaa vaaraa. Maksua ei vain automaattisesti kohdisteta oikealle laskulle, ja kannattaa olla yrityksen asiakaspalvelu numeroon yhteydessä.

Yleensä asiat selviävät nopeasti ja vaivatta, kuitenkin jos minnekään ei kerro että on maksanut väärällä viitenumerolla, voi maksumuistutus tulla laskusta. Tilinumero on kuitenkin laskussa esillä selkeästi, joten väärälle tilille maksu ei viitenumeron perusteella mene.

Viitteen numeroiden lukumäärä voi vaihdella pienemmästä määrästä suurempaan, vain oikeinkirjoituksella on väliä laskua maksaessa.

Katso myös muut yrittäjän laskurit:

Yrittäjän kannattaa tutustua myös näihin muihin hyödyllisiin ja täysin maksuttomiin sivuillamme oleviin yrittäjän laskureihin:

  • Viivästyskorkolaskuri – viivästyskoron laskeminen myöhässä olevaan laskuun onnistuu tällä laskurilla helposti käden käänteessä.
  • IBAN-laskuri – IBAN laskuri muuntaa kätevästi tilinumeron uuteen muotoon sekä auttaa sinua selvittämään BIC-tunnuksen, pankki-tiedot ja säästät aikaa.
  • Arvonlisävero-laskuri – laske Alv:n osuus ja veroton/verollinen hinta.
  • Korkoa korolle -laskuri
  • Prosenttilaskuri
  • Yrityslaina-laskuri – Syötä laskuriin lainasumma ja valitse laina-aika, niin näet suoraan arvioidun yrityslainan kuukausierän. Laskurin kautta pääset kilpailuttamaan vakuudettomat yritysrahoitukset helposti yhdellä lainahakemuksella useilla pankeilla ja rahoituslaitoksilla.

Usein kysytyt kysymykset viitenumerolaskurista:

Viitenumeroa käytetään tietyn maksun tunnistamiseen ja erottamiseen muista maksuista. Viitenumeroa on tärkeä käyttää laskutuksen yhteydessä, sillä sen avulla voidaan seurata maksujen kulkua ja varmistaa maksun oikeellisuus. Viitenumero on numerosarja, jonka pituus on yleensä 4–20 merkkiä.

Viitenumerolaskuri on työkalu, jolla voit laskea viitenumeron useampaan laskuun kerralla. Kirjoita laskuriin laskun numero, niin saat heti oikeanlaisen viitenumeron seuraavalle kymmenelle laskulle. Viitenumerolaskurin käyttö on maksutonta.

Viitenumero ei ole pakollinen, mutta sen käyttö on erittäin suositeltavaa, sillä se helpottaa maksujen käsittelyä huomattavasti. Se vähentää virheiden riskiä ja mahdollistaa maksujen tehokkaan jäljittämisen.

Viitenumeron avulla taloushallintojärjestelmä merkitsee maksun oikealle laskulle. Tämä vähentää manuaalisen työn määrää. Viitteen avulla pystytään selvittämään, onko lasku maksettu. Jos viitenumeroa ei käytä, lasku voi näkyä järjestelmässä maksamattomana, jolloin ei välttämättä ole selvää, onko raha vastaanotettu vai ei.

Viitenumero muodostetaan tyypillisesti asiakasnumerosta ja/tai laskun numerosta sekä tarkistenumerosta. Euronderin viitenumerolaskuri muodostaa viitenumerot seuraavalle kymmenelle laskulle, kun vain syötät laskuriin laskunumeron. Näin sinun ei tarvitse tehdä laskukaavoja viitenumeroiden luomiseksi.

Viitenumeron viimeinen numero on tarkistenumero, jonka tarkoitus on estää tallennusvirheitä.

Viitenumeron luominen tapahtuu tietyllä kaavalla. Siksi sitä ei voi täysin keksiä itse. Viitenumeron pohjana toimii tavallisesti asiakasnumero tai laskunumero tai niiden yhdistelmä. Viitenumeron loppuun lasketaan tietyllä kaavalla tarkistusnumero, jonka tarkoitus on tallennusvirheiden estäminen.

Saat luotua viitenumeron laskuihin helposti Euronderin viitenumerolaskurilla. Laskurin avulla saat oikeanlaiset viitenumerot kymmenelle seuraavalle laskulle vaivattomasti.

Ei ole suositeltavaa käyttää samaa viitenumeroa monessa laskussa, sillä se voi sekoittaa maksutietoja ja aiheuttaa virheitä maksujen käsittelyssä. Tavallisesti jokaiselle laskulle pitää luoda oma yksilöllinen viitenumero.

Laskun numero on tunniste, joka yksilöi laskun. Sitä käytetään laskun yksilöimiseen ja seuraamiseen, mutta ei maksujen käsittelyyn. Saman vuoden aikana ei saa olla laskuja, joilla on sama tunniste. Viitenumero taas on numerosarja, joka toimii tunnistekoodina maksujen käsittelyssä. Viitenumeron avulla maksu yhdistetään tiettyyn laskuun.