Auton rahoituslaskurin kautta lainavertailuun
Käytettyjen autojen ostaminen on edelleen erittäin suosittua. Käytetyn auton ostaminen on usein hyvinkin järkevää. Sillä tavalla säästät luontoa, ja voit löytää todella hyväkuntoisen auton paljon edullisemmin verrattuna uuteen.
Euronderin rahoituslaskuri auttaa sinua päättämään, mikä olisi budjetillesi sopivin ajoneuvo. Käytetyn auton hankinnassa on hyvä käyttää nyrkkisääntönä sitä, että autorahoitusta tai moottoripyörän rahoitusta kannattaa hakea aina 20 % enemmän ajoneuvon myyntihinnasta, koska auton tai moottoripyörän ostamiseen voi liittyä myös yllättäviä kuluja. Esimerkiksi jos auton lopullinen hinta on 10 000 euroa, voi olla hyvä hakea 12 000 euron laina. Näin olet varautunut jo valmiiksi myös yllättäviin menoihin.
Rahoituslaskurin kautta pääset suoraan lainahakemukselle. Täytettyäsi lainahakemuksen välitämme sen noin 30 pankille ja rahoitusyhtiölle. Voit saada lukuisia rahoitustarjouksia yhdellä hakemuksella! Edullisimman rahoituksen valitseminen on helppoa pikaisen lainavertailun jälkeen.
Lainahakemukseen kannattaa pyrkiä sisällyttämään kaikki mahdolliset hankinnasta aiheutuvat kulut. Voit tarvita esimerkiksi myös uudet renkaat tai lasten turvaistuimen. Nämäkin hankinnat kannattaa sisällyttää lainahakemukseen heti.
Kun ostat auton vakuudettomalla joustorahoituksella, et tarvitse erillistä käsirahaa. Rahoitus on myös joustava. Voit hankkia auton ihan mistä itse haluat. Usein voit maksaa lainasi pois sovittua nopeamminkin ilman lisäkuluja.
Vakuudettoman lainan saa yleensä tilille nopeasti. Jos siis satut löytämään sopivan käytetyn auton, voit päästä ostamaan sitä pian.
Auton rahoitus ilman käsirahaa
Tiesitkö, että rahoituslaskurin avulla voit rahoittaa erittäin fiksusti auton hankinnan ilman erillistä käsirahaa? Käytä rahoituslaskuria ja löydä itsellesi sopivin rahoitusratkaisu jo tänään!
Mikä on rahoituksen todellinen vuosikorko ja laina-aika?
Vakuudettomien lainojen laina-aika on 1–15 vuotta. Laina summa on 1 000–70 000 euroa. Rahoituslaskurin avulla pystyt kilpailuttamaan itsellesi edullisen lainan vaivattomasti.
Valitse laskurin avulla sopiva lainasumma ja laina-aika. Lainalaskuri kertoo sinulle heti suuntaa antavan kuukausierän ja arvion todellisesti vuosikorosta.
Todellinen vuosikorko on yksilöllinen. Se määräytyy sinun henkilökohtaisten tietojesi perusteella. Tutustu saamiisi lainatarjouksiin huolellisesti.
Korot vaihtelevat eri lainanantajien välillä, ja vaihtelu voi olla suurtakin.
Juuri siksi lainojen kilpailuttaminen on erittäin tärkeää. Voit säästää merkittäviä summia, kun vertailet lainat ensin.
Rahoituslaskurin avulla voit kilpailuttaa rahoituksen mitä tahansa hankintaa varten, esimerkiksi autoa varten. Valitse laskurista rahoituksen määrä ja täytä maksuton lainahakemus.
Todellinen vuosikorko selviää, kun olet lähettänyt lainahakemuksen ja vastaanottanut lainatarjoukset. Tarjouksista voit valita itsellesi parhaiten sopivan rahoituksen.
Hae rahoitusta fiksusti Euronderista!
Lainavertailupalvelu Euronder vertailee yli 30 pankkia ja rahoituslaitosta. Jo muutamassa minuutissa voit saada rahoitustarjouksia sähköpostiisi. Voit vertailla niitä rauhassa ja tehdä valintasi.
Voit saada lainaa, jos olet täysi-ikäinen, sinulla on vakaat tulot ja puhtaat luottotiedot. Muista myös, että jos haet lainaa yhdessä toisen henkilön kanssa, voitte saada yhdessä isomman lainasumman ja pienemmän koron. Jos siis olet tekemässä hankintoja yhdessä toisen kanssa, kannattaa lainaa hakea molempien nimellä.
Meidän kauttamme voit saada 1000–70 000 euroa lainaa ilman vakuuksia.
Kätevällä rahoituslaskurillamme voit arvioida helposti, minkälainen lainasumma ja laina-aika olisi budjettiisi sopiva. Esimerkiksi auton rahoittaminen on kätevää ja joustavaa vakuudettomalla lainalla. Voit ostaa tarvitsemasi tuotteen mistä itse haluat, ja yleensä laina on mahdollista maksaa pois sovittua nopeamminkin ilman lisäkuluja.
Vakuudetonta lainaa voi hakea mitä tahansa tarkoitusta varten. Voit maksaa sillä esimerkiksi laskuja, lahjaostoksia, uusia huonekaluja tai tehdä remonttia.
Lainat on järjestetty yhteistyökumppaneidemme verkkopalveluissa edullisimman koron mukaan, joten näet helposti, mikä tarjouksista on edullisin.
Korko voi yllättää, mutta ei Euronderin asiakkaita!
Kaikki lainat kilpailutetaan lähes kolmenkymmenen pankin ja rahoituslaitoksen välillä, jotta saat kattavan kuvan lainamarkkinoista ja pystyt löytämään helposti itsellesi parhaan lainan.
Täytä ilmainen lainahakemus ja voit saada lainapäätöksen pian!
Hae rahoitus yhteishakijan kanssa
Rahoituksen hakeminen yhteishakijan kanssa on usein järkevä vaihtoehto. Ensinnäkin yhteishakija parantaa lainan saamisen mahdollisuutta huomattavasti. Näin on varsinkin silloin, kun kyseessä on suuri lainasumma. Isoja lainoja saa helpommin yhdessä kuin yksin.
Luotonmyöntäjän riski pienenee hieman, kun lainasta on vastuussa kaksi henkilöä, minkä vuoksi lainalle voi saada matalamman koron. Yhteinen laina tulee siis usein halvemmaksi kuin yksin haettu, eli rahaa säästyy.
Yhteishakijasta on hyötyä erityisesti silloin, kun päähakijalla on pienet tulot tai hänen tulonsa ovat epäsäännölliset esimerkiksi kausityön vuoksi. Näissä tilanteissa yhteishakija tuo turvaa takaisinmaksuun.
Saattaa olla, että pienituloinen hakija ei edes voi saada lainaa yksin tai lainasumma olisi paljon pienempi kuin hän toivoi. Tällöin suurempituloisesta yhteishakijasta voi olla paljon hyötyä.
Kumpaakin lainanhakijaa koskevat samat vaatimukset ja vastuut. Kummankin hakijan pitää olla täysi-ikäinen, jolla on säännölliset palkka- tai eläketulot eikä maksuhäiriömerkintöjä saa olla. Jos nämä toteutuvat ja taloudellinen tilanne on muutenkin hyvä, voidaan laina todennäköisesti myöntää.
Yleensä kumpikin hakija vastaa koko lainasummasta, ei siis vain sen puolikkaasta. Maksamattomia maksueriä voidaan siis periä samalla tavalla kummalta tahansa. Jos toinen ei syystä tai toisesta pystykään maksamaan osuuttaan lainasta takaisin, siirtyy vastuu siitä toiselle.
Säästä rahaa rahoituksen kilpailutuksella
Kun kilpailutat lainan Euronderin lainavertailusivustolla, voit säästää merkittäviä summia rahaa. Alla olevasta esimerkkilaskelmasta näet, kuinka paljon säästöä voi parhaimmillaan tulla, kun vertailet lainoja palvelussamme. Esimerkkilaskelma on laskettu 25 000 euron lainalle 6 vuoden laina-ajalla. Nettisivuiltamme löydät kätevät lainalaskurit, joiden avulla voit arvioida, mikä on sinun tilanteeseesi sopiva laina-aika.
| | | | | | Lainanhoito-kustannukset yhteensä | |
| | | | | | | |
| | | | | | | |
| | | | | | | |
| | | | | 442,38 € / kk Säästöä jopa 187,54 €/kk! | | 31 851,15€ Säästöä jopa 13 502,91 €! |
Esimerkkilaskelma osoittaa, että voit säästää yhteensä jopa 13 502,91 euroa, kun kilpailutat lainan nettisivuillamme. Kuukaudessa säästöä kertyy huimat 187,54 euroa. Kaiken tämän rahan voit käyttää muihin tarkoituksiin tai kerryttää sillä taloudellista puskuria.
Huomaa, että jokainen lainatarjous on asiakaskohtainen. Hakijan yksilöllinen taloudellinen tilanne vaikuttaa lainan hintaan. Jokainen luotonmyöntäjä arvioi hakijaa omien kriteeriensä perusteella ja tekee sen pohjalta lainatarjouksen. Lainan hintaan vaikuttaa myös se, haetko lainaa yksin vai yhteishakijan kanssa. Yhdessä haettu laina on usein halvempi kuin yksin haettu.
Tee ilmainen lainahakemus nyt, niin saat pian tietää millä hinnalla saat lainaa tällä hetkellä. Lainahakemuksen tekeminen on maksutonta eikä se velvoita mihinkään. Voit saada lukuisia lainatarjouksia. Lainatarjousten joukosta on helppo valita edullisin vaihtoehto.
Usein kysytyt kysymykset rahoituslaskurista:
Rahoituslaskurilla saat arvioitua mikä on sinulle sopiva lainan määrä sekä laina-aika. Laskuri näyttää heti arvion kuukausierän koosta ja muista tärkeistä luvuista.
Valitse laskurista sopiva lainamäärä ja laina-aika vuosina. Kun nämä tiedot on annettu, näet heti laskurista arvion kuukausierästä sekä monista muista tärkeistä luvuista. Pääset täyttämään lainahakemusta kätevästi suoraan laskurista.
Rahoituslaskuri näyttää arvion kuukausierästä. Kyseessä ei välttämättä ole lopullinen luku, koska lainan hintaan vaikuttavat myös sinun yksilölliset taloudelliset tietosi ja lainanhakijoiden määrä. Lopullinen kuukausierä selviää lainatarjouksista.
Voit hakea rahoitusta mitä tahansa tarkoitusta varten. Vakuudettoman lainan saa käyttää ihan mihin tahansa. Usein rahoitusta haetaan esimerkiksi auton tai kodinkoneiden ostamiseen tai yllättäviin menoihin. Niillä voi myös esimerkiksi tehdä remontteja, järjestää juhlat tai toteuttaa lomamatkan.
Voit hakea autolainan Euronderin kautta ja maksaa sillä auton ostamisen. Näin saat maksettua myyjälle koko summan kerralla. Mutta sinun ei tarvitse maksaa koko lainasummaa luotonmyöntäjälle kerralla, vaan saat pilkottua summan osiin. Maksat sitä ennalta sovituissa kuukausierissä.
Yksityishenkilö voi saada lainaa erilaisia hankintoja varten. Rahoituksen myöntäminen riippuu useista tekijöistä. Hakijan tulotason, iän ja luottotietojen pitää olla kunnossa, jotta lainaa voidaan myöntää.
Euronder kilpailuttaa puolestasi yli 30 pankkia ja rahalaitosta. Lainojen vertailu on siis kauttamme todella helppoa. Voit saada yhdellä hakemuksella useita lainatarjouksia ja voit niistä valita edullisimman.
Lainaa voi hakea kuka tahansa täysi-ikäinen, jolla on säännölliset palkka- tai eläketulot sekä luottotiedot kunnossa.
Kauttamme voit hakea lainaa ilman vakuuksia aina 1000 eurosta 70 000 euroon asti.
Todellinen vuosikorko on aina henkilökohtainen ja lasketaan asiakkaan tietojen perusteella. Voit tarkistaa omasi veloituksetta tekemällä lainahakemuksen.
Pisin laina-aika on tällä hetkellä 180 kuukautta eli 15 vuotta. On silti mahdollista hakea myös maksuvapaata, jolloin laina-aika voi olla pidempikin. Rahoituslaskurilla on helppoa arvioida itselle sopivin maksuaika.
Lainavertailun avulla voit säästää jopa satoja euroja kuukaudessa. Kilpailutat Euronderin avulla yli 30 luotonmyöntäjää ilmaiseksi!
Laina maksetaan asiakkaan tilille heti lainahakemuksen hyväksymisen jälkeen, yleensä käytännössä vähintäänkin yhden työpäivän kuluessa lainahakemuksen hyväksymisestä!
Kun teet hakemuksen Euronderissa, voit saada monta lainatarjousta. Lainatarjoukset on järjestetty parhaan koron mukaan. Näin on helpompi erottaa edullisin laina.
Edullinen laina on sellainen laina, jonka lainanhoitokustannukset ja todellinen vuosikorko ovat asiakkaalle edullisia.
Hakiessasi lainaa Euronderin kautta et tarvitse erillisiä vakuuksia tai takaajia lainan saamiseksi. Säännölliset palkka- tai eläketulot ja puhtaat luottotiedot toimivat vakuutena.
Kyllä, pääset siirtymään lainahakemukseen kätevästi suoraan rahoituslaskurista.