Vakuudetonta lainaa yrityksen perustamiseen
Yritys, jolla ei ole vielä Y-tunnusta, ei voi saada yrityslainaa. Yrityksen perustamista varten voi kuitenkin hakea lainaa yksityishenkilönä eli yrittäjän nimissä. Näin yritystoimintaa varten voi alkaa tehdä hankintoja jo ennen kuin Y-tunnus on olemassa.
Myöhemmin, kun yritys on perustettu, yrittäjä voi myöntää lainan edelleen omalle yritykselleen. Silloin yritys lyhentää lainaa yrittäjälle ja yrittäjä lyhentää omissa nimissään olevaa lainaa luotonmyöntäjälle. Tavallisesti yrittäjän lainaa on mahdotonta siirtää omista nimistä yrityksen nimiin. Siksi tällainen järjestely voi olla tarpeellinen.
Toinen vaihtoehto on, että yrityksen perustamisen jälkeen yritys ottaa yrityslainan ja kuitata sillä koko lainasumman kerralla yrittäjälle.
Millainen vakuudeton yrityslaina on?
Vakuudettomalla yrityslainalla voi tehdä mitä tahansa investointeja yrityksen tarpeisiin tai se voi myös täydentää pankista otettua lainaa. Pääomaa tarvitaan moniin asioihin, kuten toimitilojen ja laitteiden hankintaan sekä varaston täydentämiseen ja palkkoihin. Myös markkinointiin on syytä varata riittävästi rahaa, jotta toimintaa saadaan kasvatettua kannattavalle tasolle mahdollisimman nopeasti. Usein näihin asioihin kuluu rahaa jo ennen kuin liiketoiminta alkaa tuottaa.
Näitä ja monia muita yrityksen perustamisesta aiheutuvia kuluja voi kattaa vakuudettomalla lainalla. Vakuudettoman lainan käyttökohdetta ei määrätä tarkasti, eli rahat voi käyttää kuten parhaaksi näkee. Vakuudettomuus tarkoittaa sitä, että lainaa varten ei tarvita vakuuksia eikä takaajia. Yleensä tällaista lainaa on nopeampi ja helpompi hakea kuin tavallista pankkilainaa, koska lainanhaku hoituu kokonaan netin välityksellä.
Hakemukseen voi tulla vastauksia hyvinkin nopeasti, ja rahat saa tilille parhaassa tapauksessa jo yhden arkipäivän kuluessa. Näin pääset nopeasti perustamaan yritystä ja toteuttamaan projekteja siihen liittyen.
Yksityishenkilölle myönnetyn lainan takaisinmaksuaika on enintään 15 vuotta ja suurin mahdollinen lainasumma on 70 000 euroa. Yritysrahoituksen laina-aika on maksimissaan 48 kuukautta ja lainaa voi hakea enintään 350 000 euroa. Laina on mahdollista maksaa pois myös nopeammin, jos näin haluat. Kun lainan maksaa pois nopeasti, korkojakaan ei ehdi kertyä niin paljon.
1. Täytä lainahakemus
Lainahakemuksen täyttäminen on ilmaista eikä velvoita tai sido sinua mihinkään. Lainalaskurin avulla vertailet lainat aina 350 000 euroon asti.
2. Vertaile lainatarjouksia
Saat lainatarjoukset nopeasti, usein jo muutamassa minuutissa. Kiinnitä lainojen vertailemisessa huomiota erityisesti lainan todelliseen vuosikorkoon.
3. Valitse paras lainatarjous
Henkilökohtaiset lainatarjoukset vertailtuasi voit hyväksyä niistä edullisimman ja saada lainan tilillesi jo saman päivän aikana.
Kilpailuta yrityslainat fiksusti netissä!
Kilpailuta yrityslainoja myöntävät rahoitusyhtiöt Euronder lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä yrityslainahakemus.
Vakuudettoman lainan edut
Pankkilainojen ehdot ovat tavallisesti tiukat, eikä pankkilainaa välttämättä saa lainkaan. Siksi vakuudettomat lainat voivat olla erinomainen vaihtoehto monissa tilanteissa, vaikka niiden korko onkin yleensä korkeampi kuin vakuudellisten pankkilainojen korko.
Nopea saatavuus
Vakuudettoman lainan hakeminen on tavallisesti nopeampaa kuin perinteisen pankkilainan hakeminen, koska rahoitusta haetaan netistä. Konttorikäyntejä tai vakuuksien tarkastelua ei tarvita. Siksi lainarahat voivat olla käytettävissäsi parhaimmillaan jo seuraavana arkipäivänä.
Ei vakuuksia tai takaajia
Vakuudetonta lainaa voi hakea sellainenkin henkilö tai yritys, jolla ei ole takaajaa tai vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta. Hakija on henkilökohtaisesti vastuussa lainasta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos yritys ei pystykään maksamaan lainaa takaisin, yrittäjä vastaa siitä henkilökohtaisesti.
Vakuudettomuuden vuoksi tällaisen lainan korko on tavallisesti korkeampi. Siksi lainojen kilpailuttaminen on tärkeää. Kilpailuttamalla voit löytää mahdollisimman edullisen vakuudettoman lainan.
Rahat saa käyttää mihin tahansa
Vakuudeton laina sopii monenlaisiin yrityksen perustamisesta aiheutuviin kuluihin. Näitä ovat esimerkiksi tilojen hankkiminen ja remontointi, varaston täydentäminen sekä työntekijöiden palkkaaminen.
Kilpailuta laina
Edullinen laina yrityksen perustamiseen voi löytyä kilpailuttamalla. Lainojen vertailu on helppoa Euronderissa. Täyttämällä vain yhden ilmaisen hakemuksen nettisivujemme kautta voit saada useita lainatarjouksia. Hakemuksen tekeminen ja tarjouksiin tutustuminen eivät sido sinua mihinkään, joten voit tehdä hakemuksen turvallisin mielin. Jos perustettavalla yrityksellä on jo Y-tunnus, voit hakea suoraan yrityslainaa yrityslainahakemuksella.

Kuka voi hakea lainaa yrityksen perustamiseen?
Lainaa yrityksen perustamiseen voi hakea täysi-ikäinen, jolla on vakaa tulotaso ja luottotiedot kunnossa. Suomalaiselle yritykselle, jolla on jo Y-tunnus, voi hakea lainaa sellainen henkilö, jolla on nimenkirjoitusoikeus kyseisessä yhtiössä.
Lainahakemukset käsitellään aina asiakaskohtaisesti. Lainanhakijan taloudellista tilannetta arvioidaan kokonaisvaltaisesti. Myönteisen lainapäätöksen voi saada, jos maksukyky on kunnossa, nykyinen velkataakka on kohtuullinen ja lainaa hakeva yritys on tuloksentekokykyinen.
Esimerkkilaskelma: Säästä rahaa vertailemalla lainoja
Lainojen vertailu onnistuu helposti Euronderissa. Palvelussamme vertailet sekä yrityslainoja että yksityishenkilöille myönnettäviä lainoja. Hakemuksesi toimitetaan kerralla useisiin rahoituslaitoksiin, joten voit saada lukuisia lainatarjouksia kätevästi yhdellä hakemuksella.
Alla oleva esimerkkilaskelma kertoo, kuinka paljon rahaa voit säästää kilpailuttamalla lainan Euronderin kautta. Esimerkkilaskelma on laskettu 30 000 euron lainalle 5 vuoden maksuajalla.
Laina | Nimelliskorko | Tilinhoitomaksu (kk) | Todellinen vuosikorko | Luottoa jälijellä (kk) | Kuukausierä | Lainanhoito-kustannukset yhteensä | Kokonais-kustannus |
Laina A | 17,14 % | 8 € | 18,55 % | 48 | 355,13€ | 5 046,24 € | 17 046,24 € |
Laina B | 15,05 % | 5 € | 17,07 % | 48 | 339,27 € | 1 620,81 € | 13 620,81 € |
Laina C | 10,13 % | 4 € | 11,37 % | 48 | 309,10 € | 2 836,80 € | 14 836,80 € |
Euronder lainavertailu | 5,40 % | - | 5,54 % | 48 | 278,53 € / kk Säästöä jopa 76,6 €/kk! | 1 369,44€ | 13 369,44€ Säästöä jopa 3 676,8 €! |
Esimerkkilaskelma osoittaa, että Euronderin lainavertailun avulla voit säästää yhteensä jopa 9 868,86 euroa kuluissa ja koroissa! Kilpailuttaminen on helppoa, joten pienellä vaivalla voit saada massiiviset säästöt.
Muista, että lainatarjoukset ovat aina henkilökohtaisia. Hakijan taloudellinen tilanne, lainasumma ja laina-aika vaikuttavat tarjouksiin. Saat tietää oman korkosi lähettämällä hakemuksen. Voit saada siihen vastauksia nopeasti. Lähetä hakemus ja tutustu lainatarjouksiin!
Aloittavan yrityksen rahoitushaasteet
Yrityksen perustaminen on jännittävää ja innostavaa, mutta usein siihen liittyy myös monia taloudellisia haasteita. Alkuvaiheessa riittävän pääoman hankkiminen voi olla yksi suurimmista ongelmista. Yrityksellä saattaa olla huomattavia menoja jo ennen kuin liiketoiminnasta alkaa tulla tuloja.
Pankkilainan saaminen voi olla todella vaikeaa uudelle yritykselle, koska pankkien mielestä lainan myöntäminen on riskialtista ilman pitkää liiketoimintahistoriaa. Muita rahoitusvaihtoehtoja ovat julkiset rahoitusohjelmat, sijoittajat, joukkorahoitus ja vakuudettomat lainat.
Kannattaa panostaa hyvään liiketoimintasuunnitelmaan. Kun yrityksellä ei ole vielä paljon näyttöä toimivuudestaan, hyvin laadittu liiketoimintasuunnitelma voi auttaa vakuuttamaan potentiaaliset rahoittajat ja sijoittajat.
Alkuvaiheessa rahoitustarve voi olla yllättävän suuri, jos yritys tarvitsee toimitiloja, ajoneuvoja ja laitteita. Lisäksi markkinointiin on varattava rahaa, koska asiakkaat eivät välttämättä löydä yritystä ilman aktiivista mainontaa.
Aluksi yrityksen on selvittävä ilman merkittävää tulovirtaa. Siksi oman pääoman käyttö on suunniteltava huolellisesti. Tarkka rahoitussuunnitelma ja erilaisten rahoituslähteiden hyödyntäminen saattavat auttaa menestymään.
Hyödynnä TE-toimiston starttiraha
TE-toimiston myöntämän starttirahan tavoite on edistää työllistymistä ja uuden yritystoiminnan aloittamista. Starttiraha turvaa yrittäjän toimeentulon alussa, kun toiminta ei ole vielä vakiintunut. Starttirahaa voi saada enintään 12 kuukautta.
Starttiraha voidaan myöntää, jos hakijalla on riittävät valmiudet toimia yrittäjänä. Hakijalla pitää olla koulutusta tai kokemusta yrittäjyydestä. Hänellä pitää olla myös riittävä ammattitaito yrityksen toimialalla toimimiseen. Lisäksi yrittäjällä on oltava jo tarvittavat luvat, liiketilat, muu rahoitus ja liiketoimintasuunnitelma. Tarkemmat tiedot starttirahasta ja sen vaatimuksista löydät TE-palveluiden omilta nettisivuilta.
Starttirahan koko on noin 700 euroa kuukaudessa. Tukea ei tarvitse maksaa takaisin. Starttiraha on hyvä tuki, mutta yleensä se ei pelkästään riitä yrityksen perustamiseen. Sen lisäksi voidaan tarvita lainarahaa esimerkiksi laitteiden hankintaan, varaston täydentämiseen ja muiden perustamiskulujen kattamiseen.
Kilpailuta uuden yrityksen lainat Euronderissa
Yritysluottojen ja kasvurahoituksen kilpailuttaminen on todella tärkeää, koska lainanantajien korot ja muut kustannukset voivat vaihdella merkittävästi. Kilpailuttamalla voit löytää halvan lainan ja säästää paljon rahaa.
Euronderin kautta yrityslainojen hakeminen onnistuu sujuvasti. Palvelussamme vertailet useiden rahoitusyhtiöiden ja pankkien tarjoamia yrityslainoja yhdellä hakemuksella. Ensimmäiset lainatarjoukset voivat saapua jo muutamien minuuttien kuluttua. Saat kaikista tarjouksista ilmoituksen suoraan sähköpostiisi.
Vakuudetonta lainaa voi hakea täysi-ikäinen, jolla on luottotiedot kunnossa sekä säännöllisiä tuloja. Vakuuksia tai takaajia ei tarvita ollenkaan. Kun olet hoitanut raha-asiasi hyvin, lainanantajat voivat luottaa siihen, että pystyt maksamaan lainan takaisin ajallaan.
Usein kysytyt kysymykset lainaamisesta perustettavalle yritykselle
Mihin käyttötarkoituksiin lainaa voi saada?
Lainaa voi käyttää yrityksen perustamiseen, kalustohankintoihin ja markkinointiin.
Mikä on vakuudeton laina?
Laina, joka ei vaadi panttia tai vakuutta.
Miten vertailla lainoja?
Lainavertailu säästää kuluissa ja auttaa valitsemaan sopivimman vaihtoehdon.
Kuinka nopeasti lainan saa?
Laina voi olla tilillä jopa saman päivän aikana.
Voiko henkilökohtaisen lainan siirtää yritykselle myöhemmin?
Kyllä, lainan voi siirtää yrityksen nimiin rekisteröinnin jälkeen.
Voiko perustettavalle yhtiölle saada lainaa ilman Y-tunnusta?
Kyllä, lainaa voi hakea henkilökohtaisesti ennen yrityksen rekisteröintiä.









