Näin yrityslainan hakuprosessi etenee
Yrityslainan hakeminen voi olla avain menestykseen ja kasvuun yrittäjyyden eri vaiheissa. Joskus lainantarve syntyy liiketoiminnan alkumetreillä, toisinaan taas se voi nousta esille myöhemmin, kun yritystoimintaa halutaan kehittää. Yrityslainaa voi hakea suoraan pankeilta tai voit kilpailuttaa vakuudettoman yrityslainan kätevästi netissä Euronderin sivuilla.
Yrityslainaa voidaan tarvita esimerkiksi kasvuun ja laajentumiseen, kausivaihteluiden tasaamiseen tai investointien tekemiseen. Yrityksen tilanteesta riippumatta lainan ottamista kannattaa harkita tarkkaan. On tärkeää olla perillä lainan hakemiseen liittyvistä perusasioista ja valmistautua huolellisesti lainahakemuksen jättämiseen.
Mitä asioita pankit huomioivat, kun yritys hakee lainaa?
Yrityslainahakemuksen käsittelyssä pankit arvioivat useita tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, myönnetäänkö lainaa ja millä ehdoilla. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi seuraavat asiat:
Toimiala
Pankit ottavat aina selvää yrityksen toimialasta, liikeideasta ja riskeistä. Joillekin toimialoille lainaa myönnetään helpommin kuin toisille. Pankki tutustuu yrityksen toimintaan esimerkiksi tilinpäätöstietojen ja yrityksen verkkosivujen avulla.
Rahoituksen tarkoitus
Sinun on selitettävä pankille, mihin tarkoitukseen tarvitset lainaa, varsinkin jos olet hakemassa vakuudellista lainaa. Oletko tekemässä investointeja, hankkimassa käyttöpääomaa vai jotain muuta? Usein rahoitusta haetaan esimerkiksi koneiden ostoon tai juoksevien kustannusten kattamiseen. Pankki arvioi, tukisiko laina liiketoimintaa.
Yrityksen taloudellinen tilanne
Yrityksen taloudellinen tilanne on tietysti tärkeä seikka lainanhakutilanteessa. Pankit haluavat varmistaa, että laina pystytään maksamaan takaisin korkoineen. Siksi ne tarkastelevat yrityksen taloustietoja sekä arvioivat yrityksen maksukykyä ja vakavaraisuutta.
Yritykseltä voidaan pyytää esimerkiksi kirjanpidon kuukausiraportteja. Niillä voit todistaa, että laina ei vaaranna yrityksen kannattavuutta. Jos yrityksellä on maksuhäiriöitä, ei lainaa myönnetä.
Omistaja ja takaajat
Pankki voi vaatia lainalle vakuuden tai takaajan. Myös omistajien, jotka toimivat tarvittaessa lainan takaajina, taloudellista tilannetta arvioidaan. Omistajien luottotietojen pitää olla kunnossa.
Kilpailuta yrityslainat fiksusti netissä!
Kilpailuta yrityslainoja myöntävät rahoitusyhtiöt Euronder lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä yrityslainahakemus.
Yrityslainan hakemiseen kannattaa valmistautua huolellisesti
Yrityslainan hakemiseen kannattaa aina valmistautua huolellisesti, sillä hyvin suunniteltu hakuprosessi voi parantaa yrityksen mahdollisuuksia saada tarvitsemansa rahoitus.
Aloita hakuprosessi ajoissa
Älä jätä lainan hakemista viime hetkeen. Hakuprosessi voi nimittäin viedä aikaa ja lisäksi pankit arvostavat suunnitelmallisuutta. Pyri siis ennakoimaan rahoituksen tarvetta.
Aina tulevaisuuden ennustaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan rahoituksen tarve voi tulla yllättäen. Silloin voit hakea yrityslainaa ilman vakuuksia Euronderista. Rahat voi saada tilille parhaassa tapauksessa jo saman arkipäivän aikana.
Kokoa yrityksen taloustiedot
Hanki valmiiksi kaikki tarvittavat asiakirjat ja tiedot, kuten verotiedot, tilinpäätökset ja liiketoimintasuunnitelma. Kaikkien dokumenttien on oltava ajan tasalla ja hyvässä järjestyksessä. Kun tärkeät luvut ovat tiedossa heti, lainanhakuprosessi nopeutuu.
Rahoituspalvelut ja pankit haluavat varmasti tutustua yrityksen kannattavuuteen ja liiketoimintaan ennen lainan myöntämistä. Näin pyritään varmistamaan, että yritys pystyy suoriutumaan lainan maksuista. Selvitä keskeiset luvut jo etukäteen, jotta lainan hakeminen etenee sujuvasti.
Arvioi rahoituksen tarvetta ja investointien kannattavuutta
Mieti tarkasti, kuinka paljon tarvitset lainaa ja mihin tarkoitukseen aiot käyttää rahat. Mitä selkeämpi suunnitelma on, sitä vakuuttavampi olet lainanantajille.
Pohdi investointien tarpeellisuutta ja arvioi niihin liittyviä riskejä. Investointeihin liittyy aina mahdollisia riskejä, mutta toisaalta myös investointien tekemättä jättäminen voi olla riski yritystoiminnalle. Kannattavat investoinnit voivat auttaa yritystä kasvamaan ja kehittymään.
Suunnittele lainan takaisinmaksua
Pohdi jo etukäteen, miten yritys aikoo maksaa lainan takaisin. Laadi realistinen maksusuunnitelma, joka osoittaa, että yritys pystyy selviytymään lainanhoitokustannuksista.

Yrityslainan hakeminen Euronderin avulla
Yrityslaina kannattaa kilpailuttaa Euronderissa. Sinun tarvitsee täyttää ainoastaan yksi yrityslainahakemus ja voit sillä saada useita lainatarjouksia. Yrityslainan kilpailuttaminen on helppoa ja nopeaa ja se voi tuoda isot säästöt. Ensimmäiset lainatarjoukset voivat tulla pian.
Yritys voi hakea meidän kauttamme lainaa, jos kyseessä on suomalainen, kaupparekisterissä oleva yritys. Yrityksellä tai sen vastuuhenkilöillä ei saa olla maksuhäiriöitä.
Voit hakea Euronderin kautta yrityslainaa ilman vakuuksia enintään jopa 350 000 euroa. Tavallisesti yrityslainaa haetaan kuitenkin pienempiä summia, kuten 20 000 tai 80 000 euroa.
Lainan hakeminen on ilmaista, eikä hakemuksen tekeminen ja tarjouksiin tutustuminen velvoita ottamaan lainaa. Tarjouksiin on merkitty selkeästi kuukausierät, korot ja muut kulut. Voit vertailla tarjouksia rauhassa ja valita yrityksellesi parhaiten sopivan vaihtoehdon.
Kilpailuta yrityslainat fiksusti netissä!
Kilpailuta yrityslainoja myöntävät rahoitusyhtiöt Euronder lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä yrityslainahakemus.
Lainahakemukseen tarvitaan seuraavia tietoja
- Yrityksen perustiedot: Y-tunnus, yhteystiedot
- Lainasumma ja takaisinmaksuaika: Kirjoita hakemukseen minkä kokoisen lainasumman yritys tarvitsee ja millaisella maksuajalla se voisi maksaa lainan takaisin. Apuna sopivan laina-ajan arvioimisessa voit käyttää sivuiltamme löytyvää helppokäyttöistä lainalaskuria.
- Yrityksen taloudelliset tiedot: Taloudelliset tiedot ovat luonnollisesti tärkeässä osassa lainanhakutilanteessa. Pankki voi olla kiinnostunut esimerkiksi yrityksen tuloksesta ja kuukausittaisen liikevaihdon arviosta.
- Rahojen käyttökohde: Erityisesti kun kyseessä on vakuudellinen laina
Kuinka paljon yrityslainaa voi saada ilman vakuuksia?
Euronderin kautta voit hakea yrityslainaa ilman vakuuksia enintään jopa 350 000 euroa. Usein lainaa haetaan kuitenkin pienempiä summia. Sopiva lainan määrä riippuu aivan yrityksen rahoitustarpeista sekä taloudellisesta tilanteesta. On tärkeää hakea sellaista lainasummaa, joka täyttää yrityksen rahoitustarpeet ja jonka saa maksettua takaisin ongelmitta.
Yrityslainan korot ja kulut
Yrityksen taloudellinen tilanne vaikuttaa lainan korkoon. Vakaa kassavirta ja liiketoiminnan tulevaisuuden helppo ennustettavuus voivat tehdä lainan korosta alhaisemman. Jos sen sijaan yrityksen tulevaisuus ei ole niin helposti ennustettavissa tai sen maksukykyyn liittyy epävarmuuksia, korko on todennäköisesti korkeampi.
Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat kiinnostuneita yrityksen maksuhistoriasta. Jos yrityksen raha-asiat on hoidettu menneisyydessäkin hyvin, luotonantaja voi luottaa paremmin siihen, että tämäkin velvoite maksetaan korkoineen ajallaan. Laskujen tai verojen maksussa myöhästely sen sijaan ei herätä luottamusta. Maksuhäiriömerkinnät estävät lainan saamisen yleensä kokonaan.
Lisäksi korkoon voivat vaikuttaa lainan koko ja maksuaika. Yleensä pienissä ja lyhytaikaisissa lainoissa on korkeampi korko. Isommassa, pitkäaikaisessa lainassa voi olla edullisempi korko, mutta toisaalta korkoja kertyy pidemmältä ajalta.
Usein kysyttyjä kysymyksiä yrityslainan hakuprosessista:
Voiko uusi yritys hakea yrityslainaa?
Uusi yritys voi hakea yrityslainaa, jos sillä on Y-tunnus. Joillakin pankeilla voi olla vaatimuksena, että yritys on ollut toiminnassa jonkin aikaa ennen kuin lainaa voidaan myöntää. Jos Y-tunnusta ei vielä ole, yrittäjä voi hakea lainaa omiin nimiinsä yritystoiminnan käynnistämistä varten.
Tarvitaanko yrityslainalle vakuuksia?
On olemassa sekä vakuudellisia että vakuudettomia yrityslainoja. Vakuudelliselle yrityslainalle tarvitaan vakuuksia. Vakuudettoman yrityslainan taas saa ilman vakuuksia.
Tarvitaanko yrityslainalle takaajia?
Joissakin tapauksissa vakuudettomalle yrityslainalle tarvitaan takaaja. Takaajana toimii yleensä yrittäjä itse, joka siis ottaa vastuun lainasta, jos yritys ei pysty maksamaan sitä takaisin.
Mikä on lainan takaisinmaksuaika?
Euronderin kautta haettujen yrityslainojen takaisinmaksuaika on 1-48 kuukautta.
Kuinka pitkä prosessi yrityslainan hakeminen on?
Yrityslainan hakuprosessin pituus vaihtelee pankista riippuen. Usein ainakin vakuudettomissa lainoissa hakuprosessi on nopea ja lainapäätös voidaan tehdä muutamassa päivässä.
Mitkä ovat tyypilliset rahoitustarpeet, joita varten yritykset hakevat lainaa?
Yritys voi hakea lainaa esimerkiksi liiketoiminnan käynnistämiseen, kasvun tukemiseen, investointeja varten tai käyttöpääoman tarpeen vuoksi.
Millaisia tietoja yrityslainahakemukseen tarvitaan?
Yrityslainahakemukseen tarvitaan yleensä ainakin seuraavia tietoja: Y-tunnus, yrityksen taloudelliset tiedot, yrittäjän tiedot, mahdolliset vakuudet ja takaukset, lainasumma ja maksuaika.
Miten vertailla erilaisia lainatarjouksia ja valita sopiva?
Vertaile tarjousten hintoja ja ehtoja toisiinsa. Kiinnitä huomiota erityisesti todelliseen vuosikorkoon. Valitse edullinen, yrityksesi tarpeisiin sopiva laina.
Saako yrityslainahakemukseen vastauksen nopeasti?
Tämä vaihtelee lainanantajasta riippuen. Kun teet yrityslainahakemuksen Euronderissa, voit saada hakemukseen vastauksia jo saman päivän aikana.
Miten valita paras lainanantaja yrityksen tarpeisiin?
Paras lainanantaja löytyy vertailemalla. Täytä ilmainen lainahakemus Euronderissa, niin tavoitat useita pankkeja ja muita luotonmyöntäjiä. Voit saada lukuisiai yrityslainatarjouksia yhdellä maksuttomalla hakemuksella.









