Kryptovaluuttoihin sijoittaminen alkaa aina siitä, että etsit itsellesi sopivan sijoituskohteen ja paikan mistä ostaa kryptovaluuttaa. Tällä hetkellä on tarjolla monia erilaisia pörssejä sekä kryptovaluuttoja.

Yksinkertaisimmillaan talletat rahaa ja ostat kryptovaluuttaa. Se ei ole sen erikoisempaa kuin esimerkiksi osakkeen ostaminen. Toki kryptovaluuttaan sijoittaminen pitää sisällään monia muitakin asioita, joita sivuamme tässä artikkelissa.

Lue lisää kryptovaluuttoihin sijoittamisen aloittamisesta.

Mitä kryptovaluutat ovat?

Kryptovaluutat ovat digitaalisia tai virtuaalisia valuuttoja, jotka käyttävät kryptografiaa turvallisuuden takaamiseksi. Ne toimivat usein ilman mitään keskuspankkia tai keskitettyä valvontaa ja niiden siirrot tapahtuvat suoraan eri osapuolten välillä ilman välikäsiä tai luottamusta.

Kryptovaluutta perustettiinkin alun perin korvaamaan nykyistä rahajärjestelmää, koska keskuspankit voivat kontrolloida rahan kiertoa asettamalla esimerkiksi korkoja sekä tekemällä uutta rahaa tyhjästä. Kryptovaluutta toimii täysin sen mukaan, mitä sen koodiin on kirjoitettu eikä tuosta noin vain voi ohjata sen toimintaa tai tehdä uusia kolikoita tyhjästä.

Kaikki kryptovaluutat eivät tietenkään ole samanlaisia vaikka niiden toiminta perustuukin tietokonekoodiin. Joitain kryptovaluuttoja voi tulla loputon määrä markkinoille, mutta esimerkiksi tällä hetkellä suosituin ja tunnetuin kryptovaluutta Bitcoin ei ole sellainen. Bitcoinin määrä voi olla korkeintaan 21 miljoonaa kappaletta, joista 20 miljoonaa kappaletta on jo valmistettu eikä montaa ole enää mahdollista valmistaa.

Kryptovaluuttojen toimintaan ei myöskään ulkopuoliset tahot voi vaikuttaa, kuten esimerkiksi rahan siirtämiseen pankin toimesta. Pankki voi esimerkiksi estää rahan nostamisen tai siirtämisen pankkitililtäsi, mutta hajautetussa lohkoketjussa toimivaa kryptovaluuttaa ei voi kukaan estää tai kontrolloida.

Kryptovaluuttojen keskeisimmät luonteet:

  • Hajautettu
  • Kryptografia
  • Anonyymius
  • Välikädetön
  • Kansainvälinen ja digitaalinen luonne
  • Rajoitettu tarjonta
  • Läpinäkyvyys

Ensimmäinen ja tunnetuin kryptovaluutta oli Bitcoin, joka julkaistiin vuonna 2009. Sen jälkeen on syntynyt kymmeniä tuhansia erilaisia kryptovaluuttoja, joita kutsutaan alt-coineiksi (vaihtoehtoinen kolikko). Tunnettuja kryptovaluuttoja ovat esimerkiksi Ethereum, XRP, Litecoin, Chainlink tai Polygon.

Kannattaa pitää mielessä, että kryptovaluutat ovat spekulatiivisia sijoituksia ja niiden arvo on erittäin epävakaa. Niiden käyttämiseen sekä sijoittamiseen liittyy erilaisia riskejä, joita tulee ottaa huomioon sekä tehdä perusteellinen tutkimus ja harkita esimerkiksi asiantuntijan konsultaatiota ennen sijoittamista.

Osta kryptovaluutaa

Yksinkertaisin tapa käydä kauppaa kryptovaluutoilla on tietenkin ostaa kryptovaluuttaa. Kryptovaluuttojen määrä alkaa olemaan jo yli 20 000 kappaletta, joista suurin osa ei ole tavallisessa, keskitetyssä pörssissä myynnissä. Mikäli kaikista uusimpia ja suuremman riskin sijoituksia haluaa tehdä, niin niihin tulee käyttää hajautettua pörssiä.

Vaikka hajautettu pörssi ja suuri riski kuulostaa houkuttelevalta, niin kryptovaluuttoja voi luoda käytännössä kuka tahansa. Varsinkin uusia ja pienempiä projekteja luodaan jatkuvasti ja mikäli et tee taustatutkimusta kunnolla, voit joutua huijauksen uhriksi ja menettää rahasi. Kannattaa varsinkin uutena sijoittajana keskittyä tunnetumpiin kryptovaluuttoihin, joita löytyy useimmista pörsseistä helposti.

Suosituimmat kryptopörssit

  • Kryptot: Yli 250 erilaista kryptovaluuttaa.
  • Asiakastuki: Asiakaspalvelu saatavilla 24/7, useita kieliä.
  • Kaupankäyntikulut: Alkaen 0,40 % per toimeksianto.
  • Kryptot: Yli 600 erilaista kryptovaluuttaa.
  • Asiakastuki: Asiakaspalvelu saatavilla 24/7, useita kieliä.
  • Kaupankäyntikulut: Alkaen 0,1 % per toimeksianto.
  • Kryptot: Yli 20 erilaista kryptovaluuttaa.
  • Asiakastuki: Asiakaspalvelu suomeksi ja englanniksi.
  • Kaupankäyntikulut: Tyypillisesti noin 1% per toimeksianto.
  • Kryptot: Yli 40 erilaista kryptovaluuttaa.
  • Asiakastuki: Asiakaspalvelu saatavilla useilla kielillä.
  • Kaupankäyntikulut: Ei perinteisiä kaupankäyntikuluja.
  • Kryptot: Keskittyy pääasiassa suurimpiin kryptovaluuttoihin.
  • Asiakastuki: Suomenkielinen asiakaspalvelu, arkisin.
  • Kaupankäyntikulut: 2 % per toimeksianto.
  • Kryptot: Yli 100 erilaista kryptovaluuttaa.
  • Asiakastuki: Asiakaspalvelu englanniksi.
  • Kaupankäyntikulut: Vaihtelee 0,50 % ja 3,99 % välillä.

• Jos tarvitset tarkempia ja ajankohtaisia tietoja kustakin pörssistä, suosittelemme vierailemaan niiden virallisilla verkkosivuilla tai ottamaan yhteyttä niiden asiakaspalveluun. Tämä varmistaa, että saat kaikista luotettavimmat ja ajantasaisimmat tiedot.

Sijoita kryptovaluuttayrityksiin

Kryptovaluuttaan sijoittaminen onnistuu välillisesti myös yrityksiin sijoittamalla. Useiden menestyneiden kryptovaluuttojen takana on kuitenkin yritys, joten kryptovaluuttojen sijaan voit ostaa sitä rakentavan yrityksen osakkeita tai yrityksen osakkeita, jotka kehittävät kryptovaluuttoja sekä niihin liittyviä sovelluksia.

Yksi hyvä esimerkki on Amerikan pörssiin listautunut Coinbase, joka on kryptovaluuttapörssi. Kryptovaluuttapörssin toimintaa tukemalla sekä yrityksen osakkeita ostamalla voit käydä kauppaa välillisesti kryptovaluutoilla. Vaikka se ei ole sama asia, niin voit ostaa samalla tavalla osakkeita ja tukea kryptovaluuttojen arvonnousua.

Osta kryptovaluuttarahastoja

Kryptovaluuttarahastot ovat lähes samalla tavalla rakennettuja, kuin osakkeet, mutta eivät aivan. Niitä voi ostaa joistain pörsseistä osakkeiden tapaan, mutta ne eivät ole osuuksia yrityksistä. Rahastojen arvo perustuu kryptovaluuttoihin ja niiden arvojen muuttumiseen.

Jos kryptovaluuttojen arvo laskee, niin silloin rahasto menettää arvoaan. Rahaston arvo määräytyy sitä sisältävien kryptovaluuttojen arvon mukaisesti ja näin ollen kannattaa valita rahasto, jonka kryptovaluutat näyttävät omaan silmääsi parhaalta.

Aloita kryptovaluuttojen louhinta

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen voi olla myös louhintaa. Vaikka suoraan et osta kryptovaluuttaa, niin ostat laitteen, jota voidaan käyttää uusien kryptovaluuttojen tekemiseen. Saat siis itsellesi käytännössä uusia kryptovaluuttoja tekevän laitteen ja sitä kautta olet sijoittanut kryptovaluuttoihin.

Voit käydä kauppaa palkkioksi saaduilla kryptovaluutoilla ja sitä kautta kryptovaluutat ovat tulleet sinulle sijoittamismielessä. Palkkioilla ei tarvitse edes käydä kauppaa vaan voit pitää niitä itselläsi tallessa. Viime vuosien aikana kryptovaluutoilla on voinut tehdä suuria voittoja, joten kannattaa miettiä myykö niitä vai ei.

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen pörssissä

Yksinkertaisin tapa sijoittaa kryptovaluuttoihin on pörssissä, joita löytyy jo ympäri maailmaa satoja erilaisia. Pörssejä löytyy niin Suomesta kuin Amerikastakin ja voit tehdä miltei jokaiseen niistä tilin ilmaiseksi. Sinun tarvitsee vain tallettaa varoja pörssiin, mikäli haluat käydä kauppaa kyseisessä kryptovaluuttapörssissä.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että kaikki pörssit eivät tarjoa samalla tavalla kryptovaluuttoja kaupaksi. Joissain pörsseissä voi olla 10 kryptovaluuttaa ja toisessa pörssissä voi olla esimerkiksi 250 erilaisia kryptovaluuttoja. Mitä suurempi pörssi on, sitä todennäköisempää se kuitenkin on, että sieltä ostettu kryptovaluutta on tutkittu ja varmennettu.

Pörsseissä voi tehdä myös muitakin asioita, kuin pelkästään sijoittaa kryptovaluuttoihin. Monet pörssit tarjoavat erilaisia korkotuotteita tai mahdollisuuksia ostaa esimerkiksi vivutettuja rahoitustuotteita. Niiden kanssa kannattaa kuitenkin olla huolellinen, jotta varmasti tietää mitä on ostamassa.

Valitse kryptovaluuttapörssi

Kaikki alkaa valitsemalla sopiva kryptovaluuttapörssi, jonka avulla voidaan aloittaa kryptovaluuttaan sijoittaminen. Kryptovaluuttoihin sijoittamisessa kannattaa miettiä minkälaiset omat tarpeet ovat sekä miten kokenut sijoittaja on kyseessä. Jos tiedät esimerkiksi osakkeiden sijoittamisessa sekä muissa kehittyneemmissä rahoitustuotteissa enemmän, niin voi olla että tarvitset siihen oikean pörssin.

Kannattaa myös lukea kryptovaluuttoihin sijoittamisesta etukäteen ja etsiä itselleen sopivia sijoituskohteita. Sen perusteella voit valuta myös kryptovaluuttojen myyntipaikan, koska jokaista kryptovaluuttaa ei myydä kaikissa pörsseissä. Siihen voi vaikuttaa kyseisen valtion rajoitukset tai kryptovaluuttapörssin puutteellinen teknologia, joka ei mahdollista kyseisiä kryptovaluuttoja. Voi olla ettei kryptovaluutat ole turvallisia ja sen vuoksi niitä ei myydä jokaisessa pörssissä.

Perusta käyttäjätunnus

Käyttäjätunnuksen perustaminen vaatii jokaiseen kryptovaluuttapörssiin vahvan tunnistautumisen asiakkaalta. Pörssit ovat viranomaisten seurannassa, joten jokainen asiakas tulee tunnistaa mm. rahanpesun estämiseksi. Usein pörssi saattaa vaatia esimerkiksi selfietä ja kopiota laskusta, missä näkyy sinun tietosi selkeästi.

Tietoja ei suoraan käytetä mihinkään, mutta prosessi on käytännössä samanlainen, kuin pankeilla. Heidän tulee tietää kenellä on tili heidän järjestelmäänsä. Hajautetut pörssit ja lompakot ovat hieman helpompia tunnistautumisen puolelta, mutta varoja ei todennäköisesti saa kotiutettua euroiksi ilman pörssiä välikätenä.

Talleta varoja

Varojen talletus on usein pankkisiirtona täysin kuluton, mutta monissa pörsseissä suoraan debit tai credit kortilta siirtäessä voit joutua pulittamaan ison välityspalkkion pörssille. Joissain pörsseissä on jopa 3,9% komissio korttimaksuissa, mikä on erittäin suuri verrattuna yleensä ilmaiseen pankkisiirtoon.

Pankkisiirto onnistuu nykypäivänä todella nopeasti ja se voi näkyä jopa tunnin kuluessa siirron tekemisestä. Kovin nopeita päätöksiä ei kannata välttämättä tehdä, joten kannattaa siirtää tarpeeksi ajoissa varat omalle tilille, mikäli haluaa säästää kustannuksissa.

Valitse kryptovaluutta mitä ostaa

Kun olet vihdoin saanut varat tilillesi, voit käydä kauppaa kryptovaluutoilla. Tutustu rauhassa kryptovaluuttojen kirjoon valitsemassasi pörssissä ja katso mihin kryptovaluuttoihin voi sijoittaa. Kryptovaluuttojen kurssit määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan, joten ne voivat vaihdella merkittävästi eri kryptovaluuttojen välillä.

Voit ostaa myös muita kryptovaluuttoja samalle tilille, jopa muutamilla euroilla. Joissain pörsseissä kulut ovat suhteessa yhtä suuret ostat sitten mitä tahansa kryptovaluuttaa, joten monia erilaisia voi ostaa itselleen ja jakaa riskiä eri kryptovaluuttojen välille.

Osta kryptovaluuttaa

Kun sopiva kryptovaluutta tai kryptovaluutat on löydetty, voit sen jälkeen käydä kauppaa ja ostaa niitä tilillesi. Talletat usein esimerkiksi euroja tilille siirtämällä niitä pankistasi tai voit ostaa suoraan talletuksen yhteydessä esimerkiksi digitaalista valuuttaa, jonka avulla voit käydä kauppaa eri kryptovaluuttojen välillä.

Voit ostaa kryptovaluuttojen lisäksi myös erilaisia johdannaisia, jotka ovat suuremman riskin sijoituksia, mutta voitot ovat mahdollisesti suurempia. Voit esimerkiksi ostaa 20x vivutettuja sijoitustuotteita, mikä tarkoittaa sitä, että 1% nousu onkin 20% nousu. Se menee myös toiseen suuntaan eli jos kryptovaluutan arvo tässä tapauksessa laskisi 5%, menettäisit kaikki varasi.

Säilytä kryptovaluuttaa lompakossa

Kryptovaluuttojen ostamisen jälkeen voit säilyttää varoja lompakossasi, siirtää niitä toiseen lompakkoon, vaihtaa niitä muihin kryptovaluuttoihin tai jopa pantata niitä lompakostasi pörssiin. Moni pörssi tarjoaa vaihtoehtoja pantata kryptovaluuttaa muutamia kuukausia tai pidempiä aikoja, jolloin voit saada sijoitetulle pääomalle jopa 10% vuosikoron.

Pystyt myös lähettämään ostamasi kryptovaluutat toiseen lompakkoon, esimerkiksi kylmälompakkoon turvaan. Pörssit ovat turvallisia paikkoja säilyttää kryptovaluuttaa, mutta saat täysin itsenäisen hallinnoinnin omille sijoituksillesi, mikäli siirrät varasi kylmälompakkoon säilöön.

Miten aloittaa kryptovaluuttojen sijoittaminen? Lue käytännön opas aloittelijalle: näin valitset alustan, hajautat riskit ja vältät yleisimmät virheet.

Kannattaako kryptovaluuttoihin sijoittaminen?

Markkinatilanne vuonna 2025 on selvästi edellisiä vuosia kehittyneempi ja vakiintuneempi, mutta riskejä riittää edelleen. Alla päivitetty katsaus tilanteeseen.

Bitcoin on tällä hetkellä vahvasti yli 100 000 dollarissa, ja sen arvo on noussut huomattavasti viime vuosina . Esimerkiksi toukokuun lopulla kurssi nousi ennätystasolle noin 111 970 dollariin. Asiakkaat ja instituutiot ovat huomioineet tämän, ja yhä useammat yritykset ovat ottaneet bitcoineja uuteen kassavarantoonsa.

Markkinan aaveet ovat kylläkin monitasoisia. Bitcoin on välillä tehnyt korjauksia, esimerkiksi noin 7 % laskuja maaliskuussa , mutta yleinen trendi on edelleen nousujohteinen. Monien ennusteiden mukaan kurssi voi jopa kaksinkertaistua vuoden loppuun mennessä, ja skenaariot liikkuvat välillä 150 000–250 000 dollaria. On jopa hyvin harvoja uskomuksia, että Bitcoin voisi huipussaan hipoa 350 000 dollaria.

Taustalla vaikuttaa vahva institutionaalinen hyväksyntä – spot‑ETF:t ovat avanneet pankit ja sijoittajat, ja regulaatio on euroopassa selkiytynyt . Erityisesti Yhdysvalloissa Trumpin hallinnon odotetaan tukevan kryptovaluuttojen omistusta ja sääntelyä, mikä parantaa luottamusta alaan.
Altcoin‑puolella samat lainalaisuudet pätevät – suuret nousut ovat mahdollisia, mutta yhdessä krypton nousun kanssa myös niiden heilunta on herkkää. Stabilointia tuovat stablecoin‑tuotteet, tokenisoidut varat ja laajempi rahoitusleikkaus, mikä lisää pelejä institutionaalisille sijoittajille .
On kuitenkin syytä muistaa, että kryptomarkkinoilla liikutaan edelleen riskialueella. Volatiliteetti on korkea, ja regulaatio voi muuttua nopeasti. Yksi vakava hakkerointitapaus voi heilauttaa kokonaisia sektoreita.

Onko nyt hyvä aika sijoittaa? Vastaus riippuu sijoittajan riskinsietokyvystä. Jos haluat hajauttaa salkkua, olet valmis hyväksymään korkean volatiliteetin ja puolustamaan sijoitustasi pitkällä aikavälillä, nyt voi olla otollinen hetki pienelle altistukselle. Monet asiantuntijat suosittelevat 2–5 % salkusta kryptovaluuttoihin, jos tavoitteena on pitkä aikaväli. Toisaalta jos vaikutuksen ei halua olla negatiivisesti muutama-arvosuhteessa, kannattaa edetä varovaisesti.

Jos sen sijaan et siedä hintojen nopeita muutoksia, et tarvitse sijoituksia vuoden sisällä tai haluat säilyttää pääoman vakaana, kryptot eivät ehkä sovellu sinuun. Markkinoilla on nähty jo kaksi isoa romahdusta (2021 sekä 2022), vaikka ennusteiden mukaan nousu voi jatkua. Rahasi voi olla paremmassa turvassa matalamman riskin sijoituksissa. Kryptot ovat houkutteleva mahdollisuus, mutta vaativat kypsää suhtautumista. Nyt ei ole neuvoa, ”sijoita kaikki” — mutta harkittu, pieni osuus hyvin hajautetusta salkusta voi olla perusteltava valinta.

Kuinka paljon tarvitsen rahaa sijoittamiseen?

Kryptovaluuttaan sijoittaminen onnistuu pienelläkin summalla. Esimerkiksi Bitcoin on jaettu sataan miljoonaan osaan, joita kutsutaan Bitcoin perustajan (Satoshi Nakamoto) mukaan Satosheiksi. Jos yksi Bitcoin olisi sadan miljoonan euron arvoinen, olisi yksi Satoshi silloin euron. Eli tällä hetkellä voit ostaa maailman tunnetuinta kryptovaluuttaa jopa muutamalla kymmenellä sentillä.

Joissain kryptovaluuttapörsseissä saattaa olla teknisten tekijöiden vuoksi rajoitteita, ettet voi ostaa kryptovaluuttaa liian pienellä summalla. Minimisumma voi olla esimerkiksi 5 tai 10 euroa, mutta se on kuitenkin todella pieni summa verrattuna kokonaisen kryptovaluutan ostamiseen. Voit aloittaa kryptovaluuttoihin sijoittamisen pienellä summalla ja katsoa rauhassa miten sen arvo kehittyy.

Mitä enemmän olet valmis sijoittamaan, sitä enemmän kryptovaluuttojen arvon nouseminen hyödyttää sinua. Kryptovaluutat ovat siitä mielenkiintoisia, että oikeaa kryptovaluuttaa ostamalla jopa kymmenien eurojen sijoitus voi tuoda sinulle suuria tuottoja valitsemalla oikean sijoituskohteen. Jokainen sijoittaja voi tehdä kuitenkin omat päätöksensä siitä mihin laittaa rahansa ja katsoa mihin markkina-arvo kehittyy.

Muista kuitenkin se, että digitaalisessa muodossa olevia kryptovaluuttoja on ollut vasta vajaa 15 vuotta ja markkinoilla on jo valtava määrä erilaisia kryptovaluuttoja. Niiden arvo voi muuttua erittäin nopeasti ja kryptovaluutan estäminen on tapahtunut jo monen eri valtion toimesta. Kryptovaluutan kanssa kannattaa olla erittäin huolellinen ja tutustua tarkkaan mihin aikoo rahansa sijoittaa.

Mitä kannattaa tutkia kryptovaluutasta ennen sijoittamista?

Digitaalinen valuutta on huomattavasti helpompaa tehdä, kuin mitään fyysistä. Esimerkiksi sinä itse voisit kopioida Bitcoinin koodin ja muuttaa jokaisen Bitcoin sanan Catcoiniksi ja saada siitä itsellesi oman kryptovaluutan. Toki prosessi on hieman hitaampi, mutta nykypäivänä uusia kryptovaluuttoja on helppo tehdä ja niitä julkaistaan jatkuvasti uusia.

Mistä sitten tietää onko kryptovaluutan ostaminen turvallista ja mitä kannattaa tutkia tarkemmin? Moni huijari on jo kehittynyt omissa prosesseissaan niin hyväksi, että siitä ei välttämättä edes tiedä mikä on totta ja mikä ei. Joitain tarinoita on julkaistu netissä, missä ihmiset ovat myyneet omia henkilötietojaan kymmenillä euroilla, jotta heidän tietonsa menee kryptovaluutan ”tiimiksi”.

Hyväksi onneksi kryptovaluutan tiedot ovat lohkoketjussa julkisesti esillä, jotta sieltä pääsee tarkistamaan mm. kuinka iso osuus kenelläkin on omistuksessa, milloin sitä on ostettu ja onko sitä myyty sekä monia muita tärkeitä asioita. Mitään kryptovaluuttaa ei kannata ostaa ilman tarkempaa tutkimista, koska on erittäin suuri todennäköisyys menettää varallisuus valitsemalla vääriä kryptovaluuttoja.

Kryptovaluuttojen kurssit voivat vaihdella päivittäin todella hurjia lukuja, mutta se ei suoraan tarkoita sitä, että ne olisivat huijaus. Kryptovaluuttojen arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, joten voi olla että sitä on vain mainostettu paljon sekä uudet pörssit ovat saaneet projektia myyntiin.

Lue tästä: Miten aloittaa kryptovaluuttojen sijoittaminen

Tekniset tiedot

Mikä on kryptovaluutan konsensusmekanismi, eli millä tavalla lohkoketjun toimintaa ylläpidetään. Onko se proof-of-stake vai proof-of-work? Miten se vaikuttaa kryptovaluutan mahdolliseen tulvaisuuden kehitykseen? Konsensusmekanismi on tärkeä ja esimerkiksi Bitcoin on saanut merkittävästi huonoa julkisuutta sen sähkönkulutuksen vuoksi.

Lue myös kryptovaluuttojen julkaisema whitepaper. Se pitää sisällään projektin virallisen dokumentaation ja antaa syvällistä tietoa siitä, mihin kryptovaluutta projektina pyrkii, miten se aikoo saavuttaa tavoitteensa sekä millainen teknologia sen taustalla löytyy.

Tiimi/tausta

Tiimi kannattaa tarkastella ennen kryptovaluuttaan sijoittamista. Kannattaa katsoa ketkä ovat projektin takana, onko tiimillä aiempaa kokemusta tai näyttöä alalta sekä ovatko tiimin jäsenet helposti tavoitettavissa ja avoimesti esillä. Mikäli ihmiset eivät esiinny omilla kasvoillaan, kannattaa silloin miettiä tarkkaan.

Vaikka näyttäisi siltä, että kryptovaluutan takana on oikea tiimi, niin se ei välttämättä riitä nykypäivänä. Tiimien henkilötietoja myydään halvalla netissä ja joku on voinut antaa omat kasvonsa käytettäväksi projektiin tai ne on voitu myös varastaa sinne. Tiimi on hyvä tutkia, mutta se ei ole ainoa asia, jota kannattaa pitää silmällä.

Yhteisö

Kannattaa tutustua kryptovaluutan yhteisöön. Mitä enemmän ja aidompaa keskustelua yhteisössä on, sitä varmemmin tiedät siellä olevan aitoja sijoittajia, eikä pelkästään tietokone juttelemassa keskenään. Vaikka kryptovaluutan arvon ei pitäisi määräytyä yhteisön mukaan, niin sillä on usein iso rooli kryptovaluutan arvon muutoksessa.

Yhteisö voi olla aktiivinen ja sen laajuus voi ulottua moniin eri kanaviin. Kannattaa kuitenkin varmistaa vielä minkälaista sisältöä yhteisössä tuotetaan. Ovatko keskustelut asiallisia ja näyttävätkö ihmiset uskovan projektin tulevaisuuteen sekä uusiin kehitysmahdollisuuksiin. Sillä voi kuitenkin olla suuri merkitys siihen, miten hyvin projektin tulevaisuus kehittyy vuosien varrella.

Rahoitus ja talous

Viime vuosien aikana suurimmat menestyjät kryptovaluutoissa ovat uudet projektit, joilla on ollut suuri rahoitus taustalla. Kannattaa siis tutustua lähinnä siihen, että onko projekti saanut ulkopuolista rahoitusta ja jos on, niin ketkä ovat olleet rahoittajina?

Millä tavalla projektin kryptovaluutat tai tokenit on jaettu, eli mikä osuus on mennyt tiimille, mikä myyntiin, mikä varantoihin ja mikä yleiseen jakoon. Jos suurin osa kolikoista on jaettu tiimille ja myyty ennakkomyynnissä, on silloin suuri todennäköisyys siihen, että kun myynti alkaa julkisesti, niin alussa sijoittaneet tulevat myymään omistuksensa.

Käyttötarpeet

Mieti ratkaiseeko kryptovaluutta jonkin olemassa olevan tarpeen ja onko sillä millainen käyttötarkoitus. Kryptovaluutan käyttötarkoitus kertoo sen potentiaalisesta kohderyhmästä ja siitä, miten laajalle se voi levitä tulevaisuudessa. Mitä aiemmassa vaiheessa siihen sijoittaa, sitä enemmän se voi tulla kehittymään.

Moni kryptovaluutta keskittyy joihinkin olemattomiin käyttötarkoituksiin ja niillä ei tule koskaan olemaan hyvää tulevaisuutta sen vuoksi. Kannattaa siis katsoa tarkkaan mitä kryptovaluutat tekevät ja mitä niiden kautta tulee tulevaisuudessa mahdollisesti saavuttamaan.

Kryptovaluuttoihin sijoittamiseen liittyvät riskit

Tällä hetkellä kryptovaluuttoihin liittyvät tietoturvaiskut sekä hakkeroinnit ovat vähentyneet viime vuosiin verrattuna, mutta uusia hyökkäyksiä julkaistaan jatkuvasti. Rahaa voi menettää tietenkin osakepörssissäkin, mutta kryptovaluuttoihin kohdistuneet hyökkäykset ovat huomattavasti yleisempiä sekä nopeampia.

Kryptovaluuttaan sijoittaminen ei ole riskitöntä ja on olemassa aina mahdollisuus menettää kaikki varansa, mikäli ei ole tarkkana sijoittamisen kanssa. Muutamilla virheillä voit menettää kaiken ja vuosien säästöt voivat valua hukkaan.

Kuitenkin kuten missä tahansa sijoituksissa realisoit tappiosi vasta silloin, kun päätät myydä. Jos olet ostanut kalliilla hinnalla ja sijoituksen arvo laskee, sinun ei tarvitse myydä sitä. Voi olla että sen nousemisessa menee muutama vuosi, mutta muutaman vuoden odottelu voi voittaa tuhansien eurojen tappion.

Kryptovaluuttojen teknologia on hieman erilainen perinteisiin sijoituksiin verrattuna, joten siinä tulee ottaa huomioon muitakin tekijöitä, kuin pelkästään arvon laskemiseen liittyvät asiat.

Volatiliteetti

Volatiliteetti tarkoittaa kurssin nopeaa muuttumista. Kryptovaluuttoihin sijoittaminen saattaa aiheuttaa kylmää hikeä sijoittajan otsalle, sillä sijoitusten arvo voi muuttua jopa kymmeniä prosentteja päivän aikana huonolla tuurilla. Se voi myöskin muuttua positiiviseen suuntaan yhtä nopeasti, joten sijoituksilla voi tehdä nopeasti voittoa.

Nopeasti muuttuva kurssi voi tarkoittaa sitä, että jos ostat sijoituksia rahalla, mitä et voi hävitä, niin olet lyhyessä aikavälissä pulassa rahojen kanssa. Kannattaa sijoittaa vain niin paljon kuin olet valmis häviämään ja olla maltillinen jos nopeita kurssimuutoksia sattuu syntymään.

Tietoturvariskit

Kiinnitä huomiota myös kryptovaluuttojen tietoturvariskeihin, sillä varsinkin hajautettuja pörssejä saatetaan käyttää usein huijauksissa. Kryptovaluutta voi olla myös itse riskaabeli ja antaessasi hyväksynnän vaihtaa tuntematonta kryptovaluuttaa voi sen haltija saada oman tilisi käyttöönsä ja tyhjentää samalla tilisi.

Samanlainen tietoturvariski liittyy myös kryptovaluuttojen säilyttämiseen tarkoitettujen lompakoiden tietojen varastoinnista. Tapauksia on olemassa, joissa tietokoneen muistioon tallennettujen salasanojen avulla on päästy tyhjentämään käyttäjän varallisuus, koska tietokoneen tietoturvallisuus on rikkoutunut.

Käyttöönotto ja kilpailut

Uusia kryptovaluuttoja luodaan jatkuvasti ja tällä hetkellä voi vaikuttaa, että kyseiseen kryptovaluuttaan sijoittaminen on hyvä ajatus, mutta muutaman kuukauden tai vuoden päästä huomaatkin, ettei sillä ollut mitään pohjaa. Kryptovaluutan kurssi voi mennä todella alas, jos kukaan ei käytä sitä tai hyödy siitä millään tavalla.

Moni idea saattaa kuulostaa hyvältä, mutta niissä ei ole välttämättä mitään järkeä. Jos nopeaa voittoa haluaa ja suuren riskin, niin silloin voi kokeilla jotain uudempaa, mutta riskit pitää tiedostaa ja selvittää ennen sijoittamista.

Yksityisen avaimen menetys

Käyttäessäsi kylmälompakkoa (esim. Ledger tai Trezor), sinä itse hallitset omaa yksityistä avaintasi – eli digitaalista avainta, jolla pääsee käsiksi kryptovaluuttoihin. Tämä avain on kuin kassakaapin avain: jos hukkaat sen, et enää pääse käsiksi kryptovaluuttoihisi.

Toisin kuin kryptopörsseissä, joissa voit palauttaa tilisi sähköpostin tai salasanan avulla, kylmälompakossa yksityisen avaimen menetys tarkoittaa sijoitusten pysyvää menetystä. Kukaan – ei valmistaja, ei pörssi eikä mikään viranomainen – voi palauttaa kadonnutta yksityistä avainta.

Siksi on äärimmäisen tärkeää säilyttää yksityinen avain (tai sen varmuuskopio, kuten 12–24 sanan palautuslause) turvallisessa ja fyysisesti suojatussa paikassa, kuten paloturvallisessa kassakaapissa.

  • Jos menetät yksityisen avaimesi → et pääse enää varoihisi käsiksi.
  • Kylmälompakossa vastuu on täysin sinulla, toisin kuin pörsseissä.
  • Säilytä palautuslause turvassa, älä ota siitä digikopioita tai jaa sitä kenellekään.

Miten aloittaa kryptovaluuttojen sijoittaminen? Miten aloittaa kryptovaluuttojen sijoittaminen Euronder vertailupalvelu

Sääntely ja lainsäädäntö

Tällä hetkellä kryptovaluuttaan sijoittaminen on riskialtista, koska moni valtio ja rahoituslaitos ei hyväksy kryptovaluuttoja. Ne ovat jatkuvasti erilaisten lakisyytösten kourissa ja eri maat kieltävät niiden käyttöä yhä uudestaan. Kiina on esimerkiksi kieltänyt kryptovaluutat useaan kertaan, mutta toisaalta vaihdanta on silti jatkunut maassa.

Digitaalinen valuutta ei välttämättä ole suurten toimijoiden mieleen, koska sen toimintaa ei voida valvoa yhtä tarkasti. Sen vuoksi jossain vaiheessa voi tulla tilanne, missä kryptovaluutat päätetään yhtäkkiä estää ja niiden käyttäminen on laitonta.

Huijaukset

Varsinkin uusiin kryptovaluuttoihin sijoittaminen pitää sisällään huijauksen riskit, kuten yllättävät myyntiverot tai sen, ettet voi myydä sijoituksiasi pois vaikka olisit juuri ostanut ne pörssistä. Hajautettuun pörssiin voi kuka tahansa julkaista uusia kryptovaluuttoja myyntiin, joita et välttämättä edes voi myydä pois ne ostaessasi.

Kryptovaluuttaan on voitu ohjelmoida kielto niiden myymisestä ja sen kehittäjä on voinut itse myydä omat osuutensa voitolla jättäen sinut nuolemaan näppejäsi. Kannattaa siis tarkastaa myös se, että onko kryptovaluuttoja myyty pois niiden ostamisen jälkeen ja onko se edes mahdollista.

Ympäristövaikutukset

Joidenkin kryptovaluuttojen, kuten Bitcoin, verkon ylläpitämiseen kuluu huomattava määrä sähköä. Sähkön käyttäminen saattaa aiheuttaa negatiivista mediahuomiota, koska sähköä on ollut rajoitetusti saatavilla sekä ’turha’ sähkön käyttäminen pitäisi lopettaa tai sitä pitäisi vähintään vähentää.

Bitcoinin louhintaan on kuitenkin tullut esimerkillisesti uusia luontoystävällisiä tapoja valmistaa sähköä, joten sen sähkönkulutus tulee muuttumaan vuosien varrella. Ethereum siirtyi myös sähköä kuluttavasta tavasta varmentaa transaktioita pois, verkon sähkönkulutus laski yli 99,5 % alkuperäiseen verrattuna.

Usein kysytyt kysymykset kryptovaluuttaan sijoittamisesta

Voit ostaa kryptovaluuttoja useista kryptopörsseistä, kuten Binance, Coinbase tai suomalaisista palveluista, kuten Coinmotion tai Northcrypto.

Voit aloittaa pienelläkin summalla, jopa muutamilla kymmenillä euroilla. Monet kryptopörssit sallivat pienet sijoitukset.

Kryptovaluuttojen sijoittaminen voi olla riskialtista niiden volatiliteetin vuoksi. On tärkeää tutkia markkinoita ja sijoittaa vain sen verran, minkä on valmis menettämään.

On suositeltavaa käyttää omaa kryptolompakkoa, erityisesti pitkiin säilytyksiin. Lompakoita on kahdenlaisia: kylmälompakot (offline) ja kuumalompakot (online).

Kryptovaluuttojen hinnat voivat vaihdella suuresti, ja sijoittajan varat voivat menettää arvonsa nopeasti. On myös riski menettää varat hakkerointien tai petosten vuoksi.

Tutki projektia, sen kehittäjätiimiä, teknologiaa ja pitkän aikavälin potentiaalia. Hyödynnä analyysityökaluja ja seuraa asiantuntijoiden näkemyksiä ennen sijoittamista.