Laskuriin kirjataan alkusijoituksen määrä, kuukausittain säästöön laitettava summa, vuotuinen tuotto-odotus prosentteina sekä sijoitusaika. Kun nämä tiedot on syötetty, saat tietää, mikä on sijoituksen arvo sijoitusajan lopussa. Laskurilla selvität nopeasti, minkä verran tuottoa alkusijoitus ja sen jälkeen tehtävät kuukausittaiset sijoitukset tuottavat valitsemanasi sijoitusaikana.
Alkusijoitus on summa, jolla sijoittaminen tai säästäminen aloitetaan. Se on kuin taimi, josta alkaa vähitellen kasvaa puu. Alkusijoitus voi olla minkä kokoinen tahansa. Se voi olla esimerkiksi osakkeita, rahastosijoitus tai säästötilille talletettu summa.
Kuukausisäästö tarkoittaa sitä summaa, jonka säästät joka kuukausi. Sekin voi olla mikä tahansa summa, mutta tietysti mitä isompi sijoitettava tai säästettävä summa on, sitä suurempi vaikutus korkoa korolle -ilmiöllä on. Voit joka kuukausi siirtää säästötilille tietyn summan tai sijoittaa sen rahastoon tai osakkeisiin.
Vuotuinen tuotto-odotus on arvio siitä, minkä verran odotat saavasi voittoa vuodessa. Tuottoa voi olla vaikeaa arvioida, koska siihen vaikuttaa moni asia. Keskimäärin osakkeiden vuosituotto on ollut noin 7 % ja rahastojen 3–6 %. Säästötileissä on tavallisesti paljon matalammat korot.
Sijoitusaika on tärkeä asia korkoa korolle -ilmiössä. Mitä pitempi sijoitusaika, sitä enemmän hyötyä ilmiöstä saa. Pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys palkitaan. Korkoa korolle -laskurilla voit testailla, miten sijoitusaika vaikuttaa tuottoon.
Mikä on korkoa korolle -ilmiö?
Korkoa korolle -ilmiö tarkoittaa sitä, että kun sijoitat uudelleen sijoituksesi tai talletuksesi tuottamat korot, myös korko alkaa kasvaa korkoa.
Tämä esimerkki selventää korkoa korolle -ilmiötä:
Sijoitat 1000 euroa ja saat sijoituksesta 10 % korkoa. Korkotuotto ensimmäisenä vuonna on 100 euroa (1000 € * 10 % = 100 €). Sijoituksesi kasvaa siis vuodessa 1100 euroon.
Toisena vuonna sijoitat tuon 1100 euroa ja saat taas 10 % tuoton. Korkotuotto toisena vuonna on 110 € (1100 * 10 % = 110). Sijoituksesi kasvaa 1210 euroon. Myös ensimmäisenä vuonna tienattu korko (100 €) on kasvanut korkoa.
Esimerkissä alkusijoitus tuotti ensimmäisenä vuotena 100 euroa ja toisena 110 euroa. Tuottoa tuli siis toisena vuotena enemmän siitä huolimatta, että sijoitukseen ei laitettu yhtään lisää rahaa. Tällä tavalla tuotto kasvaa joka vuosi. Kun et niin sanotusti syö kuormasta, vaan sijoitat saamasi korot aina uudestaan, saat maksimoitua tuotot.
Albert Einstein on kuvannut korkoa korolle -ilmiötä siten että se, joka ymmärtää korkoja, tienaa sitä. Ja se, joka ei ymmärrä sitä, joutuu maksamaan sitä muille. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö joka ei ymmärrä korkoa korolle -efektiä, tekee helposti itselleen epäedullisia valintoja. Hän saattaa esimerkiksi makuuttaa rahojaan tileillä, jotka eivät käytännössä tuota mitään, tai ottaa liian kalliita lainoja.
Ota verotus huomioon
Sijoituksista on maksettava veroa. Laskuri ei huomioi verotusta, koska sijoittamiseen liittyvät verotusasiat eivät ole täysin yksiselitteisiä. Muista siis itse ottaa verotus huomioon. Verot tietysti syövät tuotoista jonkin verran ja näin heikentävät korkoa korolle -ilmiön vaikutusta.
Sijoituksista maksetaan pääomatuloveroa. Veroja maksetaan osingoista sekä silloin, kun osakkeita myydään voitolla. Pääomatulovero on 30 % 30 000 euroon asti. 30 000 euroa ylittävältä osalta pääomatulovero on 34 %.
Osakesäästötili toimii hieman eri tavalla. Sinne voi tallettaa rahaa enintään 50 000 euron edestä ja noilla rahoilla voi ostaa osakkeita. Osakesäästötilin osakkeiden osingoista maksetaan verot vasta sitten, kun nostat osakesäästötililtä rahaa pois. Osingot voi siis sijoittaa uudelleen täysimääräisesti.
Hyödynnä korkoa korolle -ilmiötä omassa taloudessasi
Korkoa korolle -ilmiöstä saa eniten hyötyä pitkällä aikavälillä. Sijoittaminen ja säästäminen on pitkäjänteistä puuhaa, jossa kärsivällisyys on hyväksi. Mitä pitemmän aikaa sijoittaa ja säästää, sitä enemmän korkoa korolle ehtii kertyä.
Parhaan hyödyn ilmiöstä saa, kun sijoittaa korkean tuotto-odotuksen sijoituskohteisiin. Tällaisia ovat tähän asti olleet teknologiaosakkeet ja laatuosakkeet. Sijoittamiseen liittyy tietysti aina riskejä, eikä tuotto ole taattu.
Myös sijoittamisesta aiheutuvien kulujen minimoiminen on tärkeää. Kulut syövät tuottoa. Sen vuoksi kannattaa vertailla kaupankäyntialustojen hintoja ennen sijoittamisen aloittamista. Osakkeiden ostamisesta ja myymisestä maksetaan välityspalkkio. Rahastosijoituksista maksetaan hallinnointipalkkioita.
Kurinalaisuus ja kärsivällisyys ovat tässä asiassa kaiken a ja o. Pitää olla malttia odottaa, että sijoitukset alkavat poikimaan. Lyhyellä aikavälillä tuottoa ei välttämättä tule kovin paljon, mutta pitkässä juoksussa sitä alkaa kertyä. Korot kannattaa sijoittaa uudestaan, jotta saat hyödynnettyä korkoa korolle -ilmiön, ja saat entistä enemmän tuottoa.
Kun pohdit säästämisen ja sijoittamisen aloittamista, mieti ensin, kuinka suuren riskin olet valmis ottamaan. Tavallisesti osakkeissa on paras tuotto-odotus, mutta niissä on myös korkea riski. Säästötili on vähäisen riskin vaihtoehto, mutta myös tuotto on todennäköisesti merkittävästi matalampi kuin muissa vaihtoehdoissa.
Tietysti voit myös valita useita vaihtoehtoja. Voit esimerkiksi säästää rahaa säästötilille ja sen lisäksi käydä osakekauppaa. Sijoittamisessa hajauttaminen kannattaa – kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin.